Raskaaksi 2014

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Gatusa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
merink; en kuuna päivänä suostuisi menemään sinne yöksi :D

pakko vielä kertoa että olin työharjoittelussa kun opiskelin yhdessä yrityksessä ja siellä oli töissä aivan ihana ja sydämellinen rouva ♡ kertoi minulle myös henki kokemuksista, mm. kävelee töihin ja enkeliparvi alkaa laulamaan, hänelle tulee tietty ihminen mieleen ja illalla kun menee kotiin tietää että se henkilö on kuollut, sama näki tiskatessaan kuin kaitafilmi kuvan äidistään kasvavan vauvasta ihan isoksi ja hänen äitinsä oli juuri sillä hetkellä kuollut :(

myös nähnyt mummonsa tulevan hyvästelemään yms.

muuten puhuko joku täällä siitä enkeleitä hiuksissani kirjasta ?
 
Elaffylle piti vielä antaa etähalaukset! Aika merkityksettömältä varmaan tuntuu pienet riidat tuollaisen sattuman edessä. Onneksi miehesi on ok!
 
Samaa täällä epäilty Lume.
Oon kyllä käynyt viime vuonna lekurit keuhkokuvia myöden, muttei mitään löytynyt. Silloin oli jatkuva hengenahdistus.
Nyttemmin helpottanut ja vain noita yöllisiä "kohtauksia".

Noihin henkimaailman juttuihin on munkin pakko kertoa yksi tarina, vaikka niitä olisi enemmänkin.
Eräs aamu todella aikaisin viime talvena olin lähdössä töihin. Kun peruutusvalot syyttyi ja lähdin pakittamaan näin auton takana vanhan naisen (muistan vieläkin takin värin, mallin ja kasvonpiirteet) , oli oikein noustava katsomaan peruutinko jonkun yli, vaikkei kolausta kuulunut. Piha oli tyhjä. Kerroin miehelleni asian illalla ( hän ei usko henkimaailman juttuihin), mutta yllätyksekseni hän menikin vakavaksi ja sanoi että kuvailuni sopi hänen isoäitiinsä, jolla oli ollut samanlainen takkikin. Hui, silloin ei meinannut pariin yöhön uni tulla.
 
mariska oon iha perus nainen missä muutkin. tsemppiä oviksen bongaamiseen :)

pahoittelut negan saaneille ja menkat kohdanneille.

berry tervetuloa, inshaAllah ei ol kohdunulkonen tai jotai muuta ei toivottua. jaksamista.

merink minäki nään haalean viivan siinä testissä :)

on: esikolle taottu säännöt ja harvinaisen hyvin on alkan nyt sujumaan, siis kohteliaasti on mulle puhunu aamulla ennen ku lähti tarhaan eikä ol soittan suutaan ja jos on tarvinnu jotai ni kohteliaasti on pyytänyt ja vielä kiittänyt. inshaAllah noudattaa kaikkia sääntöjä. isoin haaste mulle on ehkä nyt ukko miten mä saan sille taottua, se vetos heti ennen ku ehin ees niitä lukea sille että hänellä vaa menee niin nopeest hermot esikon käytökseen. no ei se ol syy olla noudattamatta sääntöjä jos kaikki muut niitä noudattaa.
yö meni ilman unta jälleen kerran joten järkky väsy. neiti puski itsensä kokonaisuudessaan vatsan pintaa vasten sillai et tuntu et yrittääkö tulla ulos ku tykkäs siitä kohasta vaan niin paljon näköjään ni äiti ei sit saanu kivun takia nukuttua eikä myöhemminkää ku liikaa asioita mielessä ilmeisesti, makasin vaa kyljelläni sängyssä, ukko meni jo ennen klo 19 nukkumaan ku ei ollu motivaatiota osallistua murun läksyihin ku sillä meni niihinki eilen hermot. no ukko pisti sit ku esikko vaihto useamman kerran samasta sanasta yhen kirjaimen ni kirjottamaa 100 kertaa kyseisen sanan, no minä sit sanoin että kyllä sinä ne pystyt kirjottamaan, näytä isille että osaat ja tänää muisti sanan ulkoa ja näytti että katoppa isi ku mä oon kirjottan 100 kertaa kuten sanoit. :)
jipii mä saan lääkkeet ku lakko loppu alhamdulillah.
 
mäkin voin kertoo että pariviikkoo takaperin kun ajelin isomummulle.. Niin mun edessä meni tumma auto en muista merkkiä ja aamupäivästä oli liikenteessä.. Auto ajoi yhtäkkiä bussipysäkille.. Ajoin ohi ja kun katsoin taustapeilistä eipä autoa näkynyt missään! Meinasin että oon tulossa hulluks ja kääntyä takaisin katsomaan mutta en uskaltanut... Mitään muuta tietä ei ollut bussipysäkin läheisyydessä enkä huomannut edes katsoa kuskiakaan..
 
Mulla ei oo mitään tollasia tarinoita, mutta edellisessä asunnossa keittiön alakaapit kummasti aukes yön aikana. Tai siis, illalla kun mentiin nukkuun, alakaapit olivat kiinni mut aamulla kun herättiin niin jokainen kaappi oli auki. Näin tapahtu 3 yönä peräkkäin. Mieskin oikein pelästy et mitä ihmettä täällä tapahtuu. Kumpikaan meistä ei siis oo niitä avannu, jollei sit unissaan oo kulkenu mut en oikein jaksa uskoa siihenkään..
 
No kannanpa minäkin korteni kekoon kummitus/henkijuttujen suhteen.

Oltiin perheen kanssa sukulaisten mökillä, olin ehkä 13-14 v. Pihassa oli asuntovaunu ja kun kerran kävelin siitä ohi, niin vaunun ovi oli auki. Oven suussa seisoi nainen 50-luvun kellohelmaisessa kukkamekossa ja tummat hiukset papiljoteilla. Hän hymyili ja viittilöi tulemaan luokse. Emmin hetken, mutta en mennyt. Menin sisälle ja kysyin, että ketkä yöpyy asuntovaunussa kun en ulkonäöltä tuntenut. Sain osakseni vähän hämmästyneitä katseita ja vastauksen "ei kukaan vaan kaikki ollaan mökissä".
 
Mä ihmettelen kyl näitä mun päivälämpöjä .. :D 36.8 ..
Yleensä jos noin korkealla niin oon jo tosi heikkona pedissä.

Mut nyt odotan et anoppi pääsee töistä ja mä pääsen pitkästä aikaa lepäämään kunnolla :)
 
Ai kun on kiva kuulla että muillakin on näitä kokemuksia. Mullakin on paljon ja nykyinen talo on ihan villi. Siellä tapahtuu niin paljon että me miehen kanssa ei enää edes muisteta kaikista toisillemme mainitakaan.. mm. Papan viulu seinällä soinut mulle pari kertaa itsekseen ja kolinoita kuuluu etenkin keittiöstä ja tavaroita putoilee itsekseen ja askeleita ja ja ja ja... plus niin paljon kaikkea kummaa että meidän pitäis perustaa oma foorumi näille jutuille :)
 
ON; täällä palelu jatkuu, pientä menkka jomotusta on, aina kun syö kamalan turvonnut olo, hyi, eilen oli viimeinen primo eli nyt odotellaan tätiä ja jos ei kuulu niin uutta testiä :)
 
Pezdorado: no mutta jospa se tilanne korjaantuisi kun saat arvot kohdilleen. Toivotaan näin :)

Jellis: mulla teki samaa, laitoin viestiä ylläpidolle. Ne korjas jotain tms ja sitten taas toimi :)

Moni miettinyt omia lämpöjään. Minä olen nyt muutamassa kierrossa niitä enemmän mittaillut ja kaava tuntuu menevän hyvin oppikirjamaisesti. Eli mulla lämmöt oviksen jälkeen pysyy ylhäällä (ja tulee kaikki palelut) ja edellisenä iltana ja/tai uuden kierron aamuna lämmöt romahtaa. Eli oikeastihan lämmöt ei kerro mitään niin kauan kun menkst ei ole myöhässä.
Mutta silti en itsekään malta olla mittailematta, oviksen jälkeen... :)
 
Ei ne enää pelota. Kun siellä talossa on niin hyvä energia. Ne on hyviä henkiä jotka haluaa huomiota :) meedio sanoi mulle nyt kesällä että mun isoäiti näkyy meillä niin vahvasti, että käykö se meillä usein kylässä. Sanoin että taitaa käydä mutta on kuollut v98.
No se täytyy sanoa että kun se viulu kesällä mulle soi, niin sitten vietin loppuillan terasilla ulkona mieluummin ku viulun vieressä ja otin koirat viereen nukkumaan, mutta tokalla kerralla vaan kysyin että kuka siellä soittaa :) siis siitä kuului sellain bliiiiing pari kertaa, mikä tulee jos koskee kieleen. Just oliko tiistaina mun mies oli yksin kotona ja se laitto mulle koko ajan viestiä että mitä kaikkea siellä kuului ja tapahtui, oli tosi aktiivinen päiv, yleensä on rauhallisempaa :) minusta se on ennemminkin mielenkiintoista ku pelottavaa, niin kauan ku se energia tuntuu hyvältä. Miehen exkämpässä oli ihan kamala energia ja siellä myös kummitteli. Jopa koirakin oirehti siellä.
 
Huii kaikista tarinoista mul nous SILV tarinasta iho kananlihalle.... Uuuuuu
Mä olin Ruotsissa esikoisen kans. Tästä on pari vuotta. Mentii kattoo mun onnettomuudessa ollutta mummia ja asuttiin sukulaisilla. Esikoinen oli 7kk ja imetin yöllä niin, että oli vieressä. No yhtenä yönä heräsin siihen, kun leijuin pois kehostani kohti ovea ja näin nukkuvan vauvani. Mun oli todella vaikea saada itse takas "kehooni". Mut onnistuin. Pelästyin pahasti! Aamu alko sairastamaan.Rukoilin ja sitten tuli levollinen olo.
 
Karvat nousee pystyyn teidän juttuja lukiessa. Onneksi ei ole ilta :eek: muuten vois ruveta vainoharhaiseksi. Itsellä ei mitään kokemusta tuollaisesta, en ainakaan muista. Usein saatan vaistota jos jollekin läheiselle tapahtuu jotain, esim vaikea synnytys, kuolema tai mv yleensä negatiivinen asia. En tajua sitä sillä hetkellä vaan myöhemmin. Yleensä kyseinen hlö tai eläin on jollain lailla enemmän ajatuksissa silloin.
Eräs ystävä asuu asunnossa jossa ilmeisesti enemmänkin henkiä. Asunto kirkon yhteydessä. On kertonut kyllä sellaisia juttuja mitä siellä tapahtunut että huh huh. Esim uutena vuotena kellarista oli kuulunut puheen sorinaa ihan kuin olisi juhlat, ja eihän siellä ketään ollut. Häntä on myös kutsuttu nimeltä kun ollut yksin kotona. Koira on levoton koko ajan heidän muutettua sinne. Edellisen asukkaan lapsi näki joka yö painajaisia ja kun muuttivat pois ne loppui kuin seinään. Joka kerta kun siellä on käymässä on hieman spooki olo kun tietää niitä tarinoita.

Täällä menossa kp 2 ja vuotaa sen verta että ei olekaan pillereiden lopetuksen jälkeen näin paljoa vuotanut. Joko tuolla alhaalla jotain yritystä olikin tai sitten pidemmällä luteaalivaiheella on jotai tekemistä asian kanssa.
 
Takaisin
Top