Tuli tuosta omasta hehkutuksesta eilen mieleen, että kun mun mies leikkii kuulema tänäänkin siskon muksun kanssa ihan omasta tahdostaan, että onko muiden puolisot olleet jo tyyliin tapaamisesta saakka luonnostaan isämäisiä ominaisuuksia omaavia superlapsirakkaita ihmisiä vai ovatko muuttuneet isimäiksi vasta lastensaannin myötä ja ehkä sillä tapaa yllättäneet, että vitsi tyyppi onkin ihan luonnostaan täydellinen isä eikä esim. arkaillut ensimmäisen lapsen(kaan) kanssa yhtään? Tai miksei voisi kysyä myös toisinkin päin, että onko jopa jäänyt vanhemmuudessa enemmän kröhöm taustapiruksi ja siittäjäksi ?
Oma mies on tosiaan sellainen, että saattoi suhteen neljä ekaa vuotta sanoa kaupassakin huutavista lapsista että ei jaksais tuollaista, mutta on kypsynyt ajatukseen vanhemmuudesta hiljakseen. Ajan saatossa päädyttiin tjottailemaan kuitenkin sitten vähän puolivahingossa vuoden kaks, mutta lopulta kunnolla avasi sanaisen arkkunsa vasta kevään kemiallisen jälkeen, että hän ois ihan täysin valmis jos minäkin olen. Ja nyt sitten on viime aikoina enempi vähempi ottanut kontaktia lapsiin, mikä mua tietysti hellyttää ihan suunnattomasti, kun mietin sitä, millainen mies on ollut vaikkapa sutheen alkuaikoihin verrattuna.
Onko miehilläkin joku biologinen kello? :D
Meillä kun esikoista nyt yritetään niin ei oo kokemusta miehestä isänä. Mutta meille on muutama kummilapsi siunaantunut yhteisen seitsemän vuoden matkan varrella ja oon ollut alusta saakka aivan rakastunut siihen miten hän on niin luonnollisesti lasten kanssa Sitten kun päätettiin alkaa omaa yrittämään on hän ollut kuukausi kuukaudelta kiinnostuneempi ihan kaikesta raskauteen, yrittämiseen ja vauva-aikaan liittyen. Siksi tuntuukin että tämä yritysaika on vahvistanut meidän vahvaa suhdetta entisestään Eli jotain positiivistakin pidemmästä yrityksestä
Onnittelut plussaajille! Ja piinailijoille tsempit Täällä vasta kp 7 joten taustailen enemmän kun kirjoittelen On ihana huomata miten aktiivinen tämä ryhmä on, kiitos siitä