Raskaaksi 2019

Pakko päivittää. Ihan kamalat ovis oireet. Maha oikeelta ihan kipee ja olo ihan kamala. :arghh: pissa oli aika haileeta ku testasin.
 
Liitteet

  • IMG_20190921_155158.jpg
    IMG_20190921_155158.jpg
    9.5 KB · Katsottu: 145
  • IMG_20190921_155158.jpg
    IMG_20190921_155158.jpg
    9.5 KB · Katsottu: 140
Jos tästä ihmettelyaiheesta puhutaan niin minä kyllä ihmettelen niitä jotka kertovat olevansa todella ylipainoisia ja eivät pääse hoitoihin kun BMI on liian korkea. Jos nyt ei lasketa sairauksien aiheuttamaa ylipainoa, niin ylipaino on täysin itseaiheutettua. Ja koska se on itseaiheutettua, siihen voi myös vaikuttaa. Minusta on vähintäänkin erikoista, jos esim. Raskaus tavoite ei motivoi riittävästi siten, että paino putoaisi. Sama kuin sanoisin, että haluaisin kovasti juosta maratonin, mutta en jaksa käydä juoksemassa.
 
Dimou, mun mielestä keskustelunavaus oli hyvä ja se sai ainakin mut pohdiskelemaan aihetta. En edes tajunnut, että ovuloimattomuus voisi johtua ibuprofeenin käytöstä ennen kuin siitä kirjoitit ja asiaa tarkemmin googlettelin. Nyt aion olla seuraavan kierron täysin ilman, koska tietysti haluan maksimoida raskauden mahdollisuuden.

Hain luontaistuotekaupasta Gelee royalea ja vehnänalkioöljyä. Täytty vielä selvitellä, mistä saisin Donafertya/Inofolicia ensi kiertoon. Mies on lähdössä huomenna Etelä-Eurooppaan, täytyy pyytää häntä käymään apteekeissa pälyilemässä, josko siellä olisi hyllyssä.
 
Mulle on iskenyt flunssa. :/ Parasetamolia oon ottanut ja pari Finrexiniä, ja lisäks toista sinkki/C/kofeiinijuomaa missä ei oo särkylääkettä. Ei kai noita vahvoja C-vitamiinivalmistetta tai Finrexiniäkään suositella...? En kyllä tullut sitä ajatelleeksi ennen kuin nyt kun luin tätä keskustelua täällä. :sorry: Mut noh, oviksen pitäs olla jo takana, joten tuskin suurtakaan vaikutusta, jos oon ottanut suositusten mukaan...?

Välillä on oikealla puolella alavatsaa ollu jännää vihlontaa, mutta luultavasti kuvittelen asian, koska kuvittelen itselleni aika helposti tuntemuksia. Ja koska oviksesta tuskin on niin kauaa (jos sitä edes tuli), että mitään voisi edes tuntea. Mutta mieliala on kyllä rauhoittunut tässä loppukierrosta! En edelleenkään hirveästi usko raskauteen, mutta ehkä se on jopa osasyy sille et oon nyt rennommin. Toki jotain toivoa elättelen, mutta se on enemmänkin sellasta tervettä tulee jos tulee -toivoa, ei sellasta hepulia mikä oli alkukierrosta ja pahimmillaan sillon ku oviksen olis pitänyt olla. Katotaan miltä ens kierrossa näyttää.
 
Mulla taisi nyt olla ovuloimaton kierto, kp 21 menossa ja pms-oireita, vaikka kierrot ovatkin yleensä vähintään 30 päivää. Leukaan on tulossa kipeä finni ja olin aika itkuinen eilen. Otin kp 12 buranaa 3x400 päivän aikana, koska olin juhlimassa edellisenä iltana ja piti pystyä seuraava päivä töitä tekemään. Käyn tosi harvoin missään ja olin nyt kutsuvieraana elokuvajulkkareissa ja niiden jatkoilla, niin menihän siinä illan aikana lasi jos toinenkin viiniä. Ilta oli hauskin varmaan vuoteen, joten enköhän sen ansainnut, vaikka senkin uhalla, että en tässä kierrossa ovuloikaan.

Mistä olette tilanneet Inofolicia tai Donafertya? Suomesta ei saa enää mistään ja haluaisin kokeilla. Uskaltaako sitä tilata ulkomailta, kokemuksia luotettavista nettikaupoista? Ensi kierto sitten oppikirjan mukaan :)

Joku sitä tässä ketjussa kyllä tilasi jostain. Oisko ollut Tanskasta? Joo ne on ollu Suomesta jo pitkään loppu, kapseleita on, mutta niitä muistaakseni pitäis vetää tyyliin joku kourallinen että vastais samaa. Mikäs se Jesben vastine siellä espanjassa oli?
 
Dimou, mun mielestä keskustelunavaus oli hyvä ja se sai ainakin mut pohdiskelemaan aihetta. En edes tajunnut, että ovuloimattomuus voisi johtua ibuprofeenin käytöstä ennen kuin siitä kirjoitit ja asiaa tarkemmin googlettelin. Nyt aion olla seuraavan kierron täysin ilman, koska tietysti haluan maksimoida raskauden mahdollisuuden.

Hain luontaistuotekaupasta Gelee royalea ja vehnänalkioöljyä. Täytty vielä selvitellä, mistä saisin Donafertya/Inofolicia ensi kiertoon. Mies on lähdössä huomenna Etelä-Eurooppaan, täytyy pyytää häntä käymään apteekeissa pälyilemässä, josko siellä olisi hyllyssä.

Ja näähän on sellaisia mitä suositellaan käyttää pitkään. Vaikutukset siinä 3-4kk paikkeilla.
 
Minustakin on kiva keskustella välillä muistakin aiheista. Tällaiset nettialustat ovat vaan kovin herkkiä paikkoja. Saa olla tarkkana ettei synny paskamyrskyä, vaikkei sitä tarkoittaisikaan. Tässä liikutaan kumminkin niin arkojen aiheiden äärellä. Varsinkin paino ym. Henkilökohtaiset asiat voi olla tosi kipeitä, siksi en lähtisi niistä kauhean negatiiviseen sävyyn keskustelemaan. Syyllistämällä tuskin monikaan on laihtunut, ainakaan terveellisesti. Keskustella saa ja pitääkin, itsekään jaksa sivutolkulla puhua vain eritteistä (vaikkakin itse harrastan sitä paljon. Myös siksi koska eritän (verta) yleensä suurimman osan kiertoa:bag:). Ja onhan se vähän niinkin että kyllä se keskustelu täällä (aiheesta kun aiheesta) tyrehtyy hyvin nopeasti jos aletaan toisillemme rähisemään. Ei silloin enää kenenkään tee mieli kertoa mitään:Heartred
 
No en minäkään osoittanut tuota kenellekään henkilökohtaisesti. Se on kuitenkin minun mielipiteeni ja tietääkseni minulla on siihen oikeus. Nykyään toki hankala sanoa omia mielipiteitä kun kaikesta loukkaannutaan ja halutaan loukkaantua. Joskus vika voi olla siinä ihmisessä, joka jutun lukee ja loukkaantuu vaikka sitä loukkaukseksi ei ole tarkoitettukaan. Ja se että jokin asia on oma vika, ei ole syyllistämistä.
 
Onko muita testailijoita ensi viikolla? En tiiä, mut mulla on tänään ollut tosi vahva tärppifiilis taas vaihteeksi :rolleyes: Ei mulla normaalisti _ikinä_ ole tullut valkovuodon seassa veriviiruja, ellen odottanut esikoista, tai ole kosketusarkuutta rintojen ja kainalon välistä (jälleen sama varhainen oire esikoisen aikaan). Rinnat on myös huomattavan täyteläisemmät, helppo huomata kun imetän vielä ja ovat aika nahkapussit tässä taaperoimetyksessä enää. Ja tosiaan pikkarit märkinä pitkin päivää - sekin epänormaalia kun olen kärsinyt kuivista limakalvoista. Alavatsalla paljon tuntemuksia, mutta niitä olisi varmaan muutenkin. Erikoisuutena se, että aristaa hieman kun tekee äkkinäisen liikkeen. Tiedä sitten... :shy:

Edit. Lisäyksenä kp30/39, dpo9
 
Mä kävin ostaa paketin lugeja ja paketin pc:tä. Mut jotenkin en usko että testaan kumminkaan. On vahva fiilis, että menkat on ihan nurkalla. Nyt kp32/29, dpo11, ovis oli myöhemmin kuin normaalisti. En tiedä miks, mikään muu ei ole ollut eri tavalla paitsi että join verigreipeistä puristettua mehua alkukierrossa. Mut jotenkin en jaksa uskoa, että se olis syy. Maanantaina pitäis alkaa uus kierto.
 
Onko muita testailijoita ensi viikolla? En tiiä, mut mulla on tänään ollut tosi vahva tärppifiilis taas vaihteeksi :rolleyes: Ei mulla normaalisti _ikinä_ ole tullut valkovuodon seassa veriviiruja, ellen odottanut esikoista, tai ole kosketusarkuutta rintojen ja kainalon välistä (jälleen sama varhainen oire esikoisen aikaan). Rinnat on myös huomattavan täyteläisemmät, helppo huomata kun imetän vielä ja ovat aika nahkapussit tässä taaperoimetyksessä enää. Ja tosiaan pikkarit märkinä pitkin päivää - sekin epänormaalia kun olen kärsinyt kuivista limakalvoista. Alavatsalla paljon tuntemuksia, mutta niitä olisi varmaan muutenkin. Erikoisuutena se, että aristaa hieman kun tekee äkkinäisen liikkeen. Tiedä sitten... :shy:

Edit. Lisäyksenä kp30/39, dpo9
Kuulostaa kaikki mun oireilta :D
Pikkarit märät ja repii alavatsaa. Joten uskon et plussaa :D

Kiitos onnittelijoille, en uskalla vaan liittyä mihinkään ryhmään vielä.

Täytyy odottaa ensin et saa tietää ees millä viikolla oon. Kesäkuisiin meen luultavammin, mutta koska niin en osaa sanoa :)

Buranasta, jokainen käyttää tai ei käytä pitkin kiertoa sitä. Ibuprofeenin puoliintumisaika on vain 2h joten jos ottaa kp1 Buranaa, en usko sen vaikuttavan vielä siinä vaiheessa ovikseen. Mutta nyt tullaan siihen että jos on yrittänyt vauvaa kauan ja on valmis tekee mitä vaan että vauva tulee, niin yleensä jättää tekemättä niitäkin missä voi olla promillen mahdollisuus epäonnistumiseen tai tekee jotain mistä voi olla promillen isompi mahdollisuus onnistua.

Jos olisin itse joutunut vuoden odottamaan vauvaa, (kaikki on tullut yk2, yllätys imetyksen aikaan, yk2 ja tää on yk3) niin tekisin kaikki temput mitä vain keksisin. Olen sellainen henkilö joka ei jätä muutenkaan mitään sattuman varaan. :) mutta se on myös totta että jos laskelmoi koko ajan ja pähkäilee et käykö paskasti jos nyt otan mekkoihin Buranan, niin ihminen joka esim stressaa paljon, voi aiheuttaa kropalleen tästä miettimistä enemmän hallaa mitä se Burana. Omaa kehoa ei voi skannata jatkuvasti. Me ei tiedetä miten elimistö reagoi mihinkin, stressiin, Buranaan tai mihin tahansa. Ainakaan solutasolla. Helpointa on tehdä se mikä tuntuu itsestä hyvältä. Ja se mitä yks lääkäri sanoo, niin ei päde jokaiseen. Lääkäreitäkin kuuluu eri kuppikuntiin, toiset on herkempiä kieltää ja toiset taas ei.

Mulle sano oma neuvolalääkäri et alkaraskaudessa saa ottaa Buranaa ja loppuraskaudessa ei ja siskolle oli toisella puolen Suomea sanonu toisin päin. Joten ei lääkärit mitään jumalia ole. :wink

Kaikki yhdessä täällä pohditaan näitä ja hyvä et tulee keskustelua, kannoin osaltani korteni kekoon. :)

Ylipainoon vielä, jos ylipaino ei johdu sairaudesta niin aina on jotain tehtävissä, se on omasta halusta kiinni. Sama pätee alkoholismiin taikka muihin riippuvuuksiin. Kun tarpeeksi halua riittää niin laihdutus onnistuu varmasti :) Tsemppiä kaikille murut :Heartred
 
No onpa täällä ollut tänään vähän tympeä tunnelma, harmi. Minusta on ihanaa että täällä on tähän saakka ollut lempeä ja kannustava tunnelma eikä kenenkään valintoja ole liian kärkkäästi tuomittu. Ikäänkuin turvasatama lukuisten riitaisampien foorumeiden joukossa. Netti on kuitenkin pullollaan foorumeita niille jotka kokevat tarvetta laukoa loukkaaviakin mielipiteitä muiden kasvoille, ehkä tämän palstan olisi suonut säilyttävän erilaisuutensa. Minusta on hemmetin surullista jos tästä tulee uusi vauva.fi. Toki keskustelua saa ja pitää olla, mutta sen sävyllä on aika iso vaikutus siihen haluaako täällä jakaa asioita vai ei.

Ei ole tarkoitettu henkilökohtaisesti kenellekään, vaan yleiseksi pohdinnaksi koskien tunnelmaa tämän päivän keskustelussa.
 
Kuulostaa kaikki mun oireilta :D
Pikkarit märät ja repii alavatsaa. Joten uskon et plussaa :D

Kiitos onnittelijoille, en uskalla vaan liittyä mihinkään ryhmään vielä.

Täytyy odottaa ensin et saa tietää ees millä viikolla oon. Kesäkuisiin meen luultavammin, mutta koska niin en osaa sanoa :)

Buranasta, jokainen käyttää tai ei käytä pitkin kiertoa sitä. Ibuprofeenin puoliintumisaika on vain 2h joten jos ottaa kp1 Buranaa, en usko sen vaikuttavan vielä siinä vaiheessa ovikseen. Mutta nyt tullaan siihen että jos on yrittänyt vauvaa kauan ja on valmis tekee mitä vaan että vauva tulee, niin yleensä jättää tekemättä niitäkin missä voi olla promillen mahdollisuus epäonnistumiseen tai tekee jotain mistä voi olla promillen isompi mahdollisuus onnistua.

Jos olisin itse joutunut vuoden odottamaan vauvaa, (kaikki on tullut yk2, yllätys imetyksen aikaan, yk2 ja tää on yk3) niin tekisin kaikki temput mitä vain keksisin. Olen sellainen henkilö joka ei jätä muutenkaan mitään sattuman varaan. :) mutta se on myös totta että jos laskelmoi koko ajan ja pähkäilee et käykö paskasti jos nyt otan mekkoihin Buranan, niin ihminen joka esim stressaa paljon, voi aiheuttaa kropalleen tästä miettimistä enemmän hallaa mitä se Burana. Omaa kehoa ei voi skannata jatkuvasti. Me ei tiedetä miten elimistö reagoi mihinkin, stressiin, Buranaan tai mihin tahansa. Ainakaan solutasolla. Helpointa on tehdä se mikä tuntuu itsestä hyvältä. Ja se mitä yks lääkäri sanoo, niin ei päde jokaiseen. Lääkäreitäkin kuuluu eri kuppikuntiin, toiset on herkempiä kieltää ja toiset taas ei.

Mulle sano oma neuvolalääkäri et alkaraskaudessa saa ottaa Buranaa ja loppuraskaudessa ei ja siskolle oli toisella puolen Suomea sanonu toisin päin. Joten ei lääkärit mitään jumalia ole. :wink

Kaikki yhdessä täällä pohditaan näitä ja hyvä et tulee keskustelua, kannoin osaltani korteni kekoon. :)

Ylipainoon vielä, jos ylipaino ei johdu sairaudesta niin aina on jotain tehtävissä, se on omasta halusta kiinni. Sama pätee alkoholismiin taikka muihin riippuvuuksiin. Kun tarpeeksi halua riittää niin laihdutus onnistuu varmasti :) Tsemppiä kaikille murut :Heartred

Ihan loppuraskaudessa ei saa syödä, ainakaan säännöllisesti, se voi aiheuttaa valtimotiehyen ennenaikaisen sulkeutumisen. On ymmärtääkseni aika yleisesti tunnustettu lääketieteellinen fakta, ei mikään kiistelty juttu. Alkuraskaus jakaa enemmän mielipiteitä. Jokainen tekee toki miten itse parhaaksi kokee, kunhan halusin mainita. :)
 
En usko että tällaiset keskustelut jatkuu :Heartred

Oisko täällä jo syysväsyä, pitkään yrittäneenä ainakin välillä koen turhautumista, en tarkota että täällä puran sitä tmv. Mut kiva et ollaan kuin suuri perhe, jotka voi purkautua ja olla silti väleissä :Heartpink Ja mukavaa puhua aiheesta kuin aiheesta.

Mietittiin just miehen kanssa, et ehkä voitais mennä keväällä etelän matkalle, mikäli vauvaa ei ala kuulumaan. Jos kuuluu, niin mielummin säästellään rahaa. Mut katsotaan alkuvuodesta asiaa uusiks..

Plussia kaikille :Heartblue
 
Onko muita testailijoita ensi viikolla? En tiiä, mut mulla on tänään ollut tosi vahva tärppifiilis taas vaihteeksi :rolleyes: Ei mulla normaalisti _ikinä_ ole tullut valkovuodon seassa veriviiruja, ellen odottanut esikoista, tai ole kosketusarkuutta rintojen ja kainalon välistä (jälleen sama varhainen oire esikoisen aikaan). Rinnat on myös huomattavan täyteläisemmät, helppo huomata kun imetän vielä ja ovat aika nahkapussit tässä taaperoimetyksessä enää. Ja tosiaan pikkarit märkinä pitkin päivää - sekin epänormaalia kun olen kärsinyt kuivista limakalvoista. Alavatsalla paljon tuntemuksia, mutta niitä olisi varmaan muutenkin. Erikoisuutena se, että aristaa hieman kun tekee äkkinäisen liikkeen. Tiedä sitten... :shy:

Edit. Lisäyksenä kp30/39, dpo9

Mä testaan jos ei menkat ehdi alkamaan, mutta toiveita ei juuri ole. Kaapissa enää yksi testi ja ajattelin käyttää sen joskus tiistaina tai keskiviikkona.
 
Mäkin ehkä testailen ensi viikolla, kun alkaa olla taas aikaa edellisestä testistä. Ei mulla kyllä mitään oloja raskauden suuntaan ole, pientä etomista pari päivää, mutta se liittynee vaan flunssaan. :rolleyes:
 
Mä en ainakaan koe, että halut kirjoitella täällä olisi kadonneet. Hyvä palsta on! Sen sijaan halut noin muuten on olleet päällä, paikat kosteat viidettä päivää, samoin päänsärky ja väsymys. Lievästi huono olo. En tajua..flunssaa tai mahatautia ei ole. Jännäksi käy :wideyed:
 
Takaisin
Top