Raskaaksi 2019

Moikka! Liityn tähän ketjuun, vaikka pessimistinä ajattelen, ettei meille toista vauvaa vielä tänä vuonna ole tulossa.

Meillä on siis 1/18 syntynyt ICSI-poika ja nyt odotetaan, että päästään uudestaan hoitoihin. Suunnittelukäynti on tulossa maaliskuussa, tai pitäisi olla tulossa, aikaa ei olla vielä saatu. Sitä ennen kuitenkin yritetään luomuna, minulla kun vihdoin tuli ensimmäiset kuukautiset vuosi synnytyksen jälkeen (taustoista sen verran, että ennen raskautta mulla ei ollut kuukautisia ollenkaan ilman tukilääkityksiä)! Oviksenkin bongasin.. Nyt on kp13, Flo ennustaa ovulaatiota torstaille, ovistesti näyttänyt vahvistuvaa hailuraa pari päivää. Eli meillä on nyt sitten yk1 ! Tosi jännää, esikoista ei edes päästy yrittämään luomuna, kun heti mentiin ICSI-hoidoilla :D

Alanpa lueskella teidän juttuja nyt pari sivua taaksepäin, niin pääsen edes vähän kärryille mitä täällä tapahtuu..
 
Ehkä minäkin tänne uskaltaudun viime vuoden lokakuussa vihdoin sen positiivisen sain noin 6kk yrittämisen jälkeen ja se meni isänpäivänä kesken.
Nyt sitten jatkettu yrittämistä ja tällä hetkellä piinaviikko menossa. Uskaltautuuko sitä edes toivoa että olisi raskaana, kun samaan aikaan takaraivossa on pelko keskemenosta? Ehkä tämä vuosi on minunkin vuoteni ja saan sen pienen nyytin vihdoin syliini. Ja tosiaan tämä olisi minun ensimmäinen
 
Tervetuloa uudet! Hannijapapu, mullakin ensimmäisen yritys loppui varhaiseen keskenmenoon 3kkn yrittämisen jälkeen. Mutta nyt tässä ollaan kohta 8kk yritetty eli 4 kiertoa tämän jälkeen ja ei ole kyllä haamujakaan tullut. Toivottavasti kohta onnistuu meillä silti :)
 
Joo kyllä sitä aina tän viimesen viikon odottelee että alkaako vuotamaan vai ei. Sen keskenmenon jälkeen menny välillä mieliala niin maahan kun tajuaa että taas uusi kierto alkaa, vaikka sitä yrittää olla toivomatta niin mitenkäs sen päälle sanot mammavitamiineja en oo lopettanu vaikka raskaus kesken menikin onhan niistä aina hyötyä Tutkiskelee aina näitä oireita niin lämpö ollut koholla, rinnat aristaa, välillä mahaa nipistelee, pyörryttää ja sitten pessimisti toteaa että varmaan menkat vaan aiheuttaa
 
Tsemppiä piinailijoille! Ja tervetuloa uusille! :)

Täällä nyt kp8, jos kierto aletaan laskemaan keskenmenovuodosta. Pikku hiljaa alkaa vuoto olla rauhoittunut ja päästään TAAS koittamaan oviksen bongausta. Ja talletteluja. Mutta toisin kuin Hannijapapu, mun motivaatio mammavitamiineihin on mennyt. Parin keskenmenon jälkeen alkaa olla aika kyyninen, näköjään... Jospa se motivaatio siihenkin taas löytyis, että jaksais huolehtia nekin. Mutta joo, tylsiä päiviä vielä edessä, kun yleensä mulla on ollut ovis kp 14-16. En siis tikuta, mutta bongailen oireista. Jos satun huomaamaan. :wink
 
Iines-19 mä lopetin mammavitamiinit heti keskenmenon jälkeen heitin roskiin kudotut sukat ja lapaset ja riehuin kaikki kirpparikamoihin mitä oli ehtinyt hommaamaan, mutta pikkuhiljaa kun tuska lievenee niin jaksanu taas miettiä positiivisemmin :)
 
Hannijapapu, mää ekan keskenmenon jälkeen jatkoin ihan kiltisti vitamiineja. Nyt tän toisen jälkeen on jotenkin asennoitunut, että ei tästä mitään kuitenkaan tule. Vaikka lääkärikin yritti tsempata, että todennäköisesti oli vaan superhuonoa tuuria. Ehkä sitten, kun on vuoto kokonaan ohi ja saa taas piinailla, alkaa pää ajatella positiivisemmin. Vaikka siis haluaisin ajatella, että kyllä tämä tästä, mutta ei oo helppoa.
 
Tsemppiä piinapäiväläisille ja uusille tervetuloa!

Mä en oikein nyt ymmärrä mun kehoa. Menkat tuli ja kesti 4 päivää. Oli ihan tavalliset kuukautiset, mutta tänään ja eilen on muutamaan otteeseen huimannut ihan ihmeellisesti. Tulee ja menee nopeasti. Koko ajan saa ravata pissalla, vaikka en ole juonut mitenkään tavallista enemmän. Sokerit ei voi olla matalalla, koska elämäntapamuutoksen tiimoilta toi ravinnonsaantikin on tasaisempaa.

Ostin jo apteekin herkän testin kaiken varalta ja täs olis pidätys meneillään, että tekisin sen testin. Viikonloppuna olis juhlat, joissa on alkoholitarjoilu nin pakko se kai on tarkistaa, ettei tää oo joku TLC:n ”En tiennyt olevani raskaana”- keissi... :hilarious:

Iines-19 mä lopetin mammavitamiinit heti keskenmenon jälkeen heitin roskiin kudotut sukat ja lapaset ja riehuin kaikki kirpparikamoihin mitä oli ehtinyt hommaamaan, mutta pikkuhiljaa kun tuska lievenee niin jaksanu taas miettiä positiivisemmin :)
Tiedän miltä toi tuntuu. Meillä on vaatehuoneeseen piilotettuna kokonainen laatikollinen vauvatavaroita odottamassa käyttäjäänsä... se ei niinkään ahdista, mutta ne pari bodya mun vaatekaapissa, jotka ei oo vielä löytäneet tietään sinne, aina välillä muistuttaa kipeestä todellisuudesta. Yk 12 siis menossa, kaiketi.
 
Tänään siis dpo 1 ja lämmöt selvästi koholla :o salaa mietin että ehkä se on hyvä merkki. Zemppiä muillekin piinapäiväläisille ja lohdutusta keskenmenon kokeneille <3 mullakin on neulotut vauvan villasukat mytättynä vaatekaapin pohjalla, itkettää aatella jos niille ei tule koskaan käyttöä..
 
:greet025 Täällä myös piinailija! Minulla on tänään oletettavasti dpo 3 meneillään. Ei kyllä jaksais odotella :nailbiting: Meinasitteko muut milloin testailla vai odotella muuten vaan mitä tapahtuu?
 
Oon ylevästi ajatellu, etten testaa ennen ku menkat on viikon myöhässä. Todellisuudessa varmaan hyökkään heti päivystävään apteekkiin jos on vähänkään toivoa plussasta. :hilarious: PMS-oireet on aina paljastanu, sen kerranki kun oli kiinnittymisyritys.
 
Mä oon kyllä kans pessimisti. En usko yhtään että meille syntyy tänä vuonna vauvaa, hyvä jos edes raskaaksi tulee. Mutta sitten on kuitenkin se pieni toivon kipinä joka saa ajattelemaan että jos tällä kertaa tärppäisi nopeasti.

Minkä verran te jotka syötte macaa niin otatte sitä päivässä? Aloitin vähän aikaa sitten sen käytön kun jossain sanottiin että se vähän piristäisi. Sitä vaikutusta en ainakaan ole vielä huomannut, yhtä unessa oon aamusta iltaan ja illasta aamuun kun ennenkin.
 
Mä itsekin mietin että milloin uskallan testata. Huomaan pyöritteleväni mielessä että jo dpo8 testaisin mutta se on aika aikaista. Ehkä sitten sinä päivänä kun menkat joko alkaa, tai ei ala..

Mä oon tänään ollut pahoinvoiva, ruoka ällöttää mutta tuli himo saada perunamuussia. Mies lähti juosten hakemaan ennen kun lähikauppa meni kiinni. Koko ajan jano ja ruumiinlämpö kuumeen puolella. Mies vitsaili että "tätäkö se raskaana olevan naisen puolisona oleminen on" sydän muljahti paikoiltaan kun ajattelin että voi kun olisikin pieni ihmisenalku sisälläni..
 
Ja siis tiedän kyllä että nämä mun oireet ei voi johtua vielä raskaudesta vaan jostain syystä vointi huono mutta ymmärrätte varmaan että sieluun sattuu kun toivois niin paljon että ois tärpänny :D
 
Täällä piinailija myös sunnuntaina pitäisi taas hanojen aueta ja jotenkin toivoo että ei ja tutkii jos jotakin oiretta ja samalla toteaa että kyllä ne sieltä alkaa eihän mulla voi tärpätä ja olla niin paljon onnea matkassa :shifty:
 
Kyllä piinaa on :P Torstaille ajattelin ensin testauksen jaksaa venyttää, mutta huomenna jo kutkuttais olis dpo 10... toki huomenna on vasta tuo aika mennyt, ettei enää irrotuspiikki näyttäis väärää plussaa :O
 
Täällä piinailija. Kp29/30. Testaan jos kuukautiset on myöhässä. En kyllä usko raskauden mahdollisuuteen
 
Täällä kans yks piinailija :). Kierrot on vaihdellut niin paljon että aika kauan saan piinailla.
 
Mä oon kyllä kans pessimisti. En usko yhtään että meille syntyy tänä vuonna vauvaa, hyvä jos edes raskaaksi tulee. Mutta sitten on kuitenkin se pieni toivon kipinä joka saa ajattelemaan että jos tällä kertaa tärppäisi nopeasti.

Minkä verran te jotka syötte macaa niin otatte sitä päivässä? Aloitin vähän aikaa sitten sen käytön kun jossain sanottiin että se vähän piristäisi. Sitä vaikutusta en ainakaan ole vielä huomannut, yhtä unessa oon aamusta iltaan ja illasta aamuun kun ennenkin.

Puhdistamon maca-kapseleita saa ottaa 5-10. Otin kuus, koska yhtään enempää en ois iljenny niellä. En huomannu piristävää vaikutusta, mutta aineenvaihduntaan kyllä vaikutti. Lisäks tämä oli ensimmäinen kierto, jossa en hysteerisesti stressannu oko seksiä tarpeeks ja oikeaan aikaan. :grin

Tsemppiä kanssapiinailijoille!
 
Takaisin
Top