Mulla oli inhottava kokemus ensimmäisessä neuvolassa viime raskaudessa.
Neuvolatäti heitti toistuvasti huumoria mun raskauksista ja kauhisteli. Naureskellen "Onkohan sulla rautaa enää ollenkaan, kun olet niin vuotanut, oho oli sittenkin". "Oletko tietoinen että täällä neuvolassa työskenteli eräs nainen, jolla oli paljon tietoa tästä kuviosta missä olet mukana, harmi ettei hän ole tässä sinua tukemassa". "Voi miten paljon kaikkea vaivaa sinulla on ollut, katsotaan mitä tässä raskaudessa tulee".
Olen siis aikaisemmin ollut mukana uskonnossa, jossa ehkäisy oli kielletty. Tosin ollut siitä kuivilla jo 10v ja sen ilmaisin hoitajalle.
Tuli tunne, että edelleen olisin menneisyyteni vanki ja tekisin valinnat pakotettusti.
Aluksi oli jotenkin hyvä olo neuvolan jälkeen, mutta sittemmin pelotti seuraava neuvolakäynti. Ja nyt tiedän, että pelon takana oli aitoja syitä.
Myös keskeytyksen tekevä lääkäri(pillerit) sanoi, että koska minulla on herpes, on se merkittävä syy keskeytykseen.
Ei ole, aidosti ei ole. Minulla se on ollut aina ja hyvässä hoitotasapainossa.
Halusin vain tukea ja kannustusta. Ei raskaus ole, eikä olisi ollut minulle mitenkään mahdoton asia kyetä. Haluan vauvan ja rohkenen ajattelemaan, että herpeksestä ja Rdstä sekä mahdollisista muista vaivoista riippumatta, minä olen ihan normaali nainen raskauden läpikäymään.
Sellainen tunne tuli edellisessä raskaudessa, että raskaus olisi vain "täydellisesti terveiden" etuoikeus.
Ihanakin kokemus on. Keskenmenon kun sain keväällä 2023 niin hoitava lääkäri sanoi, että tervetuloa synnyttämään. Ja lohdutteli verenvuotooni liittyvää pelkoani, että se on hallittavissa ja hyväntuulisesti sanoi myös, että elämä on aina riski.
Seuraavan synnytyksen tekisin NKL:ssä. Olen saanut sieltä pääosin hyvää hoitoa. Paitsi, keskeytyslääkärin herpes-kommentti.
Neuvolatädin vaihdan, jos ensimmäinen ei kykenisi jakamaan iloani raskaudesta, eikä näkisi minua nyt sellaisena kuin olen, vaan tarkastelisi minua menneisyyteni mukaan.
Haluaisin päästää myös miehen aktiivisemmin mukaan raskauteen. Olin edellisessä raskaudessa jotenkin, öh, "tämä on minun juttuni". Hän jäi hyvin ulkopuolelle. Nyt minulla on tunne, että ME saisimme MEIDÄN vauvan. Että me molemmat vauvan kanssa ansaitaan ihanaa hyvää hoitoa. Ja onhan lapsi myös mieheni, hänelle jos jollekin on helppoa toivoa vauvaa ja hyvää hoitoa hänen lapselleen.
Seuraavan raskauden aijon ottaa myös omana asiana, tarkoitan sitä, että kyse on kehostani, minun rakkaasta vauvastani. Se on myös yksityisasia ja minun EI tarvitse olla asiattomien syytöksien, epäilyjen ja naureskelujen kohteena. Tiedostan haasteet, kannan seuraukset pääosin itse kehossani ja toiminnalla niitä helpotan. Ei tämä lapsi ole terveydenhuollon, he auttavat minua, ovat siellä siksi töissä, eikä heillä ole oikeuksia päätellä minun mielenterveydestä mitään, eikä haastaa valintojani.
Olen aikuinen, yksityinen ihminen.
Voi kun olisi vara mennä yksityiselle, en olisi "suurperhe-massaa" ja tuomittavissa välttämättä niin suuresti. Yksityisellä olen kokenut todella hyvää kohtelua aina!