Raskaaksi 2019

Täällä tänään dpo11 ja alkaa pikkuhiljaa pelottaa että mitä jos täti kurvaa kylään. Olisi niin ihana jos nyt kuitenkin olisi tärpänny..
5 yötä testaukseen mikäli täti ei tule :o
 
Liitympä mukaan tähän joukkoon, joskaan omat toiveet eivät ole kovin korkealla. Meillä ensimmäinen tekeillä rennolla tulee jos on tullakseen -periaatteella ja varmaan tehdään vielä pitkään, mutta onneksi tekotapa on ihan mukavaa ajanvietettä :grin Viimeiset kolme vuotta ollaan oltu aktiivisempia (mutta ei kellontarkkoja) asian kanssa, mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut. Mitään syytä "lapsettomuuten" ei ole, kumpikin terve kaikin puolin. Ehkä ajoitus on vaan aina pielessä? Gyne pelotteli mua iälläni.

Ollaan 30- ja 32-vuotiaita. Mulla saldona nuorempana edellisestä suhteesta km:t rv 5+2 ja rv 22+2, tästä nykyisestä jo useampia vuosia kestäneestä liitosta muutamia kemiallisia olen (ainakin omasta mielestäni) bongaillut. Hormonaalista ehkäisyä en ole kuunaan käyttänyt. Välillä on aikakausia, että kyttään itseäni hullun lailla ja bongailen oviksia. Aina kun tikuttelin oviksia, ovis sattui sellaisiin kohtiin, kun jompi kumpi oli töissä tai sairas.. :rolleyes: Ilman "tulee jos kuut ja tähdet ovat oikeassa asemassa" -periaatetta olisin vaipunut jo sellaiseen epätoivoon, että olisin heittänyt hanskat tiskiin. Hoitoihin ei kuitenkaan haluta. Onneksi sisarukset on mukavasti saanut jälkikasvua, niin voi tyydyttää aaltoilevaa vauvakuumetta.

Kierto on aina ollut säännöllinen 28-29 päivää, mutta läheisen vakava sairastuminen ja siitä johtuneen poismenon myötä uskoisin stressin venyttäneen kiertoa, joten nyt se on ollut vuoden ajan 30 päivää ja välillä ollut heittoja 27-33 päivään. Oviksia en bongaillut viimeisen vuoden aikana yhtään, yleensä oireet ovat todella selkeät. Kävin gynellä kuitenkin kahdesti viime vuonna ja molempina aikoina oli ovulaatio menossa, joten kyllä se on ainakin niinä kertoina kuitenkin tapahtunut.

Toivon kierron nyt tästä tasaantuvan normaaliin, kun kaikki stressi on pikku hiljaa kaikonnu. Ja mikä tärkeintä, muutama päivä sitten alkoi pitkästä aikaa jo lähes normaalit ovisoireet ja ne hyödynnettiin pari päivää sitten! En odota mitään, mutta välillä on kiva iloita tällaisistakin pikkuasioista. Tosin sen verran innostuin oviksesta ja sen hyödyntämisestä, että olen ollut päivän tupakoimatta ja päätin kokeilla vitamiineja tueksi.. :hilarious:
 
Mä lopetin tupakoinnin reilu pari kuukautta sitten. Silloin oli melko tarkkaan keskenmenneen hedelmöittymispäivä, joten ehkä sullakin nyt onnistaa, kun tommonen fiilis tuli :wink
 
Nipanderi ei tätä varmaan jaksaisikaan jos mies ei olis mukana koko hommassa. Sehän on kun mukana kaikissa toimenpiteissäkin, pitämässä kädestä tai silittämässä. Vaikka tiedän ttä tuommoisessa naisten lääkärissä tuskin mielellään on kun vaimo siellä ketarat levällään mutta on siellä kun tarviin.

Kauanko sulla on tiputellut nyt? Mä lasken itse kp1 siitä ekasta kunnon päivästä. Mut mulla tulee 1-2 päivää ensin sellaista rusehtavaa.

Tää on nyt toinen päivä, viime kierrossa tiputteli 8 päivää, toivottavasti nyt vähemmän:) ei siis oo mitään rusehtavaa, vaan ihan kirkasta. Melkeen laskisin menkoiksi, ellen tietäis et normaalisti on vielä runsaammat. Sori yksityiskohdat:)) josko tässä kierrossa tulis kp1 tulis nopeemmin ku 8 päivän päästä:)

Tervetuloa uusille, mukaan vaan! Teilläkin pitkää yritystä takana, toivotaan että tärppäis<3
 
Täällä tänään dpo11 ja alkaa pikkuhiljaa pelottaa että mitä jos täti kurvaa kylään. Olisi niin ihana jos nyt kuitenkin olisi tärpänny..
5 yötä testaukseen mikäli täti ei tule :eek:

Meillä sama testipäivä suunnitelmissa :nailbiting: Tosin en tiedä pitäiskö mun sittenkin testata sunnuntaina kun maanantaina lähen tosi aikasin aamulla serkulle niin en osais käyttäytyä jos sieltä plussa tulis :hilarious:
 
Ja mulla on ollu sellanen outo yhteensattuma pari kertaa että oon menkkoja odotellut (ennenkun alettiin yrittää) ja sitten tullut tulokseen että ei ne tänään tule ja mennyt heille. Sitten siellä kun ei vessassa ehi käydä ni huomannu että oho housut onki punaset :angelic: Että osaaki ajottaa just siihen :hilarious:
 
Mulla pitäis huomenna tädin tulla jos ois tullakseen meinasin odotella perjantai aamuun mikäli sieltä ei ennen sitä jo tule niagaranputoukset :banghead: täällä tullut nyt tissikivut, väsymys, valkovuotoa, välillä kipuja, heikotusolo, nälkä ja uusin oli että haukottelin isosti niin nippasi vatsaa. Sekä jostain syystä minä kahvin suurkuluttaja oon tänä aamuna saanut puoli kuppia uppoamaan..Lohduttominta on että voi vaan viitata kaikki että täti on tulossa.. :disgust
Tässä kierrossa oon ottanut greippimehun aamulla kera äitiysvitamiinien ja ensi kiertoon varauduin kuukupilla katsotaan kuinka käy, onko kenelläkään kuukupista kokemusta raskautumiseen? :anyone
Ja tervetuloa myös mun puolesta uudet, kyllä me vielä saadaan omat pikku :binkybaby
Onko kenelläkään muulla oloa että jännä kun ei tiedä mistä päin suomenmaata täällä porukka on :laughing002
 
Meillä sama testipäivä suunnitelmissa :nailbiting: Tosin en tiedä pitäiskö mun sittenkin testata sunnuntaina kun maanantaina lähen tosi aikasin aamulla serkulle niin en osais käyttäytyä jos sieltä plussa tulis :hilarious:

Jännitän sun puolesta :P toivotaan plussaa <3
 
Mulla pitäis huomenna tädin tulla jos ois tullakseen meinasin odotella perjantai aamuun mikäli sieltä ei ennen sitä jo tule niagaranputoukset :banghead: täällä tullut nyt tissikivut, väsymys, valkovuotoa, välillä kipuja, heikotusolo, nälkä ja uusin oli että haukottelin isosti niin nippasi vatsaa. Sekä jostain syystä minä kahvin suurkuluttaja oon tänä aamuna saanut puoli kuppia uppoamaan..Lohduttominta on että voi vaan viitata kaikki että täti on tulossa.. :disgust
Tässä kierrossa oon ottanut greippimehun aamulla kera äitiysvitamiinien ja ensi kiertoon varauduin kuukupilla katsotaan kuinka käy, onko kenelläkään kuukupista kokemusta raskautumiseen? :anyone
Ja tervetuloa myös mun puolesta uudet, kyllä me vielä saadaan omat pikku :binkybaby
Onko kenelläkään muulla oloa että jännä kun ei tiedä mistä päin suomenmaata täällä porukka on :laughing002

Toivotaan ettei menkat ala! Vaan plussa <3
 
Täällä uusi jäsen hei! :)

Nyt menossa 1. yrityskierto ja kp 25/29-31. Ovulaatio oli kp 17-18, joten nyt olisi dpo 7/8.
Olen jo nyt aivan malttamaton testaamaan ja testasinkin mutta negaahan se näytti (vielä).
En ajatellut ikinä että tulisin selaamaan näin monia ketjuja ja tekemään näin monia testejä mutta voi hyvänen aika kuinka tän asian kanssa sekoaa... :D
 
Tervetuloa! Eikös oonkin jännä kun vauvakuume vie mennessään.. :)
 
Jesbe kävitkö sä eilen lääkärissä siis, missä on positiivinen testi todettu?
Onnea joka tapauksessa!

Ja tärppionnea muille!

Vähän oon hiljainen ollut, töissä menee aikaa ja miehen kanssa ollaan paljon juteltu tulevasta. Onhan se aikamoinen homma. Jos siis nyt ensi kierrosta alkaa niin sen kierron 20pvä alkaa nenäsumutteen käyttö jota ilmeisesti käytetään 12-14 päivää, sitten ultrataan että oma hormonitoiminta on lakannut, sitten vissiin aloitetaan pistelyt ja käydään ultrissa katsomassa että on vastinetta lääkkeelle. Sit jossain vaiheessa munasolujen keräys jnejne. Mies tuumasi että siinä on kyllä kamalasti työtä mulle, mutta että jos voi helpottaa mun oloa jotenkin niin tekee sen, esim. Pistää jos en itse pysty.
Jotenkin jännittää ja pelottaa. Vaikka vielä ei ole 100 % varmuus aloituksesta, mutta saattaa alkaa. Niin jännittävää.
Joo, vein näytteen ja he totesi että se on positiivinen eli heillä se tikku millä lie tehnyt toisen viivan. Puhui kovin matalasta hormonista että se voi selittää miksei viiva ole niin vahva mutta joo. Nyt jännitetään josko se on ihan aito eikä esim tuulimuna mistä näin viime yönä unta..

Tsemppiä sulle sinne <3
 
Hanni_ ei oo kuukupista tossa mielessä kokemusta. Ei siittiöt valu pois mut kuppiin kyllä se ylimääräinen valuu, lääkärit meinaa ettei auta raskautumiseen mistä jostain luin.
 
Takaisin
Top