Raskaaksi 2023

Mun silmään ei näytä enää haamulta, itsellä ainakin kaikki lähteneet hitaasti vahvistumaan. Tee parin päivän päästä uusi 🤗

Onpa huojentavia nää teidän kommentit! Joo teen varmaan to uuden ja sit digin vielä viikonloppuna ja jos se näyttää raskaana, niin soitan neuvolaan ja neuropolille, että oon raskaana. Mulla siis seurataan tarkkaan raskaana ku on esim. epilepsia 😊
 
Oon menossa syksyllä taas töihin esikoisen jälkeen, ja tänään työnantaja tarjosi vähän pätevämpää työtehtävää. Otin sen tietty vastaan, vaikka samaan aikaan haaveissa että syksyllä oisin jo raskaana ja työpätkä ei kauhean pitkäksi jäisi, vähän tulee kyllä petturi olo jos heti töiden alussa ilmoitan että jäänkin taas kohta pois, esikoisesta nimittäin kerroin 2vk sen jälkeen kun olin kirjoittanut vaikkari sopparin 🙈
Mutta pakkohan tätä elämää on sun suunnitella vähän sillä ajatuksella että jos toista ei alakkaan kuulua.
 
mai-, ymmärrän hyvin, mä olen tosi tunnollinen töissä. Stressaan jo nyt sitä raskaudesta kertomista. Töissä tiukka tilanne, paljon vaihtuvuutta ollut muutenkin henkilöstössä ja mä myös tykkään paljon tiimistäni ja työstäni, enkä haluaisi ikävää tilannetta heille.. Mutta niin, itseään se on ajateltava. Tottakai tartut hyvään työmahdollisuuteen 😊
 
Mulla kävi itseasiassa ihan hönösti. Palasin kk sitte töihin pidemmältä vapaalta ja sillä ajalla kun olin pois olin löytänyt rakkauden. Esihenkilö on luonteeltaan puhelias ja utelias-tyyppinen. Hän sitte kysymään kuulumisia ja minä niitä kertomaan, niiltä osin mitä halusin kertoa. Hän sitte aivan toisessa kontekstissa yhtäkkiä kysyi että onko teillä lapsihaaveita? Öööö..joo on. "Niinku ajattelin että alkaa sullakin kohta olemaan ne hetket." Ikää tarkoitti toki ja samaa mieltä myös itse. No, keskustelu loppui sitten lopulta siihen että hän tietää yrityksestä ja sanoi: "saatat olla sitten alkuvuodesta mammalomalla😘".

En olisi halunnut tätä keskustelua käydä hänen kanssaan tässä vaiheessa. Mutta toisaalta ei se nyt haittaakaan..tietää nyt sitten😅

Mun töissä kans se tilanne että on eläköityjää ja sitten jos joku jää "yllättäen" pois niin ei ole ollut oikein tulijoita. No se onkin sitten asia erikseen eikä minun ongelmani.😇
 
Mahtis87, oh.. toisaalta onpa huojentavaa, että töissä nyt tiedetään ja suhtautuminen oli noin hyvä 🥰

Iltatähti89, ihanaa, kyllä vahvasti raskaana olet 💗💗

Kp31 ja piinailu jatkuu. Apua miten pitkiä nää päivät on oikeesti.. Joka vessareissulla tiiraan näkyykö punaista 😅 Aamuyöllä heräsin ja ekana mielessä voisinko olla jo raskaana..
 
Vieläkin haamu, vaikka menkat päivän myöhässä 🥺 Voiko tästä enää mitään tulla?
Onko minkä merkkinen testi? Jos on raskauskeijun tms. niin suosittelen ostamaan Pregcheckin testejä. Raskauskeijun testit vahvistuu tosi huonosti, näytti mulla ihan hailuraa kun pc antoi jo lähes leffaviivat.
 
Tovin ketjua seuranneena liityn mukaan vauvasta haaveilijoiden joukkoon!

Olemme miehen kanssa molemmat 26-vuotiaita, ja haaveilemme nyt ensimmäisestä lapsesta. Minulla taustalla syöpähoidot n. 5 vuotta sitten, minkä takia jännitän kovasti, ovatko vaikuttaneet hedelmällisyyteen... Lääkärin mukaan todennäköisyydet, että hoidot olisivat vaikuttaneet hedelmällisyyteen ovat todella pienet, mutta ohjeiden mukaan jos ei tärppää vuoden sisällä yrittämisen aloittamisesta, niin pitäisi kääntyä lääkärin puoleen.

Jätin e-pillerit pois huhtikuussa, ja ensimmäiset "luomumenkat" tuli toukokuun puolessa välin ja kierron pituus oli 25 päivää (ennen pillereitä 28-30). Nyt toista kierrosta menossa kp15. Aloin eilen tikuttamaan ovulaation ajankohtaa (flo näyttäisi ovulaatiopäiväksi tämän päivän) mutta testit näyttäneet puhdasta negatiivista sekä tänään että eilen. Limat ja tuntemukset alavatsalla kuitenkin viittaavat, että ovulaatiota tapahtuisi... Kannattaako vielä jatkaa tikuttamista, ja miten usein sitä kannattaisi tehdä? Nyt olen tehnyt aina vain aamuisin.
 
Jatka vaan tikuttamista jokunen päivä. Toiset tikuttaa useammin kuin kerran päivässä, itse oon vain kerran päivässä niissä kierroissa kun se on ollut tarpeen. Tsemppiä yritykseen!
 
Tovin ketjua seuranneena liityn mukaan vauvasta haaveilijoiden joukkoon!

Olemme miehen kanssa molemmat 26-vuotiaita, ja haaveilemme nyt ensimmäisestä lapsesta. Minulla taustalla syöpähoidot n. 5 vuotta sitten, minkä takia jännitän kovasti, ovatko vaikuttaneet hedelmällisyyteen... Lääkärin mukaan todennäköisyydet, että hoidot olisivat vaikuttaneet hedelmällisyyteen ovat todella pienet, mutta ohjeiden mukaan jos ei tärppää vuoden sisällä yrittämisen aloittamisesta, niin pitäisi kääntyä lääkärin puoleen.

Jätin e-pillerit pois huhtikuussa, ja ensimmäiset "luomumenkat" tuli toukokuun puolessa välin ja kierron pituus oli 25 päivää (ennen pillereitä 28-30). Nyt toista kierrosta menossa kp15. Aloin eilen tikuttamaan ovulaation ajankohtaa (flo näyttäisi ovulaatiopäiväksi tämän päivän) mutta testit näyttäneet puhdasta negatiivista sekä tänään että eilen. Limat ja tuntemukset alavatsalla kuitenkin viittaavat, että ovulaatiota tapahtuisi... Kannattaako vielä jatkaa tikuttamista, ja miten usein sitä kannattaisi tehdä? Nyt olen tehnyt aina vain aamuisin.

Ovulaatio voi tulla myöhäänkin. Esim. tässä kierrossa oma ovikseni tuli vasta kp 20. Riippuu vähän testeistäkin, kuinka hyvän ovisplussan saat. Usein ovulaatiota neuvotaan tikuttamaan välillä 10-22, LH ilmeisesti käyttäytyy vähän toisin kuin hcg. Hormonihuippu voi olla myös hyvin lyhyt, alle 6 tuntia, joten tämän takia toiset tikuttavat parikin kertaa päivässä ovista etsiessään.

Ehkä sinuna testailisin muutaman päivä päiväpissasta, tuleeko mitään viivaa ja jos jotain näkyy, testailisin siitä alkaen vähän tiheämpään. Jos kiertosi ovat tuota 28 päivän luokkaa on hyvin mahdollista, että ovishuippu meni jo.
 
Mun töissä kans se tilanne että on eläköityjää ja sitten jos joku jää "yllättäen" pois niin ei ole ollut oikein tulijoita. No se onkin sitten asia erikseen eikä minun ongelmani.😇
Joo meillä kans ollut hankalaa saada päteviä työntekijöitä, mutta näinhän se on että ei ole tietty minun ongelma taaskaan saada itelle sit sijaista uudestaan.
Mullakin ikää alkaa olla sen verran, kesällä 35 (täällä muuten aika paljon samanikäistä porukkaa.) että sen puolesta toista haluaa tietty jo yrittää nyt, eikä myöhemmin. Ja tämän kyllä varmasti töissä sit ymmärtävät, vaikka varmasti sekoittaakin muiden pakkaa jos en kauaa töissä sit käykkään. Mutta katsotaan nyt, milloin edes sit tärppää. Parin vk päästä näkee onko jo heti vai ei.
 
Tervetuloa uusille ja toivotaan pikaista tärppiä 🤞🏼❤️

Jätin e-pillerit pois huhtikuussa, ja ensimmäiset "luomumenkat" tuli toukokuun puolessa välin ja kierron pituus oli 25 päivää (ennen pillereitä 28-30). Nyt toista kierrosta menossa kp15. Aloin eilen tikuttamaan ovulaation ajankohtaa (flo näyttäisi ovulaatiopäiväksi tämän päivän) mutta testit näyttäneet puhdasta negatiivista sekä tänään että eilen. Limat ja tuntemukset alavatsalla kuitenkin viittaavat, että ovulaatiota tapahtuisi... Kannattaako vielä jatkaa tikuttamista, ja miten usein sitä kannattaisi tehdä? Nyt olen tehnyt aina vain aamuisin.
Jos kierto meinaa olla lyhyehkö, voi ovulaatio tulla jo kp10-12. Näin myös itselläni (kierto 26pv) ja tässä yrityksessä eka plussa, joka jäi kemialliseksi, saatiin kun tallettelut alkoi jo kp8. Aiemmin aloitettu aikaisintaan kp 10, mikä on siis voinut olla liian myöhään vaikka hurjalta tuntuukin 😅

Tikuttamisen voisi aloittaa jo heti vuodon loputtua niin saa oviksen ehkä varmemmin kiinni
 
Uskaltaiskohan sitä siirtyä kokonaan täältä nyt sit Helmikuisiin 🙈 Jännittää meneekö kaikki hyvin, ku ei oo tummaa viivaa vielä tullu. Ehkä teen testin viikonloppuna ja jos viiva on vahvistunut, niin uskallan ❤️

Verta tuli siis vaan ma muutaman kerran paperiin ja sen jälkeen ei ollenkaan, joten jospa se olikin jotain normaalia ❤️
 
Mä todella uskon siihen että kaikki menee sinulla hyvin ❤️❤️❤️ kuulostaa järkevältä tuo sun suunnitelma 😌 päivät voi tuntua nyt tosi pitkiltä mutta testin tekoa kantsii pidättää just nyt pari päivää niin näet viivan vahvistumisen ja sitä kautta saat ehkä vähän mielenrauhaa.
 
Ihanaa KESÄKUUTA 🌞🪻🌞🪻🌞
Omaa napaa: tänään kp 37 ja niin toivon et tälle kivasti venyvälle kierrolle on väärti selitys 😅😇😉🥰 kertokaas viisaammat, montako päivää kiinnittymisestä pitäis näkyä selkee plussa? Tai ainakin selkeästi jotain testissä? Tai vastaavasti alkaa sit vuoto jos ei oo tärpännyt?
 
Takaisin
Top