Raskaaksi 2014

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Gatusa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
voi ei,sun haukku on ollut juuri samanlainen mitä olen haaveillut- tai no koiratietämättömänä en vanno,mutta tuollaista valkoista pientä karvapalloa olen haaveillut.
Miksi hänet piti lopettaa?
 
Tirpukka, juu tiedän maineen. Viimeks näytti lh huipun plussana :D valmistaja on myös itse myöntänyt että näin voi käydä.
Apteekkiin myös super haamu.

Sunnuntaina teen digin ja en jatka toistaiseksi hormonejen syöntiä.

Kaikille muille plussatuulia ❤️
 
ajna aina kovaa tekstiä tossa artikkelissa :O
tästä voi tulla kamalan pitkä teksti :D
Lume oli bichon frise aivan loistava koira halusi kaikessa olla mukana ja tehtiinkin kaikki yhdessä =) niin ihmisrakas ja hellyyden kipeä :) oli töissäkin pari kertaa mukana :D
se alkoi pissimään joka paikkaa ja laihtui, oksensi ruuan ulos ja karva ei kasvanut, siitä tuli todella apaattinen ( painoi El. enää pari kiloa ja kuuluisi olla lumen ikäisen paino 5-6kg). . Yhtenä iltana huomasin että sen tasapaino ja takajalat ei toimineet enää niin kuin normaalisti kuuluisi. ( uskokaa mutta alku oireista soitin kymmeniä kertoja paikalliseen pieneläin klinikkaan muttei meitä kutsuttu edes käymään ja tämä tapahtui noin 4kk sisällä ) vein sen toiselle paikkakunnalle seuraavana päivänä ja siellä todettiin että lumella on maksashuntti ja sanottiin jo että tuomio olisi tod.näk lopetus. tutkimuksiin meni rahaa jo yli 300e ( onneksi mun isänpuoli oli niin ihana ja maksoi ) en aluksi meinannut tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen mutta mun mies ja vanhemmat avasi silmät olisi ollut rääkkäystä pitää itseni takia sitä hengissä ja ei se olisi koskaan tullut kuntoon ja mulla ei ikimaailmassa olisi ollut rahaa sitä shunttia leikkauttaa JOS se olisi ollut edes mahdollista siinäkin muutama mutka matkassa. joten mun oli pakko päästää irti vaikka vaikeaa oli ja on edelleen. Lume oli vain 2vuotta ja 3kk ! Siksi se varmaan oli niin kamalaa kun olin jo ajatellut että monta ihanaa vuotta vielä yhdessä ja eka koira . :") ♡
 
ymmärrän,kyllä nuo on raskaita tapahtumia.Oikea päätöshän se oli tietenkin koiran kannalta,ja niinhän se pitääkin ajatella.
Bison friche ja cotton ois mun lempi"merkit" mutta koskaanhan ei voi tietää siitä koiran terveydestä,mitä vaan voi tulla ja onhan se hirveen surullista.
Mulla siis kissoja (ja kissavauvakuume...) ja koska laiska olen,niin ehkäpä tyydyn kissuun,koska koiran hoito ja lenkitys vallankin niin ei vaan luonnistu miulta
 
Lume, kyllä saa! Mä ole henkeen ja vereen koiraihminen. Meillä makaa lattialla 13wee labbis :Heartred Se on aina ollut ja tulee olemaan mun vauva.

Mä en tiedä mitä sanoisin tota artikkelista. Musta yhden lääkärin on turha lähteä määrittelemään kenenkään parisuhdetta. Toki jos siltä tuntuu, että tarvetta on niin voi hakea apua ja miettiä mistä haluttomuus johtuu mutta jokainen suhde on omanlaisensa ja ihmisillä on eri tarpeet.
 
Joo tuo lenkitys oli aika kamalaa varsinkin pimeällä ku pelkään :D mut jos joskus otat koiran suosittelen molempia rotuja ovat aivan loistavia ♡♡♡
 
Aaapua mikä plussa tuulahdus täällä taas onkaan! :wav
Onnea kaikille oikein oikein oikein paljon ja nyt sitten loputkin mukaan tähän plussailuun! :Heartbigred

Minä en täältä minnekkään kyllä katoa,anteeksi vain! :whacky011 Kommentoimaan en kerkiä enää niin ahkerasti,mutta niinkuin aiemmin sanoin joka sivun luen ja täällä on tämä tsemppaus ja kaikki aivan uskomatonta..HYVÄ NAISET!! :happy093.

Täällä kanssa koko ajan pelko kkm,kun kivut on välillä aivan uskomattomia.. viime viikolla testiin tuli 2-3 ja nyt piti tehdä taas uusi testi ja nyt alkaa ehkä uskomaan että siellä voisi pikkuinen olla kun hcg näyttäs nousevan :smiley-bounce005
Nyt olenkin päättänyt antaa itselleni armahduksen ja lopetan ressaamisen onko oikea raskaus vai tuulimuna/rypäle raskaus niinkuin viimeksi.. itse en asiaan enää voi vaikuttaa ja nyt vaan odotellaan 10pvä niin pääsee ultraan tilanteen katsomaan! :)

Ja vielä sen verran noista teidän r-testeistä.. mulla taitaa olla jotkut pinkit lasit päässä kun tuntuu et nään kaikessa selkeän toisen viivan! Pinkit viivat on vaan niin! :Heartred:grin kp 39/28
 

Liitteet

  • titttiiii.jpg
    titttiiii.jpg
    7.6 KB · Katsottu: 128
se on mutta aika kultaa muistot mä oon yrittäny hokea :) mut joo pitäisi kai ilmottaa sinne kennelliittoon et ne vapauttaa ton siru numeron :D onhan se välillä raskasta enkä mä pysty moneen vuoteen ottamaan uutta koiraa kun tuntuu et se on jotenkin väärin lumea kohtaan. Siksi meillä onkin zorro pupunen joka seuraa joka paikkaan :D eilenkin kyyläs oven raosta ku olin suihkussa :D Lume teki samaa tuli jopa suihkuun muutaman kerran mukaan. vahti aina lattialla ja kääntyi sitä mukaa sinne päin minne menin :")
 
Bartenderin tikussa minäkin haamun näin :)

Sabetti, eipä toi munkaan tikku kovin lupaavalta näytä, jos sen ois pitänyt vahvistua.

Mimmulla oli ihana tulos tullut tikkuun, tuota odotellessa :)

Jep, niinhän siinä kävi, etten malttanut testikaapista pitää näppejä erossa. Eikä tuo tämän aamuinen testi auttanut yhtään. Seuraava testi vasta su-ma akselilla, eiköhän se sit oo vahvistunut jos on vahvistuakseen. Kyllä mä siinä jotain näin ja yritin kuvaankin saada, mutta onko tuo nyt sitten kuitenkaan lussaa... :confused:

Muoks, kännykällä tihrustajat älkää tuhlatko aikaanne, tuskin näkyy mitään sillä, kun tietokoneellakin on niin heikon näköinen... :sad001
 

Liitteet

  • testi.JPG
    testi.JPG
    338.1 KB · Katsottu: 153
Muokattu viimeksi:
onnea tuutikki digin tuloksesta mashaAllah, tonnikaupalla tarrasukkia, bodyja, potkareita jne. :)

muurahainen jotai hailua viivaa olin näkevinäni, vahvistumista, ootappa maanantaihi ni pitäs olla ehkä selvempi inshaAllah. meilläki dpo 10 oli ukon kans kädenvääntöä et onko siinä viiva vai ei dpo 14 ei ollu enää epäselvyyttä ja nyt jännitetää viimesiä viikkoja...
 
Sabetti: just eilen eksyin jollekin amerikkalaiselle nettisivulle, jossa puhuttiin raskaustestien tekemisestä. Ainahan suositellaan aamun ensimmäistä virtsaa, koska siinä on hcg-arvo korkeimmillaan. Siinä tekstissä kehoitettiin kuitenkin tekemään testi AAMUN TOISESTA VIRTSASTA! Koska aamun ekassa hcg-hormoni on edelliseltä päivältä ja siinä toisessa kyseiseltä päivältä, jolloin hcg-arvo voi ollakin jo korkeampi. En lukenut tekstiä niin tosissaan, että olisin edes vaivautunut miettimään väitteen todenperäisyyttä. Mutta ihan mielenkiintoinen juttu kuitenkin.
 
Aamulla tuli sitten tehtyä eka raskaustesti yhdessä miehen kanssa ennen töihin lähtöä. Testiajan puitteissa olin näkevinäni haamujen haamun, mitä mies ei tietenkään nähnyt. :think005 Myöhemmin pissatikun osuessa silmiin oli siinä selkeä roskisplussa. Edelleen elättelen siis toiveita alkaneesta raskaudesta, uuden testin päätin tehdä maanantaina, mikäli ei menkkoja ala kuulumaan. :smiley-ashamed005 Meneillään on siis vasta kp26 eikä tietoa kierron tarkasta pituudesta.

Mies oli aamulla tulokseen hyvin pettynyt, mutta itsellä on vakaa fiilis vielä tästä kierrosta plussata. Ajattelin itkeväni silmät päästäni negan kohdatessani, mutta niin vaan toiveikas perusluonteeni ei anna tällekään asialle periksi ennen kuin toisin on todistettu! laughing7

Lume, voimia suureen suruusi! Maksashuntti on todella ikävä sairaus.
 
Ajna kyllä mä oon suurimmaksi osaksi samaa mieltä ton artikkelin kanssa. Kyllä mustakin tuntuis pahalta jos mies vaan ilmoittaisikin että ei sitä kiinnosta seksi enää ja voitaisko jättää koko homma pois. Aina sille joka on itse haluton toi on kova paikka, mutta jos toisella on normaalit halut niin ei mun mielestä puutteessa tai pelkällä masturbaatiolla voi elää. Eri asia jos on haluton tai matala seksuaalinen vietti sillä toisellakin niin mikäs siinä sitten.

Mä itse asiassa erosin exästäni suurelta osin siks että seksi ei toiminut ja sitä ei saanut. Näin jälkikäteen ajateltuna siihen oli paljon parisuhdesyitä sit syynä, kun koko ajan moitittiin toisiamme tekemisistä ja tekemättä jättämisistä ni ihmekö tuo että sitä toista ei sit halunnu. Tuntui et on mieluummin itekin ilman kuin että antaa toiselle sitäkään mielihyvää. Ihan sairas suhde, vaikka se silloin tuntui täysin normaalilta ja luuli, että rakkauttakin on. Rakkautta näytetään rakkauden teoilla ja kyllä seksi on sitä suuri osa, se on niin paljon sitä toisen hyväksymistä ja huolimista ja ottamista juuri sellaisena kuin hän on.

Jos itte pihtaisin niin että ei tekis mieli ollenkaan ja sit ruinaamalla vastentahtoisesti antaisin ni en mä ihmettelis jos ukko kävis muualla lopulta vaikka kuinka muuten rakastais. Joku kompromissihan siinä pitää pystyä neuvottelemaan jos toisen ei tee yhtään mieli ja toinen haluais koko ajan. Vaikeita asioita.
 
Onnea Tuutikki ja Mimmu. kanssa! :Heartred

Täällä alkoi tänään oikein jännitysmomentti. Keskenmenon/kemiallisen jälkeen kiertoni pituus meni täysin sekaisin. Aina ollut 28 päivää, prikulleen ja melkeinpä sekunnilleen. Kaksi viimeisintä kiertoa olleet nyt molemmat 26 päivää, ja jos samanpituinen kierto tulisi tästä, niin tätiä odottelen tänään saapuvaksi. Toisaalta, jos tätiä ei tänään kuulu, ei sekään kyllä vielä minkäänlaista plussaa merkkaisi. Ehkä ennemminkin sitä, että kiertoni olisi palautumassa ennalleen toivottavasti siihen 28 päivään.. Odottavan aika on pitkä :happy090
 
Takaisin
Top