Raskaaksi 2024

Täysin asiatonta. On vain pintaraapaisu, mitä viestien perusteella tiedämme toistemme tilanteesta. Täällä jokainen saa kuumeilla, olkoon sitten kuormittunut erityislasten vanhempi tai ensimmäistä lasta kuumeileva. Tai kaikkea siltä väliltä.
Olet oikeassa, ilmaisin asian ehkä turhan kärkkäästi. Pahoitteluni tästä.

Vaikka mielipiteeni on epäsuosittu (ja en puhu nyt kenenkään tietyn henkilön tilanteesta!), joskus on viisautta pohtia myös niitä omia motiiveja lasten hankinnalle. Jokainen on vastuussa omista lapsistaan. Jos oma vointi, taloudellinen tilanne tai periytyvät sairaudet ovat iso riski, on pelkkää itsekkyyttä tuoda lapsia tähän maailmaan. Ei ole yhteiskunnan tehtävä elättää ja huolehtia. Toki yhteiskunta niin tekee, jos itse siihen ei pysty, mutta sen ei pitäisi olla lähtökohta.

Toivon myös tilaa erilaisille näkökulmille, ilman, että se koetaan asiattomaksi.
 
Anteeksi, mutta jos teillä on perheessä jo neljä erityislasta ja oma jaksaminen kortilla, niin miksi hankkisit enää enempää lapsia? 😅

En halua olla ilkeä, mutta välillä pistää miettimään, että mikä tarve lisääntymiselle on, jos lähtökohdat eivät ole kunnossa.
Luetun ymmärtäminen on nykyään taitolaji. Missään vaiheessa en sanonut, etten jaksa.
 
Luetun ymmärtäminen on tosiaan arvokas taito, vaikka tässä yhteydessä sillä ei ole mitään tekemistä.

Jos oma jaksaminen ja hallituksen toimet kovasti mietityttävät (oletettavasti tämä tarkoittaa sitä, että tuet ovat teidän perheessä merkittävä tulonlähde), niin siitä voi helposti syntyä mielikuva, että jaksaminen ja talous ovat nyt jo koetuksella. Toki tämä on oletus, joka voi olla väärä.
 
Olet oikeassa, ilmaisin asian ehkä turhan kärkkäästi. Pahoitteluni tästä.

Vaikka mielipiteeni on epäsuosittu (ja en puhu nyt kenenkään tietyn henkilön tilanteesta!), joskus on viisautta pohtia myös niitä omia motiiveja lasten hankinnalle. Jokainen on vastuussa omista lapsistaan. Jos oma vointi, taloudellinen tilanne tai periytyvät sairaudet ovat iso riski, on pelkkää itsekkyyttä tuoda lapsia tähän maailmaan. Ei ole yhteiskunnan tehtävä elättää ja huolehtia. Toki yhteiskunta niin tekee, jos itse siihen ei pysty, mutta sen ei pitäisi olla lähtökohta.

Toivon myös tilaa erilaisille näkökulmille, ilman, että se koetaan asiattomaksi.
Vaikka ymmärrän mitä haet takaa, niin tämä palsta on minusta ihana siksi, ettei täällä tuomita tai syyllistetä, vaan tsempataan ja annetaan vertaistukea. Internet on täynnä palstoja, joissa voi keskustella aiheista, joita tuot esille, mutta mielestäni ehkä eivät ihan tänne ole sopivia.
 
Olet oikeassa, ilmaisin asian ehkä turhan kärkkäästi. Pahoitteluni tästä.

Vaikka mielipiteeni on epäsuosittu (ja en puhu nyt kenenkään tietyn henkilön tilanteesta!), joskus on viisautta pohtia myös niitä omia motiiveja lasten hankinnalle. Jokainen on vastuussa omista lapsistaan. Jos oma vointi, taloudellinen tilanne tai periytyvät sairaudet ovat iso riski, on pelkkää itsekkyyttä tuoda lapsia tähän maailmaan. Ei ole yhteiskunnan tehtävä elättää ja huolehtia. Toki yhteiskunta niin tekee, jos itse siihen ei pysty, mutta sen ei pitäisi olla lähtökohta.

Toivon myös tilaa erilaisille näkökulmille, ilman, että se koetaan asiattomaksi.
Erilainen näkökulma ei ole se, että lainaat yhden henkilön tekstiä ja kyseenalaistat omien oletuksiesi perusteella heidän perheen oikeuden saada perheenlisäystä, tässä tapauksessa meidän. Näille näkökulmille on aikansa ja paikkansa, mutta se paikka ei ole tässä ketjussa eikä todellakaan lainatessa minun kommenttia 😄 Me ollaan siinä mielessä onnellisessa asemassa, että meidän parisuhde voi hyvin ja toimii vielä vuosienkin jälkeen, kumppanin kanssa ollaan tasavertaisia vanhempia ja tuetaan toisia, asioista keskustellaan, päätökset tehdään yhdessä harkiten emmekä ole "yhteiskunnan elätettävänä". Tiedän monia perheitä, jossa on ollut jos jonkinlaisia haasteita, osalla parisuhteessa, osalla talouden suhteen jne. ja siitä huolimatta ne vanhemmat on lapsilleen parhaimpia vanhempia mitä olen nähnyt. Lapsia rakastetaan, kasvatetaan turvallisesti ja heillä on kaikki tarvittava, vanhempien mahdollisista haasteista huolimatta.

Jos nyt ihan tarkkoja ollaan ja viilataan pilkkua, niin meidän kaikkien pitäisi olla lisääntymättä, ettei vaan mitään negatiivista koskaan periydy. Verikokeista ja seulonnoista voidaan löytää jo paljon tietoa, mutta on paljon periytyviä asioita, jotka tulee esiin vasta vuosien, jopa vuosikymmentenkin päästä.

Jotkin asiat vaan on sellaisia, että epäsuositun mielipiteen voi pitää omana tietona, varsinkin silloin, jos ei aihealuetta tai jotain sen osaa ymmärrä tai ei ole kokemusta. Jos ei halua, että kommentti koetaan asiattomana, ei kannata kirjoittaa asiattomasti. Nämä on mielestäni ihan perus käytöstapoja jotka pitäisi kaikilta löytyä ja aikuisen ihmisen asialliseen käytökseen myös kyetä, myös täällä vaikka salanimellä kirjoitteleekin ja vieraan roolissa. Trollaamisellakaan ei saa järkevää keskustelua aikaan, se tyrehtyy hyvin äkkiä. Nämä foorumit on vertaistuellisia ja toivottavasti sellaisena pysyykin.
 
Anteeksi, mutta jos teillä on perheessä jo neljä erityislasta ja oma jaksaminen kortilla, niin miksi hankkisit enää enempää lapsia? 😅

En halua olla ilkeä, mutta välillä pistää miettimään, että mikä tarve lisääntymiselle on, jos lähtökohdat eivät ole kunnossa.
Aika törkeästi sanottu. Tuossahan kirjoitetaan vain että miettinyt omaa jaksamista. Sehän on vain hyvä että miettii riittääkö rahkeet! Tuon viestin perusteella ei voi yhtään mitään päätellä lähtökohdista. Lisääntyminen on jokaisen oma päätös ja valinta, ja ei sitä muiden tarvitse kritisoida. Jokainen saa kyllä haaveilla ja toivoa lasta, oli ne "lähtökohdat" sitten mitä tahansa. Ei pilata tätä hyvää ilmapiiriä täällä tällaisilla kommenteilla jooko✌😊
 
Erilainen näkökulma ei ole se, että lainaat yhden henkilön tekstiä ja kyseenalaistat omien oletuksiesi perusteella heidän perheen oikeuden saada perheenlisäystä, tässä tapauksessa meidän. Näille näkökulmille on aikansa ja paikkansa, mutta se paikka ei ole tässä ketjussa eikä todellakaan lainatessa minun kommenttia 😄 Me ollaan siinä mielessä onnellisessa asemassa, että meidän parisuhde voi hyvin ja toimii vielä vuosienkin jälkeen, kumppanin kanssa ollaan tasavertaisia vanhempia ja tuetaan toisia, asioista keskustellaan, päätökset tehdään yhdessä harkiten emmekä ole "yhteiskunnan elätettävänä". Tiedän monia perheitä, jossa on ollut jos jonkinlaisia haasteita, osalla parisuhteessa, osalla talouden suhteen jne. ja siitä huolimatta ne vanhemmat on lapsilleen parhaimpia vanhempia mitä olen nähnyt. Lapsia rakastetaan, kasvatetaan turvallisesti ja heillä on kaikki tarvittava, vanhempien mahdollisista haasteista huolimatta.

Jos nyt ihan tarkkoja ollaan ja viilataan pilkkua, niin meidän kaikkien pitäisi olla lisääntymättä, ettei vaan mitään negatiivista koskaan periydy. Verikokeista ja seulonnoista voidaan löytää jo paljon tietoa, mutta on paljon periytyviä asioita, jotka tulee esiin vasta vuosien, jopa vuosikymmentenkin päästä.

Jotkin asiat vaan on sellaisia, että epäsuositun mielipiteen voi pitää omana tietona, varsinkin silloin, jos ei aihealuetta tai jotain sen osaa ymmärrä tai ei ole kokemusta. Jos ei halua, että kommentti koetaan asiattomana, ei kannata kirjoittaa asiattomasti. Nämä on mielestäni ihan perus käytöstapoja jotka pitäisi kaikilta löytyä ja aikuisen ihmisen asialliseen käytökseen myös kyetä, myös täällä vaikka salanimellä kirjoitteleekin ja vieraan roolissa. Trollaamisellakaan ei saa järkevää keskustelua aikaan, se tyrehtyy hyvin äkkiä. Nämä foorumit on vertaistuellisia ja toivottavasti sellaisena pysyykin.
Olet oikeassa, että ensimmäinen viestini oli asiaton. Pahoittelut siitä. Toisessa viestissä ei kuitenkaan ollut mitään asiatonta. Kannattaa kuitenkin miettiä, miksi se meni niin kovin ihon alle.

Tarkoitukseni ei ollut myöskään kyseenalaistaa teidän perheen oikeutta saada lapsia tai arvostella henkilökohtaisia valintoja, vaan tuoda esiin toisenlainen näkökulma tilanteeseen. On totta, että vanhemmat voivat olla erinomaisia ja rakastavia lapsilleen, vaikka kohtaisivatkin erilaisia haasteita, olivat ne sitten taloudellisia tai muita.

On täysin selvää, että täydellisiä olosuhteita ei ole olemassa, mutta taloudellista vastuuta ei myöskään voi sivuuttaa, erityisesti kun perheessä on jo erityistarpeita vaativia lapsia. Se, että vanhemmat kantavat vastuunsa yhteiskunnallisista vaikutuksista, on myös osa hyvää vanhemmuutta. Ja mitä tulee "yhteiskunnan elättämiseen", tämä ei ollut kohdistettu henkilökohtaiseksi, vaan yleiseksi huomiona siitä, että jokaisen tulisi harkita päätöksiä vastuullisesti. Mutta tietysti, jos asiat on hoidossa niin kuin kerrot, ehkä tämä ei ollut sinulle edes relevanttia.

Valitettavasti sitten on se nurja puoli, josta harvemmin puhutaan. Suomessa on jo valitettavan paljon lapsia, jotka elävät huonoissa olosuhteissa tai joiden perheissä lapset on hankittu lähinnä tukien toivossa. Tämä on kestämätöntä sekä lasten että yhteiskunnan kannalta. Lapsia tulisi hankkia rakkaudesta ja halusta kasvattaa heitä, ei taloudellisen hyödyn vuoksi. Lapsen paras etu on saada kasvaa ympäristössä, jossa vanhemmat ovat kykeneviä tarjoamaan heille tarvittavat resurssit, huolenpidon ja turvallisen kasvuympäristön – ei elää taloudellisen epävarmuuden keskellä.

Olet oikeassa siinä, että näissä keskusteluissa tarvitaan kunnioitusta ja harkintaa. Toivon kuitenkin, että voimme jakaa erilaisia mielipiteitä rakentavasti, sillä juuri se tekee näistä foorumeista hyödyllisiä ja antoisia kaikille osapuolille. Oma epämukavuus ei kuitenkaan ole syy kyseenalaistaa tai kutsua trolliksi.
 
Ja mielestäni jokainen saa hankkia lapsia, mutta on täysin eri asia, onko se millään tavalla järkevää. Vai todellako kannustaisitte täällä esimerkiksi alkoholisteja lisääntymään? Alkoholistien lapsia läheltä seuranneena en toivoisi sitä lapsuutta kenellekään.

Vaikka ehkä tosiaan olen eksynyt väärälle foorumille, kannattaa sieltä hattaralasien läpi ihan aidosti pohtia myös näitä asioita. En sano tätä ilkeyttäni, vaan mielestäni perustelin asian yllä.

Joka tapauksessa tsemppiä ja kaikkea hyvää kaikille yrittäville! Toivon todella, että teidän haaveet tulevat toteutumaan.
 
Olet oikeassa, että ensimmäinen viestini oli asiaton. Pahoittelut siitä. Toisessa viestissä ei kuitenkaan ollut mitään asiatonta. Kannattaa kuitenkin miettiä, miksi se meni niin kovin ihon alle.

Tarkoitukseni ei ollut myöskään kyseenalaistaa teidän perheen oikeutta saada lapsia tai arvostella henkilökohtaisia valintoja, vaan tuoda esiin toisenlainen näkökulma tilanteeseen. On totta, että vanhemmat voivat olla erinomaisia ja rakastavia lapsilleen, vaikka kohtaisivatkin erilaisia haasteita, olivat ne sitten taloudellisia tai muita.

On täysin selvää, että täydellisiä olosuhteita ei ole olemassa, mutta taloudellista vastuuta ei myöskään voi sivuuttaa, erityisesti kun perheessä on jo erityistarpeita vaativia lapsia. Se, että vanhemmat kantavat vastuunsa yhteiskunnallisista vaikutuksista, on myös osa hyvää vanhemmuutta. Ja mitä tulee "yhteiskunnan elättämiseen", tämä ei ollut kohdistettu henkilökohtaiseksi, vaan yleiseksi huomiona siitä, että jokaisen tulisi harkita päätöksiä vastuullisesti. Mutta tietysti, jos asiat on hoidossa niin kuin kerrot, ehkä tämä ei ollut sinulle edes relevanttia.

Valitettavasti sitten on se nurja puoli, josta harvemmin puhutaan. Suomessa on jo valitettavan paljon lapsia, jotka elävät huonoissa olosuhteissa tai joiden perheissä lapset on hankittu lähinnä tukien toivossa. Tämä on kestämätöntä sekä lasten että yhteiskunnan kannalta. Lapsia tulisi hankkia rakkaudesta ja halusta kasvattaa heitä, ei taloudellisen hyödyn vuoksi. Lapsen paras etu on saada kasvaa ympäristössä, jossa vanhemmat ovat kykeneviä tarjoamaan heille tarvittavat resurssit, huolenpidon ja turvallisen kasvuympäristön – ei elää taloudellisen epävarmuuden keskellä.

Olet oikeassa siinä, että näissä keskusteluissa tarvitaan kunnioitusta ja harkintaa. Toivon kuitenkin, että voimme jakaa erilaisia mielipiteitä rakentavasti, sillä juuri se tekee näistä foorumeista hyödyllisiä ja antoisia kaikille osapuolille. Oma epämukavuus ei kuitenkaan ole syy kyseenalaistaa tai kutsua trolliksi.
Mites sitten kun elämää ei ikinä voi tietää etukäteen? Niin voi tulla vaikka pitkäaikainen sairaus, joka verottaa rankalla kädellä toimeentuloa. Pitäisikö lapset sijoittaa perheeseen, jossa talous on paremmassa jamassa.

Kuka määrittelee sen, kenellä on oikeus lisääntyä ja missä menee se raja, milloin riskit tulevaisuuden osalta on liian isot. Pitäisikö esimerkiksi sukurasittena olevat mt-ongelmat olla syy sille miksi joku ei saisi lisääntyä. Näitäpä voit pohtia 😄
 
Tämä on totta ja erityisen hyvä huomio! Elämä on täynnä yllätyksiä, eikä tulevaisuutta voi ennustaa. Kysymykset lasten hankkimisesta ja perheen taloudellisesta tilanteesta ovat monisyisiä ja niihin ei ole yksiselitteisiä vastauksia. On totta, että pitkäaikaiset sairaudet tai muut odottamattomat haasteet voivat vaikuttaa perheen toimeentuloon, ja tällöin on tärkeää, että vanhemmilla on kykyä sopeutua ja varautua muuttuviin oolosuhteisiin. Ja onneksi meillä vielä toistaiseksi on yhteiskunta, joka tukee näissä tilanteissa!

Kysymys siitä, kuka saa lisääntyä ja missä vaiheessa riskit ovat liian suuria, on monitahoinen. Yhteiskunnassa ei ole helppoa rajaa, joka määrittäisi oikeuden lisääntyä, sillä se on henkilökohtainen ja kulttuurinen kysymys. On kuitenkin tärkeää, että perheet pohtivat huolellisesti omia valintojaan ja niiden vaikutuksia sekä itselleen että lapsilleen. Sukurasitteisten mielenterveysongelmien osalta on aiheellista miettiä, kuinka paljon nämä asiat voivat vaikuttaa perheen kykyyn tarjota lapselle turvallinen ja tukeva kasvuympäristö. Kuitenkin jokainen tilanne on ainutlaatuinen, ja perheet voivat olla vahvoja ja rakastavia vanhempia, vaikka he kohtaisivatkin omia haasteitaan.
 
Onneksi meillä ei yhteiskunnassa kukaan voi määrittää kuka SAA lisääntyä.

Mielestäni kommenttisi ovat tosi ajattelemattomia ja törkeitä, ja niistä kuultaa läpi se että olet itse aika hyväosainen ja elänyt ns. helpon elämän. Jotkin mielipiteet voi pitää ihan vain itsellään😄
 
Olet oikeassa, ilmaisin asian ehkä turhan kärkkäästi. Pahoitteluni tästä.

Vaikka mielipiteeni on epäsuosittu (ja en puhu nyt kenenkään tietyn henkilön tilanteesta!), joskus on viisautta pohtia myös niitä omia motiiveja lasten hankinnalle. Jokainen on vastuussa omista lapsistaan. Jos oma vointi, taloudellinen tilanne tai periytyvät sairaudet ovat iso riski, on pelkkää itsekkyyttä tuoda lapsia tähän maailmaan. Ei ole yhteiskunnan tehtävä elättää ja huolehtia. Toki yhteiskunta niin tekee, jos itse siihen ei pysty, mutta sen ei pitäisi olla lähtökohta.

Toivon myös tilaa erilaisille näkökulmille, ilman, että se koetaan asiattomaksi.
Ponsi, kaikella ystävyydellä toivon, että jaat ajatuksiasi josssin toisella foorumilla, jos siihen koet tarvetta. Tämä ei yksinkertaisesti ole oikea paikka tämänkaltaiselle keskustelulle.
 
Onneksi meillä ei yhteiskunnassa kukaan voi määrittää kuka SAA lisääntyä.

Mielestäni kommenttisi ovat tosi ajattelemattomia ja törkeitä, ja niistä kuultaa läpi se että olet itse aika hyväosainen ja elänyt ns. helpon elämän. Jotkin mielipiteet voi pitää ihan vain itsellään😄
Rehellisesti sanottuna musta on törkeää, että arvostelet täysin asiallisesti kirjoitettuja kommentteja tai teet saman virheen ja teet musta olettamuksia? Ehkä missasit mun pointin, koska mun mielestä mä pohdin todella monesta näkökulmasta asiaa, enkä ole sanonut, ettei joku saisi lisääntyä 😅

Mä henkilökohtaisesti pidän tärkeänä lasta ja lapsen etua. Oikeastaan ihan sama mistään muusta, kunhan sillä lapsella on kaikki hyvin. Valitettavasti on totta, että täällä pallolla on paljon perheitä, joissa sen lapsen edelle menee esim raha tai alkoholi ja se on todella surullista. Kukaan lapsi ei ansaitse sellaista elämää, mitä esimerkiksi alkoholistin lapset saattavat kokea. Se ei ole törkeästi sanottu, sillä veikkaan, että aika moni on tästä samaa mieltä. Minä tai mun mielipiteet ei estä ketään hankkimasta lapsia, mutta kaikki eivät lapsia ansaitse.
 
Lupaan siirtyä nyt sopivimmille vesille, koska tämä keskustelu ei täällä varmastikaan aja asiaansa. Pahoittelut ekasta viestistäni, se oli tökerö. Toivon kuitenkin, että vaikka keskustelu ja aihe herättää tunteita ja mielipiteitä, myös minun suuntaani tulevat vastaukset olisivat asiallisia. 🙏 Varsinkin, kun kommenteissani ei ole ollut mitään asiatonta.

Ehkä hyvä opetus myös itselle; me emme tunne toisiamme ja on tosi helppo tehdä olettamuksia. Ikinä ei kuitenkaan voi tietää, mitä kaikkea siellä taustalla on. Siksi jotkut kommentit voivat tuntua todella pahoilta, kuten "se että olet itse aika hyväosainen ja elänyt ns. helpon elämän". Hyvä osaisuus ei kuitenkaan ole yhtäkuin helppo elämä. Vaikka rahaa riittäisikin, niin ei se takaa sitä, ettei taustalla olisi vaikka lapsuus alkoholistiperheessä. Koskaan ei voi tietää, joten myöskään tällainen arvostelu ja hyökkääminen ei ole ok.

Kuten jo totesin, tsemppiä ja kaikkea hyvää teille!
 
Missäs vaiheessa kiertoa kaikki menevät, onko joillakin pahimmat piinapäivät käsillä? 😊

Mä menen huomenna mittauttamaan hemoglobiinin ja ferritiinin, sain vakuutuksen kautta pyydettyä itselleni sinne lähetteen. Halusin varmistaa, että ne ovat kunnossa erityisesti nyt tuon runsaamman vuodon jäljiltä.
 
Täällä dpo 5 tai 6 menossa 😅 Vähän epäselvä, koska tein tän kierron ekan ovistestin, Cb:n digitestin (sen pinkin), 25.9. illalla ja se oli positiivinen. Silloin oli myös jotain tuntemuksia. 26.9. Aamulla testi oli nega. Voisinko siis olettaa, että ovis on ollut silloin 25.9? Kun tuo testihän ilmeisesti näyttää kaksi hedelmällisintä päivää ja tän perusteella se olis sitten ollut 24.9., kun en testannut ja tuo 25.9?

Esikoisesta vanhojen kirjausten mukaan rintojen arkuus on alkanut jo reilusti, ainakin 10 päivää ennen plussaa. Toki ennen mulla tais olla rinnat arat ennen menkkojakin, mutta raskauden jälkeen ei enää ollenkaan. Arkuus siis puuttuu nytkin, mutta ehkä ei pidä vielä heittää kirvestä kaivoon sen takia? 😅
 
Missäs vaiheessa kiertoa kaikki menevät, onko joillakin pahimmat piinapäivät käsillä? 😊

Mä menen huomenna mittauttamaan hemoglobiinin ja ferritiinin, sain vakuutuksen kautta pyydettyä itselleni sinne lähetteen. Halusin varmistaa, että ne ovat kunnossa erityisesti nyt tuon runsaamman vuodon jäljiltä.
Täällä yhä ovulaation odotusta, kp17. Iltaovistesti alko näyttään kyllä jo melko posilta, ehkä huomenna olis vihdoin ovis+ 🤞🏻 pääsis alottaan ekat piinapäivät sitten toukokuun ja kesän kkm:n. Tuntuu niin jännältä.

Toivottavasti sun ferritiinit ei oo tippunu kauheesti! Hyvä että pääset testaan
 
Missäs vaiheessa kiertoa kaikki menevät, onko joillakin pahimmat piinapäivät käsillä? 😊

Mä menen huomenna mittauttamaan hemoglobiinin ja ferritiinin, sain vakuutuksen kautta pyydettyä itselleni sinne lähetteen. Halusin varmistaa, että ne ovat kunnossa erityisesti nyt tuon runsaamman vuodon jäljiltä.
Kp 17 tänään😊 kävin verikokeissa ja niissä näkyi kaikki rauta-arvot viitteiden alapuolella paitsi hemoglobiini. Lääkäri antoi ohjeen syödä rautaa ja 2kk päästä otetaan kontrolliverikokeet ja myös ferritiini👍
 
Missäs vaiheessa kiertoa kaikki menevät, onko joillakin pahimmat piinapäivät käsillä? 😊

Mä menen huomenna mittauttamaan hemoglobiinin ja ferritiinin, sain vakuutuksen kautta pyydettyä itselleni sinne lähetteen. Halusin varmistaa, että ne ovat kunnossa erityisesti nyt tuon runsaamman vuodon jäljiltä.
Täällä piinaillaan 😬 ehk dpo 3, tallettelut jäi valitettavasti yhe kerra varaa täs kierros😭
 
Täällä saatu ovisplussa testiin tänään, ja onneksi saatu talleteltuakin, vaikka ollut aika masentunut fiilis tässä lähipäivät, niiden huonojen työuutisten jälkeen.. Ei oikein ole ollut fiilistä makkariin, tuli vaan vähän huonoon ajankohtaan ne uutiset. Toivottavasti masentuneisuus ja stressi itsessään eivät vaikuta ovulaatioon tai muuten hedelmöittymismahdollisuuksiin..
Eiköhän talletukset kuitenkin piisaa, kun 3pv sitten ja tänään onnistunut, ja huomiselle ja ylihuomiselle on jo sovittu pupuilua.
 
Takaisin
Top