Raskaaksi 2017

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja heidukka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täälläkin yksi, jonka vuosi 2017 hujahti aika pitkälti vauvantekoyrityksen huuruissa. Ja tuo näkyy selvästi tehtyjen työvuorojen harventumisena ja koulunkäynnin laiminlyömisenä... Tänä vuonna voisi koittaa jakaa keskittymistään vähän paremmin.

Dpo 5, parina viime päivänä tuntunut muutamia selkeitä vihlauksia ja jomotuksia alavatsassa. Kai liian varhaisia johtuakseen mitenkään mahdollisesti kiinnittymisestä. Ja tmi-varoitus: tänään ollut pöksyissä varsin märkä tunne, hillittömästi valkovuotoa. Ei haise, ei kutise. Yleensä ei ole näin voimakasta valkovuotoa missään kohtaa kiertoa. Olisiko tämäkin vielä macan aikaansaannoksia?
 
Mä oon kyllä saanu vuoden 2017 aikana varmaan enemmän aikaseksi, kuin koskaan :D Oon opiskellu kokopäivätyön ohella toista tutkintoa yliopistossa, treenannu, reissannu ja puolisolla myös omat kuvionsa.. ulospäin varmaan näyttää, että viihdyn elämässäni tosi hyvin, mutta oikeesti haluaisin vaan hoitaa vauvaa kotona :arghh:
 
Mullakin vuosi 2017 oli ladattu täyteen vauvahaavetta ja se mureni kuukausi kuukaudelta. Mulla ongelmana ylipainon tuoma pco, jolloin menkat epäsäännölliset ja ovuloimattomuus.
No tän vuoden aloitan -35 kg viime vuotta hoikempana, sairaalloisesta lihavuudesta lievään ylipainoon laihtuneena.:whacky011 Tosin ilman plussaa vieläkin...:bootyshake
Menkat nyt myöhässä 7 päivää ja testi viimeks ma ollu nega. Odottelen menkkoja, mutta samalla pelottaa taas että kierto mennyt sekaisin ku kerkesin säännöllisyydestä jo nauttia hieman syksystä lähtien ja kierto oli 32 päiväinen.
Nuorimmainen täyttää heinäkuussa 3 ja pakko tehdä jotain ratkaisuja kesään mennessä. Ehkä lähden opiskelemaan konditoria-leipuriksi (nyt lähihoitaja) ja joskus sit haaveilemaani kätilön ammattiin kunhan lapset isompia..
 
Mamman haave, upea painonpudotus! *Respect *

2017 meni samoin kun 2016 ja 2015, menkoista menkkoihin. Nyt saa riittää tämä jatkuva kuumeilu, nyt "rennosti tjottaillen joka toinen päivä" olkoon resepti tähän vuoteen :dead:

Mä oon ollut nyt semiherkuttomalla dieetillä muutaman kuukauden, irtsarit kun on mun heikko kohta. Vaikka oon normaalipainoinen niin oon jostain lukenut et liika sokeri ei ainakaan paranna hedelmällisyyttä. Kerran viikossa syön namuja maltillisesti.

Viime vuonna juoksin myös elämäni ekan puolimaratonin ja tänä vuonna katseet kohti kokonaista. Lapsihaaveen rinnalla täytyy olla muutakin, ei jaksa enää vaan odottaa odotusta!

Dpo 8, ei oireita.
 
No kyllä välillä tuntuu, että munkin elämä heinäkuusta eteen päin pyöri vain tän vauvajutun ympärillä. Ensin tulin raskaaksi, sitten oli keskenmeno ja sitten siitä toipuminen. Kyllähän se muu elämä jää tavallaan vähän sivuosaan, kun lapsi on kuitenkin se hartain toive ja isoin asia. Täytyy varmaan keksiä jotain muuta kivaa, mitä odottaa, siltä varalta, ettei tärppääkään.

Samaa olen pohtinut minäkin. Juuri ostettiin kyllä uusi talo, joten ehkä sen kanssa hurahtaa kevät kun vähän sisustaa, niin ei koko ajan pohdi vaan sitä kuinka paljon toivoo lasta.
 
2016 vielä menetteli, mutta 2017 rupesi elämä kulkemaan menkoista mekkoihin. Marraskuun 2017 kemiallinen romutti hetkeksi unelmat, mutta onneksi joulu kiireet töissä ja kotona sai ajatuksia muihin juttuihin. Nyt jälleen yksi ilmoitti olevansa raskaana ja la sopivasti samoihin aikoihin jos kemiallinen ois ollu muuta. Taas koitan puuhata kaikenlaista ja yritän nauttia elämästä juuri nyt.
 
Mä kävin nyt siellä folliultrassa ja vastaus oli se huonoin. MITÄÄN ei ole tapahtunut. Kohdun limakalvo liian ohut, munasarjoissa edelleen rakkuloita ei yhtäkään johtofollikkelia ja sokerina pohjalla: kysta.

Mä lopetan nyt kaiken yrittämisen. En mittaa aamulämpöjä, en käytä sovelluksia. En tee mitään testejä (paitsi voin tehdä raskaustestin ennen kuin hyppään oluttynnyriin luolasukellukselle) enkä laske päiviä enkä... no... tee yhtään mitään.
Saa onnitella, en ilmeisesti tarvitse ehkäisyä enää koskaan ;)
Olen onnellinen koska mulla on jo kaksi lasta ja siinä on enemmän kuin voi toivoa. <3

Teille kaikille mitä parasta onnea ja pikaisia plussia :)

Mrs.Smith kuittaa ja ulos
 
VOI EIIII Mrs. Smith!! :banghead: :arghh: Oot kyllä saanut ikäviä uutisia.. :sad001 Huhhuh. Tollaset uutiset ois olleet itsellekin isku vasten kasvoja. Sillä erotuksella että meillä ei vielä yhtään lasta.. En tiedä mitä sanoa.Muutakuin että onneksi sulla tosiaan on ne kaksi ihanaa lasta :) Ainahan on kuitenkin se mahdollisuus että plussa yllättää silloin kun sitä vähiten odottaa..
 
Tuossa kun te aiemmin keskustelitte että pitäisi saada jotain muuta ajateltavaa tähän yrityksen keskelle, niin komppaan kyllä täysin! Vaikka itse koenkin ettei elämä pyöri tämän vauvakuumeen ympärillä, niin on se hyvin läsnä siitä huolimatta. Päivittäin varmaan käyn täällä forumilla lukemassa, mittaan lämpöjä, teen ovistestejä jne. :p No, nyt keväällä lähdetään kiertämään pankkeja ja kilpailuttamaan asuntolainaa ja toivottavasti sitä myöten päästään asuntokaupoille, joten siinäpä onkin muuta ajateltavaa tälle vuodelle :joyful: Jospa sitä syksyllä oltais jo omassa kodissa ja sitten vauva saisi syntyä milloin vaan! Kiva ois muuttaa ennen kuin lapsi syntyy (jos tässä nyt joskus raskaaksi edes tullaan..) niin pääsis vähän helpommalla, luulen. Saisi laitella kotia kuntoon ja sitä rataa :)
 
Mä kävin nyt siellä folliultrassa ja vastaus oli se huonoin. MITÄÄN ei ole tapahtunut. Kohdun limakalvo liian ohut, munasarjoissa edelleen rakkuloita ei yhtäkään johtofollikkelia ja sokerina pohjalla: kysta.

Mä lopetan nyt kaiken yrittämisen. En mittaa aamulämpöjä, en käytä sovelluksia. En tee mitään testejä (paitsi voin tehdä raskaustestin ennen kuin hyppään oluttynnyriin luolasukellukselle) enkä laske päiviä enkä... no... tee yhtään mitään.
Saa onnitella, en ilmeisesti tarvitse ehkäisyä enää koskaan ;)
Olen onnellinen koska mulla on jo kaksi lasta ja siinä on enemmän kuin voi toivoa. <3

Teille kaikille mitä parasta onnea ja pikaisia plussia :)

Mrs.Smith kuittaa ja ulos

Voi perse!:( Sanattomaksi vetää kyllä! Täällä kun kaikille toivoisi niin kovin onnistumisia. Mutta kuten jo sanottiin, ehkä se vielä joskus yllättää, kun sitä vähiten odottaa. Tsemppiä ja voimia sinne!<3
 
Mä kävin nyt siellä folliultrassa ja vastaus oli se huonoin. MITÄÄN ei ole tapahtunut. Kohdun limakalvo liian ohut, munasarjoissa edelleen rakkuloita ei yhtäkään johtofollikkelia ja sokerina pohjalla: kysta.

Mä lopetan nyt kaiken yrittämisen. En mittaa aamulämpöjä, en käytä sovelluksia. En tee mitään testejä (paitsi voin tehdä raskaustestin ennen kuin hyppään oluttynnyriin luolasukellukselle) enkä laske päiviä enkä... no... tee yhtään mitään.
Saa onnitella, en ilmeisesti tarvitse ehkäisyä enää koskaan ;)
Olen onnellinen koska mulla on jo kaksi lasta ja siinä on enemmän kuin voi toivoa. <3

Teille kaikille mitä parasta onnea ja pikaisia plussia :)

Mrs.Smith kuittaa ja ulos
Voi ei! Hiljaiseksi vetää :sad010
paljon tsemppiä.
 
Itseäni ärsyttää et koko syksy on mennyt ihan hujauksessa ohi. Vauva haaveita ollut mulla jo 1.5v mutta mies lämmennyt vasta viime vuoden loppuilla asialle. Meillä kaikki ns valmiina. On työt, oma koti jne. Mulla toki yksi lapsi jo ennestään mutta on vain vuoroviikoin meillä. Nyt loppuvuodesta ja tammikuun aikana on tuo vauvakuume nostanut enemmän vaan päätään kun oli se kkm. Ja sika paljon ollut kiukkua kun lähipiiri lisääntyy koko ajan. Työkaverikin ilmoitti olevansa raskaana - ehkäisyn läpi tietenkin... Pitäs löytää jotain muuta aateltavaa kuin tää jatkuva itsensä tutkiminen ja sovellusten ja netin selaus.
 
Mä kävin nyt siellä folliultrassa ja vastaus oli se huonoin. MITÄÄN ei ole tapahtunut. Kohdun limakalvo liian ohut, munasarjoissa edelleen rakkuloita ei yhtäkään johtofollikkelia ja sokerina pohjalla: kysta.

Mä lopetan nyt kaiken yrittämisen. En mittaa aamulämpöjä, en käytä sovelluksia. En tee mitään testejä (paitsi voin tehdä raskaustestin ennen kuin hyppään oluttynnyriin luolasukellukselle) enkä laske päiviä enkä... no... tee yhtään mitään.
Saa onnitella, en ilmeisesti tarvitse ehkäisyä enää koskaan ;)
Olen onnellinen koska mulla on jo kaksi lasta ja siinä on enemmän kuin voi toivoa. <3

Teille kaikille mitä parasta onnea ja pikaisia plussia :)

Mrs.Smith kuittaa ja ulos



Voi eikä, olen pahoillani! Todella toivon, että teille vielä yllärinä tulisi se kolmas pikkumuru. Tommosia uutisia ei kyllä kukaan halua. Isot tsemppi ja jaksuhalit! <3

Vetää kyllä niin hiljaiseksi. :(
 
Mä odottelen täällä niitä helvetin menkkoja alkavaksi Terolutien jälkeen..
 
Mä kävin nyt siellä folliultrassa ja vastaus oli se huonoin. MITÄÄN ei ole tapahtunut. Kohdun limakalvo liian ohut, munasarjoissa edelleen rakkuloita ei yhtäkään johtofollikkelia ja sokerina pohjalla: kysta.

Mä lopetan nyt kaiken yrittämisen. En mittaa aamulämpöjä, en käytä sovelluksia. En tee mitään testejä (paitsi voin tehdä raskaustestin ennen kuin hyppään oluttynnyriin luolasukellukselle) enkä laske päiviä enkä... no... tee yhtään mitään.
Saa onnitella, en ilmeisesti tarvitse ehkäisyä enää koskaan ;)
Olen onnellinen koska mulla on jo kaksi lasta ja siinä on enemmän kuin voi toivoa. <3

Teille kaikille mitä parasta onnea ja pikaisia plussia :)

Mrs.Smith kuittaa ja ulos

Voi ei. :( Sanattomaksi vetää täälläkin <3
 
Mrs. Smith <3 Oon niin pahoillani! Tiedän, että mitkään sanat ei auta nyt. Ottaa päähän, että elämä on välillä niin epäreilua. Lapsia syntyy ihmisille, jotka ei ole yhtään valmiita siihen ja hyvät perheet, jotka toivomalla toivoo, ei onnistu.

Toivon, että teille vielä yksi pienokainen suodaan, enemmin tai myöhemmin!

Tsemppiä <3
 
Tai sitten on n nämä, jotka on harrastaneet seksiä kerran kuukauteen ja siitä yhdestä kerrasta pamahtaa paksuksi... Mulla pauhaa sisälläni kunnon raivo, kun ottaa niin päähän miten voi elämä olla näin epäreilua?!?!?

Mä täällä EDELLEEN ODOTAN niitä hitsin menkkoja...... Koskaan oo ennen kestänyt näin, syön kohta uuden 10 tabletin satsin teroluteja..
 
Takaisin
Top