Raskaaksi 2019

Mulle on tehty kahdesti OI, toisella kertaa sain hyperstimulaation, yli 15 millisiä folleja oli ainakin 30. IVF tehtiin myös letroilla, silloin folleja kasvoi 11. Mutta mitä olen eri palstoja seurannut ja ihmisten kokemuksia lukenut niin oon kyllä näiden vasteiden kanssa äärimmäisen harvinainen tapaus. Letrot useimmille, myös PCO(S)laisille, kasvattaa yhden tai korkeintaan kaksi follia.

Erikseen on olemassa ns. Irroituspiikkejä, eli munasolu saadaan puhkeamaan myös lääkkeellisesti, jos tuntuu että sen kanssa on ongelmia. Letrot ja vastaavat vaan kasvattaa folleja.

Mähän en siis todellakaan ole mikään asiantuntija, en tiedä voiko progesteroni jäädä nousematta, mutta tulipahan mieleen :D
Huutelen ryhmän ulkopuolelta progesteronista - jos munasolua ei irtoa, puhjenneesta munarakkulasta ei kehity keltarauhasta. Keltarauhanen on siis se, joka kehittää progesteronia tukemaan mahdollista raskauden alkua.

Progesteronin nousu loppukierrossa on käsittääkseni tarkin mittari sille, onko ovulaatio oikeasti tapahtunut vai ei. Se, miten paljon se taso nousee on sitten eri asia - keltarauhanen voi olla "heikko" ja erittää liian vähän progesteronia optimaaliseksi alkuraskauden tueksi, ja sitä voi kompensoida lisäprogesteronilla. Lugesteron on nimenomaan progesteronivalmiste loppukierron ja/tai alkuraskauden tukemiseen. :)
 
Osaako joku sanoa, kuinka yleistä monikkoraskaudet on letrojen seurauksena? Ehkei yleistä, jos lähes kaikki käy ultraseurannassa. Itselleni vain annettiin ne eikä pyydetty seurantaan. En ole niitä vielä aloittanut, kuulin toista kautta sitten että seurannassa kandee käydä. Mutta yritän ensin luomuna raskautua, kerta se on mahdollista. Ehkä tarvitsisinkin pikemminkin luget, ainakin jos keskenmeno toistuu. Olen siis käynyt labroissa, joissa progesteroni oli alhainen. Kävin tosin liian aikaisessa kierron vaiheessa luultavasti labrassa..
 
Täällä taas! Oltiin viikko matkalla, mutta nyt luen läpi kaikki mitä täällä on sillä välin jutusteltu :)

Matkalla alkoikin sopivasti pahoinvointi. Oli todella mielekästä oksentaa tunti täpötäydessä bussissa aivan kaaressa :yuck: Luojan kiitos, nyt kotona :angelic: Maailman oudoin raskausoire ilmaantuikin matkan vuoksi; Mua alkaa oksettamaan heti kun nään edes kuvan jostakin etelän maasta :laughing002

Nyt tosiaan mennään kuudennella viikolla eteenpäin. Mitä te ootte mieltä varhaisultrasta? Toisaalta tekis mieli käydä kun on tällänen panikoitsija, mutta toisaalta taas tuntuu "turhalta". Lisäks luin, että se vois jollain tasolla lisätä keskenmenon riskiä? :think005 Onko teillä kokemuksia tai ajatuksia?
 
Ekassa raskaudessa en käynyt, harmittaa, koska nt:ssä todettiin tuulimunaksi, eli olin ollut 12 viikkoo "raskaana". Oli aika romahdus kun sikiön sijasta joutui katselemaan tyhjää kohtua. Kumminkin kaikki raskausoireet oli. Toisesta käytiin sitten varhaisultrassa n. Viikolla 8. Oli ihana nähdä pieni katkarapu ja kuulla syke.
 
Täällä taas! Oltiin viikko matkalla, mutta nyt luen läpi kaikki mitä täällä on sillä välin jutusteltu :)

Matkalla alkoikin sopivasti pahoinvointi. Oli todella mielekästä oksentaa tunti täpötäydessä bussissa aivan kaaressa :yuck: Luojan kiitos, nyt kotona :angelic: Maailman oudoin raskausoire ilmaantuikin matkan vuoksi; Mua alkaa oksettamaan heti kun nään edes kuvan jostakin etelän maasta :laughing002

Nyt tosiaan mennään kuudennella viikolla eteenpäin. Mitä te ootte mieltä varhaisultrasta? Toisaalta tekis mieli käydä kun on tällänen panikoitsija, mutta toisaalta taas tuntuu "turhalta". Lisäks luin, että se vois jollain tasolla lisätä keskenmenon riskiä? :think005 Onko teillä kokemuksia tai ajatuksia?
Mä pohdin viime raskaudessa, että käynkö, mutta jätin sitten käymättä. Rv 9+2 sitten sain tietää, että kehitys oli pysähtynyt 6+ alussa. Silloin kadutti, etten saanut aikaisemmin tietää. Seuraavaksi aion kyllä käydä.
 
Soittivat juuri klinikalta takaisin ja ettei menisi riittävän hankalaksi, tänään täytyisi käydä piikityslääkitys apteekista, jos mieli aloittaa sunnuntaina(kp5) lääkitys, ehtisin piikittää viisi kertaa ennen ensi viikon perjantaita, jolloin olisi kontrolli mutta se on vasta kp10 ja tavallaan ovis+ on kp11(13) eli juuri viikonlopulla, insse olisi mahdollista tehdä maanantaina jos ovulaatio+ onkin sunnuntaina, tai jos onkin mennyt jo jää tekemättä ja olisin piikittänyt itseäni insemionaattomaan kiertoon :meh:
Apua, joku jolla on kanta tähän asiaan :anyone

Ottaisitteko te muut jo nuo piikit joka tapauksessa vai jättäisittekö ottamatta?

Minkä meni kroppa tekemään, kun aloitti kierron näin aikaiseen!!! Taas olen ajoitusten kanssa samassa tilanteessa kuin viimeksi kun insseä yritettiin saada lääkkeelliseen kiertoon, kontrolli varalta varattuna ja mietin samantien, että perunko sen maanantaina, ellei päätetä aloittaa piikitystä sunnuntaina :eek: Piikittäiskö tässä nyt joka tapauksessa vai peruisiko koko homman tähän kiertoon?

Sitten se olisi vaan pelkkää omaa yrittämistä elokuun loppuun asti :rolleyes: Itku pääsi kun puhuin hoitajan kanssa tästä tilanteesta ja itkettää vieläkin kun turhauttaa niin paljon :sad001 Ja ei osannut kertoa aikaistaako Menopur ovulaatiota vai mitä tekee??? Kysymyksiä ja huonoja ajoituksia niin paljon, että pää halkeaa :mad:
 
Tiedätkö koska sulla oli ovis? Siitä vois hyvin päätellä otollista testiaikaa..

En tiedä milloin on ollut ovis.. Netistä luin, että viikko menkkojen poisjäännin jälkeen kannattais vasta testata, joten odottelenkohan nyt sit ton 30 kierron mukaan ja siitä viikko. Se ois sit vasta maanantaina.
 
Miten maltat olla testaamatta :hilarious::rolleyes::eek:
 
Kiitos kun kysyit, :) en oo testannut. Aattelin nyt odotella rauhassa.. en vaan tiiä miten pitkälle pitäis odottaa, että testi on järkevää tehdä? Nyt on kp 34. Flo sanoo, että myöhässä 7 päivää, kun se vertaa tohon aiempaan kiertoon, joka oli 27 päiväinen (eka normaali kierto). Sitä edellinen kierto oli pillereiden lopettamisen tyhjennysvuodon jälkeinen 30pv. Aiemmin mulla on ollut kierto 25-27 pv, siis viimeksi kun olen ollut ilman ehkäisyä.

kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, pidetään plussalle peukkuja :)

Mulle on tehty kahdesti OI, toisella kertaa sain hyperstimulaation, yli 15 millisiä folleja oli ainakin 30. IVF tehtiin myös letroilla, silloin folleja kasvoi 11. Mutta mitä olen eri palstoja seurannut ja ihmisten kokemuksia lukenut niin oon kyllä näiden vasteiden kanssa äärimmäisen harvinainen tapaus. Letrot useimmille, myös PCO(S)laisille, kasvattaa yhden tai korkeintaan kaksi follia. Erikseen on olemassa ns. Irroituspiikkejä, eli munasolu saadaan puhkeamaan myös lääkkeellisesti, jos tuntuu että sen kanssa on ongelmia. Letrot ja vastaavat vaan kasvattaa folleja.

Huutelen ryhmän ulkopuolelta progesteronista - jos munasolua ei irtoa, puhjenneesta munarakkulasta ei kehity keltarauhasta. Keltarauhanen on siis se, joka kehittää progesteronia tukemaan mahdollista raskauden alkua. Progesteronin nousu loppukierrossa on käsittääkseni tarkin mittari sille, onko ovulaatio oikeasti tapahtunut vai ei. Se, miten paljon se taso nousee on sitten eri asia - keltarauhanen voi olla "heikko" ja erittää liian vähän progesteronia optimaaliseksi alkuraskauden tueksi, ja sitä voi kompensoida lisäprogesteronilla. Lugesteron on nimenomaan progesteronivalmiste loppukierron ja/tai alkuraskauden tukemiseen. :)

Kiitos näistä, taas olen viisaampi :) Kysymys: näkyykö irronnut munasolu ultrassa?? Eli jos ovis+ tulee tikkuun taas kp 13-14, ja menen heti sen jälkeen ultraan, niin voivatko vahvistaa onko munasolu irronnut? Alkuperäinen sotasuunnitelma oli siis mennä joskus kp 11-12 ultraan, jotta nähdään onko siellä selkeä johtofolli (tuo aiempi ultra oli kp5, niin vaikea kuitenkaan tietää, kehittyikö silloinen "johtofolli" tarpeeksi irrotakseen), mutta voisinkin sen sijaan (tai lisäksi) mennä ultraan vasta kp 15-16, jolloin voitaisiin nähdä onko ovis tapahtunut (mikäli se ultrassa onnistuu). Lisäksi otetaan proge sitten dpo7. Näiden tutkimusten perusteella osataan sitten varmaan sanoa, että onko vika follien kasvatuksessa, munsolun irtoamisessa vai heikossa keltarauhasessa (?).
 
Jannn en mä muuta suomeen en. Mulla on mun elämä täällä ja hyvä tukiverkosto. Parempi kuin Suomessa jossa ystäviä ei ole.

Tänään tuli taas tuhru vaik noi proget pitäneet aina kurissa. Su vika päivä ja sit menkat. Jos ne nyt jää pois ja joku biologinen ihme tapahtunut niin voi ei. Koska tämä on loppu. Ei tule mitään kun ainut asia mikä piti yhdessä oliki raskauteni täs lopussa. Katkeruutta ja kaikkea siltä väliltä tämä talo täynnä ja sitte omat päivät kuluvat nyt oksentamisessa, äärettömän herkkä hajuaisti (peliä katsoin pubissa ja haistoin kukat ovelta asti ku kiertävä kukkakauppias kävi.) migreeni on nyt vaivannut todellakin pahasti ja sitte se on kestänyt nyt tunteja ja oksennus johtunee myös siitä. Punkku jäi kun se tuli ulos ja nännit on ku kuumeessa ja oudon punaiset kuin tulehtuneet. Sit on lämmöt nyt ihan taivaissa. Sunnuntai iltana odotan et ne dippaa ja uus kierto ja pidän sit tauon clomeista mutta jatkan teroja.

Tuijottelen ultrakuvaa ja itken. On niin epäusko että se jatkui niinkin pitkään ja vain haamuja. No, elämä jatkunee kaikin puolin.
 
kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, pidetään plussalle peukkuja :)

Kiitos näistä, taas olen viisaampi :) Kysymys: näkyykö irronnut munasolu ultrassa?? Eli jos ovis+ tulee tikkuun taas kp 13-14, ja menen heti sen jälkeen ultraan, niin voivatko vahvistaa onko munasolu irronnut? Alkuperäinen sotasuunnitelma oli siis mennä joskus kp 11-12 ultraan, jotta nähdään onko siellä selkeä johtofolli (tuo aiempi ultra oli kp5, niin vaikea kuitenkaan tietää, kehittyikö silloinen "johtofolli" tarpeeksi irrotakseen), mutta voisinkin sen sijaan (tai lisäksi) mennä ultraan vasta kp 15-16, jolloin voitaisiin nähdä onko ovis tapahtunut (mikäli se ultrassa onnistuu). Lisäksi otetaan proge sitten dpo7. Näiden tutkimusten perusteella osataan sitten varmaan sanoa, että onko vika follien kasvatuksessa, munsolun irtoamisessa vai heikossa keltarauhasessa (?).
Jos asiantunteva lekuri näkee keltarauhasen mutta useimmiten eivät minusta näe. Siis mun kohdalla ei oo esim näkynyt kuin juuri ennen ovista. Toki esim juuri irronneen ilmeisesti näkevät mutta minusta parempi käydä ennen koska sitte tietää minkä kokoinen follikkeli ja limiksen paksuus ku ne on kai ne tärkeimmät
 
Kiitos Jesbe, näin mäkin olin ymmärtänyt. Mutta mietin tosiaan sitä, että jos (ja luultavasti kun) johtofolli löytyy ja limis on ok (tältä vaikutti nimittäin jo kp5 ultrassa), on ilmeisesti mahdotonta selvittää onko ongelmana munasolun irtoamattomuus (jolloin ovitrelle tmv. voisi auttaa) vai heikko keltarauhanen (jolloin luget auttaisivat). Mutta juttelen vielä toki lääkärin kanssa asiasta ensi viikolla, kun saan sen kiinni.

Ja oon tosi pahoillani Jesbe sun tilanteesta, kuulostaa niin raskaalta :Heartred
 
Täällä taas! Oltiin viikko matkalla, mutta nyt luen läpi kaikki mitä täällä on sillä välin jutusteltu :)

Matkalla alkoikin sopivasti pahoinvointi. Oli todella mielekästä oksentaa tunti täpötäydessä bussissa aivan kaaressa :yuck: Luojan kiitos, nyt kotona :angelic: Maailman oudoin raskausoire ilmaantuikin matkan vuoksi; Mua alkaa oksettamaan heti kun nään edes kuvan jostakin etelän maasta :laughing002

Nyt tosiaan mennään kuudennella viikolla eteenpäin. Mitä te ootte mieltä varhaisultrasta? Toisaalta tekis mieli käydä kun on tällänen panikoitsija, mutta toisaalta taas tuntuu "turhalta". Lisäks luin, että se vois jollain tasolla lisätä keskenmenon riskiä? :think005 Onko teillä kokemuksia tai ajatuksia?

Mä meinasin mennä varhaisultraan, on itseasiassa varattu jo aika sinne.. täällä Keski-Suomessa eka ultra vasta viikoilla 11-13 niin en kyllä pysty sinne asti odottaa et onko kaikki hyvin..
 
Mä meinasin mennä varhaisultraan, on itseasiassa varattu jo aika sinne.. täällä Keski-Suomessa eka ultra vasta viikoilla 11-13 niin en kyllä pysty sinne asti odottaa et onko kaikki hyvin..

Kaippa joka paikassa eka ultra tohon aikaan :) ainakin pk seudulla
 
Mietein kans tota varhaisultraan menoa, mutta kaveri sitten kerto että täällä jo ekalla neuvolakäynnillä ultrataan. Se oli viikolla 9+ joten aattelin että pystyn kyllä sinne oottaa :grin Nyt menossa viikot 11+3 ja alle kaks viikkoa nt-ultraan, siihen asti en ois voinu odottaa ja kotona miettiä onko tuulimuna jos en tosiaan ois saanu tietää että ekassa neuvolassa ultraavat.
 
Onko teillä ketä greippimehua käyttää tullu runsaammat menkat? Nyt epäilen että kemiallisia vain koska menkat tosi niukat ollu km jälkee että eihän sinne mikää kiinnity
 
Täällä taas! Oltiin viikko matkalla, mutta nyt luen läpi kaikki mitä täällä on sillä välin jutusteltu :)

Matkalla alkoikin sopivasti pahoinvointi. Oli todella mielekästä oksentaa tunti täpötäydessä bussissa aivan kaaressa :yuck: Luojan kiitos, nyt kotona :angelic: Maailman oudoin raskausoire ilmaantuikin matkan vuoksi; Mua alkaa oksettamaan heti kun nään edes kuvan jostakin etelän maasta :laughing002

Nyt tosiaan mennään kuudennella viikolla eteenpäin. Mitä te ootte mieltä varhaisultrasta? Toisaalta tekis mieli käydä kun on tällänen panikoitsija, mutta toisaalta taas tuntuu "turhalta". Lisäks luin, että se vois jollain tasolla lisätä keskenmenon riskiä? :think005 Onko teillä kokemuksia tai ajatuksia?
En usko että lisää km riskiä normaalis raskaudes vaikka tehtäis alakautta! Voi olla vuotoa sen jälkee kyllä koska herkät paikat raskaana mut limakalvolta vuotoa jos tulee ultran jälkee?
 
Onko teillä ketä greippimehua käyttää tullu runsaammat menkat? Nyt epäilen että kemiallisia vain koska menkat tosi niukat ollu km jälkee että eihän sinne mikää kiinnity
Viime vuonna joku arveli oisko kiinnike voinu jäädä kohtuun km seurauksena ja siks ohut limakalvo ettei pääse paksunee mutta 2 kertaa vuoden sisää gyne ultrannu sanoo kaikki näyttää normaalilta vaikka minusta 6mm limakalvo kierron ihan lopussa on kyllä liian ohut
 
Kiitos Jesbe, näin mäkin olin ymmärtänyt. Mutta mietin tosiaan sitä, että jos (ja luultavasti kun) johtofolli löytyy ja limis on ok (tältä vaikutti nimittäin jo kp5 ultrassa), on ilmeisesti mahdotonta selvittää onko ongelmana munasolun irtoamattomuus (jolloin ovitrelle tmv. voisi auttaa) vai heikko keltarauhanen (jolloin luget auttaisivat). Mutta juttelen vielä toki lääkärin kanssa asiasta ensi viikolla, kun saan sen kiinni.

Eihän mikään estä käyttämästä useampaa apukeinoa samanaikaisesti :)
 
Takaisin
Top