Nougat: Mulla oli tuo asenne ennen esikoista. Otatin kierukan pois jo hyvissä ajoin ennen valmistumistani, kun "kauanhan siinä menee ennenkuin tärppää" ja toiveissa oli saada lapsia mahd pian valmistumisen jälkeen (kun ajatus vauvasta oli kolkutellut jo pari vuotta takaraivossa). Aattelin, että mennään vaan ilman ehkäsyä ja tulee sitten kun tulee ja jos ei tule, niin "en mä kyllä mihinkään hedelmöityshoitoihin lähde, ennemmin sitten vaikka adoptoin tai annetaan olla". No, sitten sainkin kaks viivaa tikkuun jo kuukauden päästä kierukanpoistosta... Esikoisen ollessa 7kk syyskuussa alkoi menkat ja alettiin miehen kanssa miettiä, että jos ja kun sisarusta pojalle toivotaan, olis vaikka lyhytkin ikäero ihan kiva ja kun "sitä ei edes tiedä kuinka kauan tärppiin menee". Jätettiin ehkäsy pois lokakuussa ja marraskuussa oli tikussa kaks viivaa, se tosin päättyi seuraavalla viikolla keskenmenoon. Seuraavasta kierrosta saatiin taas kaks viivaa, mut se meni tammikuussa rv 7 kesken. Siitä lusin vielä kohtutulehduksenkin ja lääkäri käski odottaa yhdet menkat ennen uutta yritystä. Siinä vaiheessa päätin, että yks kierto vielä; jos ei tule plussaa tai sekin menee kesken, alotan jonkun ehkäsyn, sillä en ois kyllä enempää pettymyksiä siihen hetkeen jaksanut. Helmikuussa ne menkat sitten tuli ja maaliskuussa plussa pärähti tikkuun, marraskuussa syntyi kakkonen. Jotenkin nuo nopeat tärpit on kai sekottaneet mun pään, kun nyt yk3:n päätyttyä menkkoihin olen jo ihan epätoivonen ja koko ajatusmaailma on hetkessä kääntynyt ihan päälaelleen. Oman itseni takia koitan nyt päästä takas siihen moodiin, että tulee jos tulee ja jos ei tule, asiat on meillä kumminkin tosi hyvin. :)