Nyt kyllä hämmentää. Tikutin ovisplussan viime ke ja oli vähän ovistuntemuksia pe aamuna. Tänä aamuna vessassa käydessä vaikutti siltä, että ovislimat oli palanneet.Yleensä oon oviksesta menkkojen alkuun kuiva kuin sahara, joten tää limaisuus pisti vähän ihmettelemään. Ja oli siis ihan kirkasta ja "terveen" oloista (
), en usko että ois mikään tulehdus. Yritin googlailla ja selvitellä, mikä homma, mutta en saamut oikein järkevää vastausta.
Eli tulen teiltä kysymään. Luetettavampaa tietoa kuin Duodecimista.![]()
Oletko tikuttanut uudestaan? Joillakin voi tulla kaksi ovisplussaa kuukaudessa, tosin se on harvinaista. Luin jopa eräästä naisesta, jolla tuli kaksi ovisplussaa kuukaudessa ja niistä vasta toinen oli se oikea ovis. Hän oli ihmetellyt, miksei tärppää, ja syynä oli se, että tallettelut oli tehty sen ensimmäisen ovisplussan perusteella (hän ei siis ollut jatkanut testaamista enää sen jälkeen eikä pitkään tiennyt toisesta ovisplussasta mitään).
Minulla kyllä tulee ovislimoja vielä päivän tai parin oviksen jälkeen, mutta ei enää viikon päästä.
Yleensä oon oviksesta menkkojen alkuun kuiva kuin sahara, joten tää limaisuus pisti vähän ihmettelemään. Ja oli siis ihan kirkasta ja "terveen" oloista (
), en usko että ois mikään tulehdus. Yritin googlailla ja selvitellä, mikä homma, mutta en saamut oikein järkevää vastausta. 

joten jospa kyse olisin alkaneesta raskaudesta
Oon ollut nyt ihmeen lunki näissä piinapäivissä, etten oo edes muistanut laskea, mikä dpo menossa. Mut nythän tästä sitten alkoikin oikea piinailujen piina. 

Mitähän sivuoireita siitä mahtaa tulla. Jännityksellä kuitenkin odotan, että auttaisikohan. Viime kuussa luteaali oli kuitenkin jo 11 päivää. Tai eihän meidän ongelma välttämättä olekaan pelkästään tämä lyhyt luteaalivaihe.
Tissien turvotusta toki kans ollut loppukierroissa





