Mulla on tänään ollut masentunut olo. Yritys on meillä vasta alussa, tiedän sen hyvin, vasta yk2 alkoi eilen, mutta pessimistinä ajattelen kokoajan että tässä yrittämisessä tulee mun tuurilla menevän kauan...
Historiaa sen verran että olin 20v kun aloin haluta lasta ja ollut todella paha vauvakuume siitä asti (täytän kohta 34). Ei ollut sopivaa kumppania ennen kun täytin 25v. Tämä mies sanoi meidän kyllä tekevän lapsen, "sitten joskus". Ei ollut kuulemma vielä valmis. Vuosia kului eikä ollut edelleenkäön valmis. Suhde kehittyi muutenkin ajan kanssa toksiseksi ja päätin lähteä 7 vuoden yhteiselon jälkeen ja ikinä ei ehditty lasta alkaa tekemään vaikka se oli suurin toiveeni kokoajan. Nyt jälkeenpäin olen kyllä tyytyväinen etten lisääntynyt exän kanssa, kun en hänen kanssaan halua olla missään tekemisissä. Eroon pääseminen olikin niin hankalaa että piti tehdä tyypistä rikosilmoituskin...
Olen ollut nykyisen mieheni kanssa yhdessä vasta reilun vuoden. Hän on kaikenkaikkiaan minulle sopiva mies onneksi
vaikka olin jo luopunut toivosta löytää hyvää miestä saatika saada ikinä lapsi. Tein heti suhteen alussa selväksi että lapsen haluan ja onneksi mies oli samalla aaltopituudella ja yrittäminen aloitettiin kuukausi sitten.
Mutta kun on jotain halunnut niin järkyttävän paljon 14 vuotta niin pelottaa että vaikka olenkin ensimmäistä kertaa näin pitkällä että yritän raskautua, ei sitä minulle suoda helpolla. Yritän ajatella että onhan noita hoitoja ja mahdollisuus raskautua on vielä vuosia, mutta silti pelko kokoajan, että syli jää tyhjäksi.
Tällainen pieni purkautuminen, kun asia tänään pyörinyt päässä kokoajan. Pitäisi olla onnellinen että vihdoin on tällainen mahdollisuus että haaveeni on toteutettavissa, mutta pelkään silti, onnistuuko se
saa nähdä miten pää kestää jos yrityksestä tulee pitkä