Raskaaksi 2024

Sama tilanne meillä, ei mahiksia mahd. hedelmälliseen aikaan. Haluaisin et kierrot tasaantuu niin että voisin järjestellä työreissujeni aikataulut niin että ollaan samalla paikkakunnalla oviksen aikaan, mutta eipä siihen taida pelkkä haluaminen riittää 😣 Turhauttavaa, mutta samalla tuntuu tavallaan helpottavalta saada hieman etäisyyttä hommaan.
Miulla on nyt olleet kierrot tasaisemmat synnytyksen jälkeen, mutta silti osuu elämä ihan koko ajan tielle. Ei olla montaa kiertoa onnistuttu vuoden alusta hyödyntämään optimaalisesti. Ja alkaa tulla ehkä vähän painetta/luovuttamisen tunteita vuorotellen. No ehkä ensi kiertoon lisäravinteiden kanssa uutta intoa puhkuen. 😁

Toisaalta mietittiin kyllä tuossa miehen kanssa, et jos oltais raskauduttu silloin heti ekasta kierrosta niin miehän olisin kohta synnyttämässä. Eikä se olisi tässä tilanteessa yhtään hauskaa, kun meillä kalenterit täynnä sen seitsemää eri projektia ja tuolla esikoisella joku raivarivaihe meneillään (saa olla pirun tarkkana kasvatuksessa koko ajan). 😅 Ehkä kaikki kuitenkin menee niinkuin kuuluu mennä. 💁‍♀️
 
Mitä siulla on suunnitelmissa? Mie ajattelin ostaa sitä kuningatarhyytelöä ja koittaa jos myoinositol tasaisi verensokeria. Saattaisi olla hyötyä painonpudotuksessakin, kun edellisen raskauden raskauskilot istuu tiukassa. Ihan en ajatellut päätyväni tähän kerhoon. 🙈
Eilen posti toi Royal gelee ja donafertyä. Tässä on syöny jo vuoden alusta rautaa ja mamma vitamiineja 😅
 
Täällä jäi kyllä tässä kierrossa tallettelut välistä. Mies oli tosiaan poissa pelistä ne hedelmälliset päivät. Ovistestejä tein myöhäisen ovulaation varalta, mutta niin ne vaan ovat haalistumaan päin. Toisaalta helpottavaa ettei tarvitse piinailla. Aion ensi kiertoon siirtyä epätoivoisten lisäravinnehullujen kerhoon ja tehdä joku päivä koukkauksen Ruohonjuuren kautta. 🙈
Täällä kanssa liittymässä hullukerhoon. Ja otettiin 1 kierto nyt sovitusti taukoa, koska ei meinaa pää enää kestää. Meillä siirtyi lapsettomuusklinikan käynti ja uusi aika osui tietysti kohtaan, jolloin ei työkuvioiden vuoksi päästä, joten siirtyypä ehkä sitten vieläkin myöhemmäksi. Ei kai tosin enää viikko- tai kuukausipeliä pelata, kun on vuosi ihmetelty :) Harmittaa toki silti.
 
Mitä siulla on suunnitelmissa? Mie ajattelin ostaa sitä kuningatarhyytelöä ja koittaa jos myoinositol tasaisi verensokeria. Saattaisi olla hyötyä painonpudotuksessakin, kun edellisen raskauden raskauskilot istuu tiukassa. Ihan en ajatellut päätyväni tähän kerhoon. 🙈
Musta on kans tullut lisäravinnehullu. Kokoajan aineet lisääntyy 😅 kohta tulee 2 vuotta täyteen raskausvitamiineja, mutta niiden lisäksi on tietysti rauta ja C-vitamiini, jotka aloitin taas aktiivisesti tammikuussa kun ferri oli 16. Keväällä aloitin myös ruusunjuuren ja tyrniöljykapselit ja B-vitamiinit. Tässä kierrossa aloitin myös tuon kuningatarhyytelön 😅 ja sitten myös isot määrät D-vitamiinia ovulaation aikaan/kierron alussa. Joskus mietin onko tässä mitään järkeä, mutta oon huomannut omassa olossa helpotusta väsymykseen B:n ja ruusunjuuren aloituksen jälkeen.. ja ultrassa oli limakalvo kasvanut paremmin kuin ennen, kun aloitin tyrniöljyn 😅

Tosta myoinositolista en oo kuullutkaan, mutta googlailun perusteella vaikuttaa mielenkiintoiselta..jos ei parin seuraavan kierron aikana tärppää, niin lisään ehkä senkin arsenaaliin 😅🤣
 
Täällä kanssa kokeiltu kaikenlaisia lisäravinteita. Perus vitamiinien, raudan ja foolihapon lisäksi on ollut vehnänalkioöljykapselit ja Q10 ubikinoni, mutta nämä kaksi jälkimmäistä olen jättänyt jo pois kun en huomannut mitään vaikutusta. Nyt on toista kiertoa menossa royal geleet. Mitähän muuta sitä vielä kokeilisi. 😄
 
Musta on kans tullut lisäravinnehullu. Kokoajan aineet lisääntyy 😅 kohta tulee 2 vuotta täyteen raskausvitamiineja, mutta niiden lisäksi on tietysti rauta ja C-vitamiini, jotka aloitin taas aktiivisesti tammikuussa kun ferri oli 16. Keväällä aloitin myös ruusunjuuren ja tyrniöljykapselit ja B-vitamiinit. Tässä kierrossa aloitin myös tuon kuningatarhyytelön 😅 ja sitten myös isot määrät D-vitamiinia ovulaation aikaan/kierron alussa. Joskus mietin onko tässä mitään järkeä, mutta oon huomannut omassa olossa helpotusta väsymykseen B:n ja ruusunjuuren aloituksen jälkeen.. ja ultrassa oli limakalvo kasvanut paremmin kuin ennen, kun aloitin tyrniöljyn 😅

Tosta myoinositolista en oo kuullutkaan, mutta googlailun perusteella vaikuttaa mielenkiintoiselta..jos ei parin seuraavan kierron aikana tärppää, niin lisään ehkä senkin arsenaaliin 😅🤣
Löytyykö jo lisäravinnedosetti? 🤭
 
Itse aloin käyttää rautaa ja c-vitamiinia keväällä, kun ferritiinit laahasivat pohjamudissa (16). Joskus kesäkuun puolivälin jälkeen otin käyttöön ihan puhtaasti kokeilumielessä ja tieteellisellä kuriositeetilla asetyylikysteiinin (NAC), kun törmättiin tutkimustuloksiin sen hyödyistä hedelmällisyyden suhteen. Monivitaaminia ja epa/dha-kapseleita on mennyt jo pitkään.

En tiedä sitten onko sattumaa vai ei, mutta meillä on nyt viikonlopusta asti tutkittu nätisti vahvistuvia plussia testeissä. Toki samoihin aikoihin NAC:n aloittamisen kanssa aloin myös syödä "siistimmin", eli rajasin herkuttelun yhteen päivään viikossa ja kiinnitin muutoinkin huomiota syömisiini (sain sillä reilu kolme kiloa painoakin pois). Toki rautavarastoissakin tapahtunut nousu on varmasti osaltaan vaikuttanut siihen, että ollaan päästy ihmettelemään plussia.
 
Muokattu viimeksi:
Minulla on jo dosetti kun en jaksa joka aamu kaikkia purkkeja klipsutella auki...
Moni vitamiini, rauta, kalanmaksaöljy, foolihappo ja viime syksynä oli ubikinolia ja kaliumia lisänä... Myoisonotolia oon syönyt jo yli 3 vuotta illoin ja aamuin.. nyt tilasin Royal geleä ja lisää ubikinolia, mutta en vielä avannut niitä.. ehkäpä sunnuntaina kun täytän dosetin 🙈
 
Minä oon siis toisinaan vitsaillut, että tarvitsisin dosetin noihin hommiin, mutta sie oot vieny lisäravinteet ihan uudelle tasolle. 🤭

En ole siis vuosiin käyttänyt kuin monivitamiini, d-vitamiini, rauta ja tarvittaessa magnesium enkä näitäkään päivittäin. Rautaa syön vain kuukautisten aikaan, kun varastot ovat olleet nyt varsin hyvät (viime mittauksessa yli 90). Toki jos raskautuisin niin edelliskerrasta oppineena alkaisin syömään sitä jo alusta asti päivittäin. Magnesiumia käytän urheilupäivinä. Mammamonivitsku menee tässä yritysaikana ehkä 3-4 päivää viikossa (raskaana ja imettäessä söin päivittäin) ja d-vitamiinia otan isomman annoksen pari kertaa viikossa. Syön aika monipuolisesti niin en ole ollut huolissani sen puolesta.
 
Laitetaan vielä tännekin päivitystä. Keskiviikkona tein uudestaan rfsu:n testin, oli se viiva vähän tummunut maanantaista ja tänään aamulla tein viimeisen apteekin oman testin, nyt oli ainakin tumma viiva. On ollut vähän epävarma olo, kun oireita ei kauheasti ole ollut muuta kuin menkka tyylistä jomottelua, vatsan turvotusta ja mielialan vaihteluita. Edellisistä raskauksista tyypilliset rintojen arkuus ja pahoinvointi puuttuneet ainakin vielä kokonaan. Mutta kai siellä jotain ainakin etenee, kun viivat onneksi tummuneet. Sunnuntaina teen sitten vielä digin, kun huomenna pääsen sen vielä ostamaan 😄 Eipä tässä muu auta kuin mennä päivä kerrallaan ja toivoa parasta.
Ehkä uskallan pikkuhiljaa siirtyä tuonne huhtikuisiin. Toivotan kaikille jaksamista yritykseen ja plussatuulia jokaiselle ❤️
 
Liitteet

  • IMG_4677.jpeg
    IMG_4677.jpeg
    2.7 MB · Katsottu: 52
  • IMG_4706.jpeg
    IMG_4706.jpeg
    2.9 MB · Katsottu: 52
Minäkin syön rautaa vain kuureina. Minulla ei varasto arvot ole kovin hyvät...

Myoisonotolia oon syönyt helpottamaan PCOSn oireita...

Monivitamiinia oon syönyt varmaankin 10 vuotta ja mies myös, jotta olisi vähemmän flunssaa yms.

Ja miehelle syötän tai no syö ihan ite ku vaan ostan kaappiin, niin omegojen takia kalanmaksaöljy, kun hän on muuten kalalle allerginen niin ei tuu meidän taloudessa sitä sitten kummankaan muuten syötyä tarpeeksi.

Mutta äkkiä sitä sit kertyy useampi pilleri.. 🙈

ja dosetin kans ei tartte miettiä, että muistinko aamulla ottaa nuo vai en... 😉
 
Miten ihmiset kestää tätä odottelun piinaa? 😅 Me päätettiin tässä kesän lopulla alkaa yrittämään esikoista, tikutettiin ovulaatio ja nyt dpo12 ei tietoakaan edes hyvän mielikuvituksen haamuviivoista ole ollut koko viikolla (kyllä, hullu sarjatikuttelija ilmoittautuu🙈) Oon niin kärsimätön! 😂 Menkat pitäisi alkaa huomenna tai sunnuntaina, hirveää piinaa odotella josko plussaa voisi vielä ilmestyä vai pääseekö uutta kiertoa aloittamaan.
Lisättäköön vielä että omat tuntemukset on olleet koko viikon kaikkea nänni-/rintakipujen, pahoinvoinnin, törkeen väsymyksen ja huimauksen välillä, mutta kun ei voi ikinä tietää, kiinnittääkö tällaisiin oireisiin nyt vaan enemmän huomiota nyt, vai onko kyseessä vaan pms oireilua🙈...
 
@SilenceSing siihen valitettavasti vähän tottuu vuosien varrella... 🙈😉
Mutta alussahan kaikki on jännää! Ja toivottavasti sun/teidän ei tarvitse kauaa edes piinailla!
Helpompaahan se olis, jos pystyisi pitämään itsensä kiireisenä ja ajatukset muualla oviksen jälkeen... Mutta joo.. eipä sitä kyllä 24/7 pysty mitenkään 🙈😅
 
No ei pysty ei! Vaikeaa on, kun aamusta iltaan mielessä on vaan päivien laskeminen ja keskustelujen lukeminen😂 jospa siihen tosiaan tottuisi - vielä annan itselleni kuitenkin luvan velloa tässä ensikertalaisen jännityksessä🤭
 
Täällä kans himotestaaja, vaikka kuinka aina päätä etten testaa "turhaan" 🙈 Nyt tein testit dpo 10, 12 ja tänään dpo 13. Sekä ovistestin 🫠
Negoja tietty taas (yk 18 menossa) 🙄
No en mä aina noin montaa testiä kyl tee.. 😅 Mut nyt jotenkin turhautti ja päätin testata pois kaapista pyörimästä.. Ja, no, niin kauan, kun ei vuoda niin lienee toivoa 🤞🏻
Vaik kivutkin alkoi jo eilen ja kaikki muutkin klassiset menkkaoireet päällä 😬 Huomenna pitäis viimeistää alkaa uusi kierto.
 
Tuohan on vielä ihan maltillista testaamista. 😁
 
Just meinasin että maltillisesti oot testannut, kun itse testannut tässä toiveikkana joka päivä dpo9-dpo12 🫠😂 ja varmaan testaankin nyt joka aamu kunnes menkat oikeasti alkaa🙈 ensi kierrossa meinasin kyllä rajoittaa, ja aloittaa myöhemmin, jos nyt ei tärpännyt😂
 
Ite kans testannut aamulla ja illalla 😂😂😂 Oon ennenkin täällä kironnut nuita viivanpaikkoja mut ne oikeesti pistää pään sekaisin kun testeissä näkyy joku viiva 😂
 
Takaisin
Top