Raskaaksi 2022

Onnea kaikille plussanneille! Oletteko huomanneet meidän lasketun ajan mukaan olevat odottajaryhmät? Huhtikuisten ryhmä löytyy täältä. 😊 Ja sitten on myös kaikille tässä ketjussa kuumeilleille yhteinen odotusketju täällä. Ensimmäisessä on mukava jutella samaan aikaan odottavien kanssa ja jälkimmäisessä täällä tutuksi käyneiden kanssa. 😊
 
Hei vähän gallupin tynkää niille, jotka ovat olleet raskaana, niin onko ollut jo ennen plussaa runsasta vv vai onko ollut vähäisempää? Mietin, että dpo10 ja vähänlaisesti vv vaan. Esikoisesta oli dpo6 jo kunnon vv. Onko vaan yksilöllistä vai onko menkkojen merkki.

Varauduin jo kaupassa menkkoihin kunnon sidearsenaalilla😅
Aika vähäistä on ollut ennen plussaa, nyt dpo12 vähän lisääntynyt.
 
@Jadine ja @Ellu555 onko la:t vielä huhtikuun puolella? 😊
Juu on 😊 23.4 mulla.

Täällä päivä on edennyt mielenkiintoisesti 🤔 tuli ekaa kertaa sellaisia viiltomaisia repäisykipuja liikkeellelähtiessä, ja hetken päästä yhtäkkiä ihan äkkiarvaamatta tietokoneella kirjoittaessani päässä muljahti ja pimeni, ja valahdin työpöytää vasten. Hetken hengiteltyäni yritän siirtyä makuulle, mutta jalat ei kantaneet ja päässä heitti. Soitin naapurille, joka tk:n ohjeistuksesta heitti mut päivystykseen. Täällä nyt siis odotellaan että mitä ihmettä. Ei ollut sellaista "normaalia" liikkeellelähtöhuimausta, vaan aivan yhtäkkiä paikallaan ollessa alkoi.
Toivottavasti olis vaan raskauteen liittyvää ihme oireilua, eikä muuta. Onko kellään muulla ollut vastaavaa ikinä?
 
Onpas muuten jännä kuulla, että muillakin on tuollaisia yöheräämisiä. Eli liittyykö teillä muilla nuo heräämiset aina vessahätään? Mä oon kans viime kierrosta lähtien harrastanut yöheräilyä, mutta mielestäni heräilen läpi kierron eikä minulla liity heräämiseen pissahätää. Tavallisesti herään kerran tai kaksi kertaa yössä noin klo 3-6 välillä. Olin ajatellut, että tää ois itsellä enemmän sellaista stressiheräämistä 🙄 Aiemmin olen nukkunut siis läpi yön ilman mitään ongelmia, mutta kun vihdoin päästiin aloittamaan tää perheenlisäyksen yrittäminen niin tuntuu kokoajan olevan ajatukset siinä kiinni.

Btw, kp18/dpo-ehkä-5-6 meneillään nyt. Oletan, että tää kierto pitäisi olla noin 23-25 päivää. Aika matelee, on tylsää, on nälkä ja samaan aikaan ei tee oikein mitään mieli, rinnat kutiaa(...?), joka on hieman outoa. Kiinnitin tuohon "kutinaan" myös viime kierrossa huomiota, mutta mitään selvää arkuutta ei ole. Aamulämpö teki eilen noin 0,4 °C:n tiputuksen, mutta tänään oli taas lämpö korkeammalla. Seuraavalla viikolla voisi aloittaa tikkujen uittamisen 🤔
Mulla yöheräily, nimenomaan tuolla klo03-06, on hormonaalista. Tuntuu, että itsekin nukuin nuorena yöt läpeensä, mutta iän myötä valvomiset ovat lisääntynyt, mutta vaan luteaalin aikana. Ennen esikoisen raskautta valvoin siis öisin aina pari päivää oviksesta aina mennkoihin asti. Esikoisen raskaudessa se valvominen oli aika jatkuvaa, taisi jossain puolen välin paikkeilla olla muutama viikko, että nukuin hyvin, muuten aina heräillen. Sama homma tässä keskenmenneessä raskaudessa nyt kesällä; aamuyöt meni valvoessa. Eli mulle aamuyön valvominen on luteaali- ja raskausvaiva.
 
Juu on 😊 23.4 mulla.

Täällä päivä on edennyt mielenkiintoisesti 🤔 tuli ekaa kertaa sellaisia viiltomaisia repäisykipuja liikkeellelähtiessä, ja hetken päästä yhtäkkiä ihan äkkiarvaamatta tietokoneella kirjoittaessani päässä muljahti ja pimeni, ja valahdin työpöytää vasten. Hetken hengiteltyäni yritän siirtyä makuulle, mutta jalat ei kantaneet ja päässä heitti. Soitin naapurille, joka tk:n ohjeistuksesta heitti mut päivystykseen. Täällä nyt siis odotellaan että mitä ihmettä. Ei ollut sellaista "normaalia" liikkeellelähtöhuimausta, vaan aivan yhtäkkiä paikallaan ollessa alkoi.
Toivottavasti olis vaan raskauteen liittyvää ihme oireilua, eikä muuta. Onko kellään muulla ollut vastaavaa ikinä?

Mulla oli esikoisesta todella pahaa huimausta ja aika aikaisin jouduinkin sitten sairaslomalle töistä. Mulla oli tosi matalat verenpaineet ja hemoglobiini tippui tosi alhaalle. Raudan syönti auttoi hieman, mutta yksin en esim lenkille uskaltanut koskaan lähteä siinä pelossa, että taju lähtee taas. Toivottavasti kaikki on hyvin ja olo helpottaa sulla! ❤️
 
Hei, mitens teillä jotka ootte vehnänalkioöljyä tai macaa syöneet, onko teillä ovis siirtynyt? Siis mulla on tullut nyt ovis monta kiertoa kp11 ja tänään on jo kp12 eikä vieläkään testi hymyile. 🤔 Tummuu kyllä koko ajan. Ärsyttävää kun saan kaikesta stressin keksittyä itelleni 🙄 En oo mitään särkylääkettä joutunu ottaan, enkä oo ollu kipeänä. Tylsää kun huomenna miehellä on hampaanpoisto ja jos on kovin kipeä niin ei pääse tallettelemaan. 😭 aina kyllä tulee jotain just tähän oviksen aikaan…
 
Voiko luteaali olla 17 päivää? Katsoin juuri flo ja limojen ja kipujen ja vatsaoireiden (maha ihan sekaisin) tultua niin vasta 17 päivää sen jälkeen vuoto. Mutta lämpöjen perusteella 15. Ehkä ne oireet tulee osti päivää ennen irtoamista sitte mut kovat ovat tärinäkivut ja kaikki oireet nimenomaan tänään.
 
Voi että, meniköhän mulla lh huippu ohi vai voiko vatsatauti sitten siirtää huippua? Siis normaalisti eilisenkaltaisen testin jälkeen on parin tunnin päästä plussa. No yövuorossa en testannut enää vaan kotona aamulla ja silloin testi vaaleampi. Iltapäivällä herätessä, ihmettelin kun huimasi ihan kamalasti ja siinä tikkua uittaessa alkoi oksettaa ja kylmä hiki puski. Testi taas vaalea . Jotenkin rämmin ylös ämpärin kanssa takas sänkyyn ja nyt heräilen mutta en uskalla nousta 😬 huimaa maatessakin .

Meniköhän mun lh huippu jo? Aamun talletuskin oli kuukuppitalletus, vaikka oisin kunnossa ollut niin muuhun ei ois tänään pystytty. No vika yö on nyt saikkua.
Taidan laittaa flohon tän päivän plussaksi ja jatkan varalta testailuja, jos se vaikka oliskin myöhästyttänyt ovista. Onko sellasta sit kellekään tapahtunut että vatsatauti siirtää ovista? Saanhan mä sen sieltä muokattua jos tulee myöhemmin plussa.

Onnittelut plussille ❤️
 
Tänään vasta dpo4, mutta kieltämättä toiveita herättää kun mulla joka dpo päivä ollu precis samat ”oireet” kun plussakierrossa. Ja siis olen tehnyt niin että merkkaan päivän päätteeksi oireet/oireettomuuden flo:hun ja sitten menen katsomaan plussakierron ja joka kerta mua naurattanu et miten oon voinu kirjoittaakin melkein ihan täysin samanlailla 😄 ei siis toki voi olla muuta kuin luteaalin oireita tässä vaiheessa, mutta kuitenkin 😃
 
Onnea plussanneille 🤩

@Pikkis91 Mä söin viime raskautta yrittäessä macaa ja e-kapseleita. Lähinnä siksi, että luteaali pitenisi. Tarkistin vanhoista arkistoistani (🤭), että ennen näitä oli ovis kp 13-14 ja syömisen alettua kp 20-22.
 
Tänään vasta dpo4, mutta kieltämättä toiveita herättää kun mulla joka dpo päivä ollu precis samat ”oireet” kun plussakierrossa. Ja siis olen tehnyt niin että merkkaan päivän päätteeksi oireet/oireettomuuden flo:hun ja sitten menen katsomaan plussakierron ja joka kerta mua naurattanu et miten oon voinu kirjoittaakin melkein ihan täysin samanlailla 😄 ei siis toki voi olla muuta kuin luteaalin oireita tässä vaiheessa, mutta kuitenkin 😃
Mutta lupaavaa silti. Mä oon varma et tässä kierrossa käy tärppi enkä ole vielä luteaalissa edes
 
Jep! Toivottavasti sun etiäiset osuu oikeeseen ✨ ylihuomenna alkaa mulla sit se vaihe ku kaikki aistit terävöityy havaitsemaan kaikkia pieniäkin nippaisuja 😝
Tää vaihe on nii hanurista. Dpo 5-6 saa vielä itselleen taottua järkeä, et ei voi viel olla raskautee liittyvää, mut sit se alkaa😅

Tajuton väsymys ja kesto"krapula" vaivaa. Tisseissä ei mitään mainittavaa, viime kierrossa "oireili" enemmän. Selkä ja mahajuilimisia on satunnaisia. Perushöttöä. Huomenna dpo11 "jo". Pc kaapissa vähän huhuilee huomisaamuna, mut maltan vielä lauantaihin asti kun vahva olo, et kyl ne menkat alkaa sieltä.
 
Tänään vasta dpo4, mutta kieltämättä toiveita herättää kun mulla joka dpo päivä ollu precis samat ”oireet” kun plussakierrossa. Ja siis olen tehnyt niin että merkkaan päivän päätteeksi oireet/oireettomuuden flo:hun ja sitten menen katsomaan plussakierron ja joka kerta mua naurattanu et miten oon voinu kirjoittaakin melkein ihan täysin samanlailla 😄 ei siis toki voi olla muuta kuin luteaalin oireita tässä vaiheessa, mutta kuitenkin 😃
Voi kunpa olis tärppi käynyt! 🤞 Oliko tää sulla nyt siis eka ovis km:n jälkeen? Ei ole vielä ollut menkkoja välissä? Kovasti haluaisin itsekin yrittää uudelleen aivan heti kun se vain on mahdollista, kuitenkin niin tarkkaan tulee seurattua kiertoa, lämpöjä ja ovistestejä, että eiköhän sen uuden raskauden osaa itsekin ajoittaa vaikka ei menkkoja tuliskaan… Mulle kaksi lääkäriä molemmat sanoi että pitäis odottaa yhdet menkat, mut sit yks hoitaja naistenklinikalla sanoi, että voi yrittää heti, mutta vaikka se ei olekaan kovin romanttista, niin pitäis sit kaikki seksikerrat laittaa ylös. Nyökyttelin vaan ja totesin mielessäni, että voi kuule jos vaan tietäisit miten kaukana on romantiikka välillä näissä touhuissa 🤣
 
Joo on! Eli ei oo menkkoja tullu (vielä) 😊 oisit nyt kunnolla esittäny ja ollut et ”ahaa okei joo, no täytyy tässä varmaan ostaa sitten ovistikkuja ja ladata joku äppi ku jotenkaan en oo ikinä seurannut kiertoa” 🤣🤣 Mut niin, meille oli aika selvää et heti yritellään, oli menkkoja tai ei, oon semi kärsimätön 😃 missäs vaiheessa meet keskenmenon suhteen?
 
Dpo 10. En ois muuten vielä testannut mutta ollaan menossa miehen kanssa paremmin tänään syömään ja halusin pelata varman päälle, että otanko viiniä vai en. Joten testi tulille ja jatkoin aamurutiineja. Pala nousi kurkkuun kun näin testin ja miehen kävin ääni väristen herättämässä (ja tarkistin kymmenen kertaa että otinhan testiarsenaalista raskaus enkä ovistestin😂). Mitä mieltä arvon naiset on tästä?

281CFF1D-D025-47F8-94FA-FA0289496036.jpeg
 
Dpo 10. En ois muuten vielä testannut mutta ollaan menossa miehen kanssa paremmin tänään syömään ja halusin pelata varman päälle, että otanko viiniä vai en. Joten testi tulille ja jatkoin aamurutiineja. Pala nousi kurkkuun kun näin testin ja miehen kävin ääni väristen herättämässä (ja tarkistin kymmenen kertaa että otinhan testiarsenaalista raskaus enkä ovistestin😂). Mitä mieltä arvon naiset on tästä?

View attachment 115046
Nyt jää viinit väliin sulta 🥳 😍 Aivan huippua!
 
Joo on! Eli ei oo menkkoja tullu (vielä) 😊 oisit nyt kunnolla esittäny ja ollut et ”ahaa okei joo, no täytyy tässä varmaan ostaa sitten ovistikkuja ja ladata joku äppi ku jotenkaan en oo ikinä seurannut kiertoa” 🤣🤣 Mut niin, meille oli aika selvää et heti yritellään, oli menkkoja tai ei, oon semi kärsimätön 😃 missäs vaiheessa meet keskenmenon suhteen?
Joo, no mä oon kans aika kärsimätön, kun tässä on nyt yli 6kk yritetty, ja siitä suurin osa meni kun kierto oli vielä sekaisin esikoisen jäljiltä, ja kovasti alkaa 40v merkkipaalu lähentyä 😬.

Nyt on kp15 vuodon alusta, kp12 siitä kun viimeisetkin raskausmateriat poistui. Vuoto loppui tuossa lauantaina jo kokonaan, ja rupesin jo ovistakin testaamaan, mutta ovistestit näyttää nyt kolmatta päivää putkeen positiivista, eli varmaan reagoi edelleen HCG:n. Tänään (keskiviikkona) alkoi taas pieni ruskea tuhru uudelleen, niin sekin oli aika tympeetä. Aamulämmöt on edelleen koholla, että kestää vielä varmaan jonkun aikaa, että päästään oikeasti yrittämään.
 
Dpo 10. En ois muuten vielä testannut mutta ollaan menossa miehen kanssa paremmin tänään syömään ja halusin pelata varman päälle, että otanko viiniä vai en. Joten testi tulille ja jatkoin aamurutiineja. Pala nousi kurkkuun kun näin testin ja miehen kävin ääni väristen herättämässä (ja tarkistin kymmenen kertaa että otinhan testiarsenaalista raskaus enkä ovistestin😂). Mitä mieltä arvon naiset on tästä?

View attachment 115046
Onnea plussasta! 😍
 
Takaisin
Top