Raskaaksi 2024

Tein raskaustestin, ja negatiivinenhan se oli. Nyt vain pitää toivoa, että menkat alkaa mahdollisimman pian, eikä kierto venyisi kovin pitkäksi. 🤞🤞
Kun tein testin, ei tuntunut oikein miltään, kun odotukset eivät olleet korkealla. Mutta kyllähän tämä konkretisoi sen, ettei sitä lasta välttämättä tehdä niin, että jätetään ehkäisy pois ja sitten ollaankin raskaana. Ja ettei sitä välttämättä meille enää edes tule.
Otan nyt lämpömittarin yöpöydälle ja alan mitata noita aamulämpöjä kierron seuraamista varten.

Mutta hyvä puoli on se, että pääsen tästä kamalan kuluttavasta piinailusta. 😅
 
Kysymys; kuinka pitkään olette tehneet raskaustestejä ja milloin lopettaneet? Tästähän on tullut jo pakkomielle mutta tuntuu että myös vähän typerää rahan haaskausta 😂 digin haluaisin vielä +3 mutta sen aika onkin vasta viikonloppuna..
Jotenkin näin vuoden yrityksen jälkeen ja ensimmäisen plussan jälkeen pelkää että mitä jos se lähtee haalistumaan yms. 🙄Varsinkin kun on ollut toistaiseksi oireeton alkuraskaus (mitä nyt tissit olleet pari pv melko turvonneet).
Varhaisultrakin on vasta reilu parin viikon päästä.
 
Ja edelliseen viestiin liittyen niin testit on nyt tämän näköiset.. maanantaina oli digi jo 2-3vk.
 
Liitteet

  • IMG_8244.jpeg
    IMG_8244.jpeg
    2.5 MB · Katsottu: 157
Kysymys; kuinka pitkään olette tehneet raskaustestejä ja milloin lopettaneet? Tästähän on tullut jo pakkomielle mutta tuntuu että myös vähän typerää rahan haaskausta 😂 digin haluaisin vielä +3 mutta sen aika onkin vasta viikonloppuna..
Jotenkin näin vuoden yrityksen jälkeen ja ensimmäisen plussan jälkeen pelkää että mitä jos se lähtee haalistumaan yms. 🙄Varsinkin kun on ollut toistaiseksi oireeton alkuraskaus (mitä nyt tissit olleet pari pv melko turvonneet).
Varhaisultrakin on vasta reilu parin viikon päästä.
En edellisessä raskaudessa testannut kuin varmaan sen kymmenen testiä siinä parin päivän sisään, kun en meinannut uskoa, että on totta. 😂 Moni tietääkin täällä, että ei ollut suunniteltu juttu. Pari viikkoa siitä varmistettiin ultrassa, että missä mennään, kun miun kierto oli ollut hyvin epäsäännöllinen ja saattoi välillä tulla menkat kahden viikon ja välillä neljän viikon välein.🤦🏼‍♀️
 
Mihin aikaan testasit lauantaina? Oliko klo 10 jälkeen? Mulla kun testi (etenkin toi raskauskeijun halpis) näyttää tuolta, niin testaan sen kaksi kertaa päivässä. Noi testit ei oo kovin herkkiä, ja saattaa olla just tuollainen aamupäivällä ja iltapäivällä ihan tumma. Tummuvat myös usein vain toisesta reunasta. Eli on voinut olla jo plussa.

Oliko sulla oviskipuja tai limoja jotka tukisivat tuota plussaa?
Siinä puolenpäivän aikoihin testasin. Olisi pitänyt varmaan illemmalla vielä kokeilla, mutta olin niin varma, että vahvistuisi vielä seuraavana päivänä viivat... Flo (vaikkei siihen olekaan luottamista kun epäsäännöllinen kierto) ennusti ovista maanantaille, joten sinällään toi lauantaikin olisi ollut mahdollinen. Jotain sen oloisia kirkkaita limojakin oli siinä, tosin edellisen raskauden jälkeen niidenkin muutokset ollut aika vaatimattomia, niin ei kovin selvästi voi sanoa. Onneksi tuli lauantaina puuhailtua miehen kanssa, joten mahkuja on! 🫶 Tänään ovistestin viiva jo lähes näkymätön mikä tukisi lh-huipun olleen tuolloin viikonloppuna. Nyt vaan jännäilemään taas.
 
Mulla on nyt tullu aika paljon verta mutta silleen kirkasta että ei menkkojen tyyppistä. Käyn varmaan ostamassa testaa aikaisin testejä, en usko että mitään tutkimuksia saa mistään ilman että on sen tehnyt ensin...
 
Oli negatiivinen, omituista että mikä nyt voi olla. :/ täytyy ehkä harkita johonkin soittamista huomenissa jos ei tilanne yhtään muutu.
 
Kysymys; kuinka pitkään olette tehneet raskaustestejä ja milloin lopettaneet? Tästähän on tullut jo pakkomielle mutta tuntuu että myös vähän typerää rahan haaskausta 😂 digin haluaisin vielä +3 mutta sen aika onkin vasta viikonloppuna..
Jotenkin näin vuoden yrityksen jälkeen ja ensimmäisen plussan jälkeen pelkää että mitä jos se lähtee haalistumaan yms. 🙄Varsinkin kun on ollut toistaiseksi oireeton alkuraskaus (mitä nyt tissit olleet pari pv melko turvonneet).
Varhaisultrakin on vasta reilu parin viikon päästä.

Mulla ei kokemusta tästä kun en toistaiseksi ole koskaan plussannut, mutta näihin pohdiskeluihin saa varmaan parhaimmat vertaistuet ja kokemukset tuolta plussanneiden ryhmästä :smiling-eyes: Etsi oikea ryhmä lasketun aikasi mukaan.
 
Huhtikuisissa oli oletettavasti vielä kovin hiljaista (samoin maaliskuisissa), mutta pahoittelut jos ei ollut mielestäsi asiallinen kysymys tähän ryhmään.. Ajattelin, että tässä ryhmässä kun on joitain jotka odottavat toista, kolmatta tai jopa neljättäkin niin saisin näkökulman asiaan ja itse nyt ensimmäisen plussan kanssa en heti ollut valmis juoksemaan muutenkaan sinne kun mikään ei ole koskaan varmaa ennen esimerkiksi ensimmäistä varhaisultraa.. Ja jokainen pelkää/jännittää varmasti yhtä paljon.

Ja sainkin mukavasti jo vastauksia tähän muilta, kiitos niistä siis! ☺️
 
@Kyfi1250260 minulla taas sellainen kokemus että oon testaillu vain pari testiä molemmissa raskauksissa. Sit kun menkat oli yli vkon myöhässä niin varailin varhaisultraa koska siellä sen parhaan tiedon saa miten hommat etenee 😊 ymmärrän kyllä tunteen että ei uskalla heti edes siirtyä johonkin lasketun ajan ryhmiin yms kun tuntuu niin hurjalta koko ajatus siitä että nytkö sitä oikeasti on raskaana.

On: Eilen oli ehkä nyt se ovisplussa! Tämän tummempia viivoja en ole vielä saanut ikinä 🤩 kuvassa ei ole edes niin tummat mitä luonnossa näytti. ennuste oli kyllä kp14 ja nyt on kp19 eli olen ilmeisesti aivan liian ajoissa testaillut aikaisemmin. No, talleteltu on ja toivotaan parasta. Omat odotukset lähti tästä nyt vähän laukalle ja pudotaan sit korkealta ja kovaa jos ei tartu. 😬 Ja tänään oli testi jo haaleampi eli ehkä satuttiin nyt oikeaan aikaan!
IMG_20240807_084216.jpg
 
Jotenkin eilen illalla oli niin tyyni olo että olin varma että menkat alkaa, mutta eipä näy. Oikeastaan kaikki menkkaoireetkin on kadonneet mitä tuossa viikon verran melkein oli. Oli kunnon menkkakramppeja, rinnat arat ja valkovuotoa. Nyt eilen ja tänään ei oikein mitään oireita. Ehkä rinnat vähän arat enää. Huomenna aamulla jos tilanne tosiaan se ettei niitä menkkoja kuulu niin sitten teen testin. Viikonlopuksi tulossa vieraita ja mahdollisesti tulisi saunajuoma otettua. Toki sitten se että jos se plussa pamahtaa niin se että en sitä saunajuomaa ota saattaa sitten herättää epäilyksiä, mutta mutta :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Hauskaahan tässä on se että yleensä ennen menkkoja mielialat heittelee aika kovasti ja itku on herkässä. Mies totesi eilen että oon pelottavan tasainen siihen nähden että olisi menkat tulossa, mutta mene ja tiedä :tears::Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Kysymys; kuinka pitkään olette tehneet raskaustestejä ja milloin lopettaneet? Tästähän on tullut jo pakkomielle mutta tuntuu että myös vähän typerää rahan haaskausta 😂 digin haluaisin vielä +3 mutta sen aika onkin vasta viikonloppuna..
Jotenkin näin vuoden yrityksen jälkeen ja ensimmäisen plussan jälkeen pelkää että mitä jos se lähtee haalistumaan yms. 🙄Varsinkin kun on ollut toistaiseksi oireeton alkuraskaus (mitä nyt tissit olleet pari pv melko turvonneet).
Varhaisultrakin on vasta reilu parin viikon päästä.
Itse testasin aikoinaan kolme testiä ja uskoin sitten. 😄 Jos sinulla testaaminen rauhoittaa mieltä, niin testaa vaikka joka päivä ja niin pitkään kuin itsestä tuntuu.. 👌 Rahaa siinä tosiaan menee kyllä, mut jos ostaa halvempia liuskatestejä välillä ja käyttää kalliimpia, jos oikein kovasti alkaa mietityttämään ja ahdistamaan. Ihanaa odotusta ❤️
 
Mahdollisten oireiden siivittämänä tein herkän raskaustestin tänään aamulla mutta se oli kyllä ihan negojen nega 😮‍💨 no, ei auta taas ku odotella uuden kierron alkua. Rasittavinta epäsäännöllisessä kierrossa on, ettei tiedä alkaako tällä viikolla vai ens viikolla vai tuleeko ollenkaan. Toki asia voi vaikuttaa myös siihen, että tekeekö sen r-testin oikea-aikaisesti vai liian varhaisessa vaiheessa, mut oletan oviksen olleen melkein 2 vk sitten, joten kai se jo näkyisi testissä jos olis näkyäkseen.
 
Taitaa olla vähän ihmisestä kiinni näkyykö miten testeissä🤔 minä oon tehny nuoremmista molemmista herkällä testillä negan just ennen ku menkkojen on pitänyt alkaa. Nyt testailen vasta kun menkkojen ois pitänyt alkaa😅 ainakin pyrin siihen 😆 mutta aika turhaa sitä ennen mulla testatakaan🤔
 
Tämä! Itse tosiaan tein noita herkkiä testejä pari tuossa useampi päivä ennen kuin menkkojen olisi pitänyt alkaa. Puhtaita negoja. No sitten siirryin ajattelemaan, että odotan kun ne menkat alkaa. Nyt tosiaan menossa jo kp 35 ja nyt jo flo sovelluskin ilmoittaa että kuukautiset myöhässä. Eli toiveikkaana vielä huomista testiä ajatellen jos ei ne menkat sieltä nyt ennen sitä sitten ala.

Lisäksi äsken lounaan jälkeen tuli olo että ruoka tulee ylös. Tällaista ei siis ole aiemmin ollut eli katsotaan mitä se testi huomenna sanoo. Onneksi tänään on kiire päivä eli aamu opiskelujuttuja ja illaksi töihin niin ei ehdi liikaa näitä fiiliksiä pyöritellä :tears: :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Takaisin
Top