Raskaaksi 2017

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja heidukka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täällä ihania uutisia :) limakalvon paksuus on nyt normaalisoitunut tänään follikkeliultrassa oli 6,4mm ja löytyi kaksi pientä rakkulaa ja kaksi isompaa rakkulaa kokoa kahdella rakkulla oli toisella oli 13-14mm ja toisella oli 11-12mm.Perjantaina olisi inseminaatio ja tänään ja huomenna pistelen stimuloivaa lääkettä ja torstaina olisi irrotuspiikki perjantaina sitten inseminaatio.Ihanteelinen asia olisi että lauantaina olisi inseminaatio mutta sitä ei voi tehdä viikonloppuna mutta ajoitettu yhdyntä plus inseminaatio perjantaille tehdään. Näillä eväillä eteenpäin :)
 
Nii kai sitten, ois pitäny kirjottaa paperille ylös sieltä käynnillä ja kysyä kahteen kertaan. Minusta kun ois ihan hyvin voinut käydä nyt jo niissä verikokeissa.

Soitan ja varmistan asian vielä huomenna.
 
Muokattu viimeksi:
Tulipa tässä luettua Kanta-palvelusta vanhoja potilaskertomuksia. Viime vuonna kävin gynellä tutkimuksissa alavatsakipujen vuoksi ja kaikki oli lääkärin mukaan normaalia "kauniita munasarjoja" ( :D :D) myöten.
MUTTA nyt kun luin käyntikertomuksen, niin siellä lukee: "ohut endometrium". Ja tietysti minähän googlettelen ja luen kauheita juttuja miten kohdun ohut limakalvo vaikeuttaa raskautumista ja aiheuttaa lapsettomuutta.. :(

Mitä tuolle ohuelle limakalvolle voi edes tehdä vai voiko tehdä mitään? Voiko se johtua pillereitä?
Toki voisi myös ottaa yhteyttä perhesuunnitteluneuvolaan ja kysellä, mutta kai se olisi vähän ylimitoitettu reaktio, kun ollaan vasta näin vähän aikaa yritetty.
 
Voi ahdistus.... Se tunne kun olet varma että huomenna alkaa menkat TAI sitten ne on ”myöhässä” viikon ja kerkee elättelemään toiveita ja tehdä kymmeniä testejä tuloksena nega... ois lohduttavaa jos tän yli kahden vuoden aikana ois sattunu YHTÄÄ raskautta alkamaan edes tuulimuna tai jotain mutta kun ei mitään, ei minkäänlaisia raskauksia... mieskin tänään kun laitoin sille viestiä että oon erittäin pahalla päällä ja sit kun sai selville syyn niin sano mulle, että kerkes jo heittää kirveen kaivoon että taas alko menkat mulla, ei nyt ihan vielä mutta niin epäuskonen oon ite että ei tässä mitään oo tulos pitkäään aikaan.... sori avautuminen ja omanapailu... ahistaa... miks ei vois vaan jo tärpätä...
 
100% ymmärrys täältä! Ite oon kiukutellu ihan mentaalimonsterina täällä myös! Mies oli hyvin ymmärtäväinen kun kerroin syyn. Oon 100% et menkat alkaa ihan just. Itseasiassa jotain tulee jo nyt. :( :(

Mä en pääse edes tohon piinailuun. Oon ihan alku ruudussa :( en ovuloi. Vittu. Punaviiniä!!!!!!!!!
 
Mulle iski TAAS yhtäkkiä kamala huono-olo,meinasin oksentaa mutta menin ulos niin alko helpottaa. Nyt ei oo kuin lievästi enää. Tein apteekin oman r-testin ja sain hailuran,kuitenki nii haalea etten saanu onnistunutta kuvaa teille. Huomenna aamulla uusi testi.
 
Tsemppiä Mrs. Smith! Otan lasillisen sun seuraks täällä :D Odottelen vaan, että alkais uus kierto, et loppuis ahdistus tästä kierrosta, missä ei päästy edes yrittään!

Miks kukaan ei kertonu mulle, että tää lasten tekeminen on rakettitiedettä?!
 
Peukkuja Kirppu! Kuulostaa tosi lupaavalta.

Mä kävin eilen verikokeissa ja tänään saa soittaa tuloksista. Siis se raskaushormoni ja keskenmenon jälkeen. Tein kyllä kotitestin ja oli selvä nega et yllättynyt olisin jos ei sekin. Pääsis taas hommaileen ilman ehkäisyä. Sais pientä toivoa.

Tsemppiä kaikille!
 
Muistan lukeneeni jostain ettei apteekin oma anna turhia viivoja,täytyy nyt vain todeta että antaa. Eilisessä testissä oli hailura mutta tämän aamun puhdas nega. O-testit edellee plussaa.
 
Hui, mua jännittää, huomenna ois HSSG eli "aukkari", sattuukohan se hirveesti :p

Hyvin yksilöllistä sattuuko vai ei, mulla ei itse toimenpide sattunut, tuntui vain hieman ikävältä, mutta jouduttiin ruuttaamaan reilusti sitä nestettä, ja se neste teki erilaisia kipuja sit koko loppu päivän.. Ne jälkikivut oli ihan karseet :sour: mut kaikille ei tuu niitäkää :)
 
Varasin meille ajan kuulemaan tulokset siemennesteanalyysistä ja mun hormoniverikokeista ens tiistaille! Taas askel eteenpäin. Tää endo ja nyt taas jo kuuden päivän ruskee vuoto (ennen menkkoja) alkaa turhauttaan jo sen verran, et nyt oon jo ihan fiiliksissä et päästäkää mut siihen tähystykseen, kun vielä viime lääkärikäynnillä olin ihan et oh hell no!
 
Hui, mua jännittää, huomenna ois HSSG eli "aukkari", sattuukohan se hirveesti :p
Joillekkin se sattuu ja joillekkin ei.Itellä ei sattunut ja auki olivat.Jos epäilet että se käy niin ota särkylääke.Näin sanottiin minulle lääkäristä aikoinaan jos epäilee että sattuu aukkari.Itse en ottanut ja ei sattunut ollenkaan.
 
Tulipa tässä luettua Kanta-palvelusta vanhoja potilaskertomuksia. Viime vuonna kävin gynellä tutkimuksissa alavatsakipujen vuoksi ja kaikki oli lääkärin mukaan normaalia "kauniita munasarjoja" ( :D :D) myöten.
MUTTA nyt kun luin käyntikertomuksen, niin siellä lukee: "ohut endometrium". Ja tietysti minähän googlettelen ja luen kauheita juttuja miten kohdun ohut limakalvo vaikeuttaa raskautumista ja aiheuttaa lapsettomuutta.. :(

Mitä tuolle ohuelle limakalvolle voi edes tehdä vai voiko tehdä mitään? Voiko se johtua pillereitä?
Toki voisi myös ottaa yhteyttä perhesuunnitteluneuvolaan ja kysellä, mutta kai se olisi vähän ylimitoitettu reaktio, kun ollaan vasta näin vähän aikaa yritetty.
Lääkityksiä on olemassa mikä vahvistaa limakalvoa.Alku kierrosta limakalvo on yleensä ohut mutta oviksen aikoinan paksumpi.Älä heitä kirvestä kaivoon!
 
Muokattu viimeksi:
Varasin meille ajan kuulemaan tulokset siemennesteanalyysistä ja mun hormoniverikokeista ens tiistaille! Taas askel eteenpäin. Tää endo ja nyt taas jo kuuden päivän ruskee vuoto (ennen menkkoja) alkaa turhauttaan jo sen verran, et nyt oon jo ihan fiiliksissä et päästäkää mut siihen tähystykseen, kun vielä viime lääkärikäynnillä olin ihan et oh hell no!
Tsemppiä tulosten kuulumiseen toivotaan hyviä tuloksia :)
 
Takaisin
Top