Lucky, mulla johtu se ihan vaan nuista teroluteista = hormoniperäinen huonovointisuus... Sillonhan olin ihan sitä mieltä et raskaana ollaan, mut olikin vaan noista lääkkeistä :/
Pezdorado, toki elämässä "on vielä aikaa" ja "ei koskaan tiedä mitä tapahtuu", mutta... Asiat ei oo aina ihan niin yksinkertaisia.
Mitä mies tekisi, jos vahinko kävisi? Jäisikö "väkisin", velvollisuudentunteesta, jäisikö koska haluaa vai lähtisikö karkuun/olisi sillä kannalla ettei raskautta sais jatkaa?
Tolla kysymyksellä pääsee pitkälle nykytilanteesta.
Ja seuraava kysymys: onko teidän suhteessa sen verran hyvää, viihdyttekö niin hyvin yhdessä, että se olis syy jaksaa odottaa lastentekoa?
Haluaako mies _koskaan_ lapsia? Vai eikö vain nyt näe asialla kiirettä?
Kun ovistesti nega, hyppiikö tosiaan riemusta ettei tarvitse ottaa vastuuta?
Sun harteilla on iso vastuu, johon kukaan meistä ei voi antaa selkeää vastausta.
Itse aikanaan tein päätöksen eksän kans, joka "näytti vihreetä valoa lastenteolle" mut kuitenkin kieltäyty peittojen heiluttelusta, koska ei kuitenkaan ollut valmis isäksi, että hänestä ei ole mun lasten isäksi, vaikka mun lapsenkaipuu oli raastaavaa, sillon kaks vuotta yritettiin tuloksetta hänen kans. Tiesin riskin, että jos nyt lähden - en välttämättä löydä uutta miestä, ja vaikka löytäisin, koska suhde olisi kypsä lastenteolle.
Nyt kohta kolme vuotta myöhemmin, esikoista odotellaan, häät neljän päivän päästä ja on sekä suhde että elämä kohdillaan, vauva on "mukava lisä" - ei "parisuhteen pelastuskeino".
Tsemppiä kovasti päätöksentekoon :)
Omanapa, rv 23+0 pokspoks! Masu alkaa olla iso, ja harjottelussa hoidan vauvoja, ai että miten suloisia.. Poika potkii päivittäin.
häät miehen kans 4päivän päästä!