Kiitos Valora
Kyllä se raivo sisällä jyllää ja suru omasta alistumisesta. Mutta askel kerralls eteenpäin. Mulla on onneksi mulle maailman paras mies tukena ja meidän suhde on vaikeuksien jälkeen ratkennut lämpimäksi ja ymmärtäväiseksi.
Viikonloppuna käytiin yhdessä läpi lasten vanhat vaatteet, lajiteltiin myös ne vauvam vaatteet odottamaan tulevaa
Jotenkin niin symppistä miehen kans istuskella hiljaisuudessa ja käydä läpi vaatteita, hän kaverina ihastelemassa ja minä tietty työnohjaajana, heh
Mulla on luottavainen olo tulevaan. Tuo yksityinen helpottaa niin paljon tulevan ajattelua ja vapauttaa, kun on eri vaihtoehtoja, kuin pelkkä julkinen.
Aloitin syömään foolihappoa isommalla annoksella, sellainen käytännön konkreettinen askel tulevaa unelmaa kohti.
Kuukautiset ovat nyt kyllä olleet kipeät ja runsaat. Silti nautin olostani kun kroppa toimii vihdoinkin tyhjennyksen jälkeen.
Mies laittoi tänään viestillä, että on ajatellut töissä asioita, keskustelemme illalla
Sain sen käsityksen, että ihan mukavia aiheita olis tulossa juttelun alle
Mä rakastan sitä, kun miehellä on ajatuksis jaettavana, se lähentää. Mutta mulle se on uutta, tämä on mulle ensimmäinen suhde, missä jaetaan ajatuksia ja tunteita avoimesti.
Meillä siis tilanne, että mies asuu toisella paikkakunnalla, tekee vuorotyötä toistaiseksi ja on paljon pois täältä minun ja (minun)lasten luota. Mies etsii päivätyötä lähempää täältä ja olemme molemmat sitä mieltä, että hänet tarvitaan tänne meille tueksi, jos raskaudun. Toki muutoinkin hän haluaa osallistua arkeen enemmän, mutta raskautuminen ja vauva lisää sitä tahtoa entisestään saada asia kuntoon.
Miehellä on 10v lapsi ja tapaa häntä. Hänen lapsi ei ole vielä 1.5v aikana istahtanut tähän porukkaan, he ovat miehen kansa aina olleet kaksin. 10vuotiaalle on ollut haastavaa sopeutua, että isäaikana on myös muita jakamassa huomion ja onpa myös miehellä ollut sitten haasteita luottaa, että lapsi sopeutuu, vaikka pyristeleekin vastaan. Sopeutumistq alamme opettelemaan käytännössä tässä kevään aikana ja laitamme myös 10vuotiaalle tänne puitteet kuntoon sängyn ja oman kaapin muodossa, niin josko se auttaisi sopeutumisessa.
Uusioperheessä on kyllä haasteensa. Mun lapset ovat ottaneet mieheni hyvin vastaan, kiintyneet ja sanovat rakastavansa. Voi, kunpa voisin joskus olla lapsen mielestä ihan kiva aikuinen ja hän oppisi myös välittämään minunkin lapsista. Ottaa aikaa ja varmaan vielä lisää aikaa. Uskon, että kun mies ensin uskaltaa "hypätä" täysin uusioperhekuvioon, niin hänen lapsikin hyppää siihen helpommin mukaan, kun näkee, että isäkin on onnellinen muutoksesta.
Luin jostain, että menee 5 vuotta, että uusioperhekuvio tuntuu jokseenkin samalta kuin ydinperhe.
Vaikea sanoa, että miten 10vuotias sopeutuisi vauvaan ja siihen, että vauva vielä entisestään vie miehen huomiota. Toivon parasta.
Onko muita uusioperheitä? Miten teillä sujuu?