Citrus90
Näppärä viestien naputtelija
Täällä olikin monta sivua taas tekstiä, kun ei ole kunnolla ehtinyt pariin päivään lukemaan. Moneen asiaan olisin voinut kommentoida, mut sit ne viestit hävisikin jo tuonne uusien joukkoon 
Onnea ensinnäkin plussanneille! Ihanaa, kun niitä tasaisesti tulee jatkuvasti
ON: Oon nyt jo luovuttanut tämän kierron suhteen. Tänään aamulla testattu ovis ja nega oli. Nyt siis kp25 ja viime kierrossa plussa tuli kp26. Ei ole edes yhtään sellainen olo, että ovis olisi tulossa. Meillä harrastellaan muutenkin noin joka toinen päivä kierron vaiheesta riippumatta, niin yrittämisestä ei meillä ole kiinni
Mutta ehkä nyt jo katseet uuteen kiertoon. Eilen kaupassa ostin greippimehua varastoon seuraavaa kiertoa varten, joten sitä nyt sitten macan lisäksi.
Onnea @Pingviiniemo painon pudotuksesta. Itse kanssa sitä yrittänyt tässä kierrossa, mutta yritykseksi oon jäänyt. Jotenkin tuntuu, että jokainen kilo on lujasti kiinni tässä kropassa, vaikka ruokaan ja liikuntaan kiinnittänyt huomiota
Onnea ensinnäkin plussanneille! Ihanaa, kun niitä tasaisesti tulee jatkuvasti

ON: Oon nyt jo luovuttanut tämän kierron suhteen. Tänään aamulla testattu ovis ja nega oli. Nyt siis kp25 ja viime kierrossa plussa tuli kp26. Ei ole edes yhtään sellainen olo, että ovis olisi tulossa. Meillä harrastellaan muutenkin noin joka toinen päivä kierron vaiheesta riippumatta, niin yrittämisestä ei meillä ole kiinni
Mutta ehkä nyt jo katseet uuteen kiertoon. Eilen kaupassa ostin greippimehua varastoon seuraavaa kiertoa varten, joten sitä nyt sitten macan lisäksi. Onnea @Pingviiniemo painon pudotuksesta. Itse kanssa sitä yrittänyt tässä kierrossa, mutta yritykseksi oon jäänyt. Jotenkin tuntuu, että jokainen kilo on lujasti kiinni tässä kropassa, vaikka ruokaan ja liikuntaan kiinnittänyt huomiota




meillähän siis eka kerta oli joskus 2kk synnytyksen jälkeen ja sitäkään ei pystytty menemään loppuun asti. kivut jatku varmaan puoli vuotta synnytyksen jälkeen! tosin kukaan ei viittiny ajoissa kertoa miten eppari- ja repeämäarpia pitäis hoitaa, ois varmaan parantunu aika paljon nopeammin

Mut oisko ihan tyhmä idea?
Ehkä oon yltiöpessimisti.
Mä vaan puolisolle pistin viestiä ja se oli kuulemma tulisilla hiilillä koko työpäivän.
Tunnen itseni jo sen verran hyvin, että testailen kuitenkin ihan liian aikasin, enkä halua miehelle sitten pettymystä siitä, että jos viiva ei vahvistukaan. Toki mies olisi myös itselle tukena, mutta tiedän hänen stressaavan ehkä enemmän asiaa.
Kiitos!

Onneksi oviksen aikaan sentään tilanne on ihan ok ilmankin...