Raskaaksi 2014

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Gatusa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kylläpä tänne tulee hurjaa kyytiä tekstiä! Kivaa, kun tulee lisää jännäilijöitä. Eli tervetuloa Elli Etana minunkin puolestani. On jännä, miten elämällä on tarjota yllätyksiä pitkänkin ajan jälkeen. Toivottavasti raskaudutte pian uudelleen ja saatte toivomanne iltatähden!

Ruiskusta: Meidän lähiapteekki taisi veloittaa jopa 20cnt ruiskusta, mutta sieltä niitä sai valita jos jonkun kokoisista. Kuitenkin samaa mieltä olen kuin muutkin, uskoisin alkuperäisen tarkoituksen olevan siittämishommaan tehokkaampi kuin ruisku. Äkkiseltään tuntuisi jopa, että kärsiiköhän siemennesteen laatu, jos sitä hirveästi kotioloissa vekslataan ja liikutellaan...? Mutta kukapa sitä estäisi kokeilemasta!

Ihmisen (ainakin naisen!) mieli on kyllä jännä! Meillä on takana vasta YKSI yrityskierto. Olemme aiemmin saaneet jo lapsen, joten tiedämme että se on meille mahdollista. En ole vuosiin syönyt enää pillereitä, joten hormonitoiminta ei ole ainakaan niiden takia sekaisin. Olen havainnut aika selkeät ovulaatiolimat joten hedelmällisen ajankohdan suurpiirteinen löytäminen on melko helppoa, tokikaan se ei kerro tapahtuuko siltikään ovulaatiota. Tietysti olen taas vanhempi kuin edellisellä kerralla, mutta vain pari vuotta.

Viime kierrossa kaikki meni kohdalleen. Joka toinen päivä seksiä hedelmälliseen aikaan. Jotenkin olin toiveikas, että heti tärppäisi - miksei tärppäisi! Vaikka tiedän vallan hyvin sen faktan, että vaikka kaikki osuisikin kohdalleen, on silti noin 10% mahdollisuus, että se päätyisi raskauteen. Ja silti olin hieman pettynyt, kun kuukautiset alkoikin. En osaa edes kuvitella, miltä tuntuu liian monien kuukausien jälkeen, kun se paha mieli kuukautisten alkamisesta kasvaa joka kierrolla.

Siksi tuntuu niin epäreilulle olla näin hermoheikko ja pölvästi, että jo ekan yrityskierron "epäonnistumisesta" tulee harmitus. Moni joutuu yrittämään vuosia jo sitä ensimmäistä lastaan, joten eiköhän tässä pitäisi itsekin rentoutua ja laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Mikään kiire eikä hätä ole, uusia kuukausia tulee. Tokihan me ollaan sen verran vanhoja, että meillä ei ole montaa vuotta aikaa enää tehdä lasta, mutta meillä on jo yksi ihana ipana!

Tämän vuodatuksen tarkoituksena oli siis ihan omien ajatusten tuulettelu ja jokaiselle lapsenteon kanssa tosissaan kamppailevalle lähettää voimia ja jaksamisia! Uskon ja toivon, että onnistutte!
 
tsemppiä kaziska, inshaAllah teillä tärppää pian. juu tuo yritysvaihe on oikeestiki hermoi raastavaa aikaa usein, itellä meni reilu 3v ennen ku tuli onnistunu raskaus, tässä ennen tätä oli 5 keskenmenoa ja tässä onnistuneessa kierrossa jonka tulos ois syntymäs inshaAllah joulukuussa ni meille sanottii ettei luomusti ees tulis lasta, no lääkärillepä päästii näyttää pitkää nenää että ai ei tule luomusti vai. jaksamista yrityksen kanssa ja kyllä se tärppi tulee kun on tarkotus :)
 
Tervetuloa uudet tänne meidän kanssa jännäilemään! :grin

Eilen se täti sitten saapui ja nyt kp 2. Kierto jäi 27 päivän mittaiseksi, kun se on ollut niin kauan kuin muistan tasan 28 päivää.. Mikä lienee sitten syynä. Myös vuodan tällä hetkellä kuin niagaran putous. Yleensä menkkani olleet suhteellisen niukat. Hmph.

Viime kierrossa itsekin join innokkaasti tätä paljon puhuttua greippimehua, ja täytyy kyllä sanoa, että minkäänlaisia positiivisia vaikutuksia en huomannut. Sitä vastoin ovislimat jäivät kokonaan puuttumaan. Toisin sanoen alapää oli kuin saharan autiomaa :confused: Oviksen kyllä bongasin tikuilla juurikin oletettuun aikaan. Tiedä sitten oliko vain sattumaa, mutta tässä kierrossa ajattelin jättää mehut suosiolla kaupan hyllylle..

Tämän hetken piinailijoille paljon plussapuhureita, ja tottakai myös kaikille muillekin!
 
Gatusa: mä joskus katsoinkin sun allekirjoituksesta, mitä kaikkea olette joutuneet käymään läpi. On ihan todella pysäyttävää! Sulla on kyllä siihen nähden ihana asenne. Uskon myös, että lapsi tulee sitten kun on sen tarkoitus tulla! Edellisellä kerrallakaan ei tarvittu kuin 4 yrityskiertoa mutta oltiin jo ihan tuskaisia! Kun siitä neljännestä sitten tärppäsi, tuntui jotenkin että tämä on just oikea ja täydellisin ajankohta saada lapsi! Ehkä tässä käy sitten samalla tavalla. Lapsi tulee, kun on sen aika.

Lapsenteon suunnittelu on sekin kyllä melkoista. Kun pitää valmistautua siihen, että se ihan tosissaan voi myös tärpätä just sillä ekalla kerralla! Ja toisaalta se voi kestää helposti vuodenkin ilman, että mikään on pielessä. Silloin aina muistaa, että lasta ei voi kalenterin kanssa suunnitella. Tai merkinnät pitää ainakin tehdä lyijykynällä! :grin
 
Aurinkoinen: pahoittelut tädistä. Mulla on aina ollut tosi niukat menkat, mutta viimeksi kierto oli normaali 26pv ja kaksi ekaa päivää vuoti kuin härän kurkusta! Mä jo mietin, että olisko voinut olla jotain yritystä tuolla, mutta emmää tiedä näkyykö semmoinen vielä kuukautisvuodossa. Joka tapauksessa oli kyllä inhottavat pari päivää!
 
Tervetuloa uusille :) Niin paljon tulee juttua et luen kyllä mut kommentointi saattaa unohtua kun kännykällä kirjoittelen.

Monella taisi olla piinaviikot ja tärppipäivät käsillä joten toivotaan toivottua tulosta :)

Tutkimuksiin menoa myös täällä on mietitty mutta ehkä vielä hetken yritetään luomusti. Kohta tulee vuosi täyteen, tosin siihen mahtuu 2km ja epäsäännöllinen kierto. Varmaan loppuvuodesta katsotaan tutkimuksen tarvetta uudelleen.

ON: kp 27/30-34 ja dpo 6 (ehkä). Tänään on särkenyt päätä heti aamusta ja vähän pientä nippailua. Valkkaria tulee et kuivaa kautta ei täällä ole :D Viime kierrossa tähän aikaan oli jo tissit kipeät, menkkakivut ja turvotus, jotka sit viittasivat tärppiin. Nyt ei mitään noista ole joten ensi viikolla alkaa sitten varmaan uusi kierto. Tokihan vasta olis kiinnittymispäivät menossa et hyvässä lykyssä vielä on mahkuja :D


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Tervetuloa Elli, ikävä kuulla luontoäidin päätöksestä, mutta onneksi joka kuukaus on uusi mahdollisuus :)

Eli ovistako nyt odottelet vai ymmärsinkö oikein?

Juu ihan tässä hollilla ollaan, saattoipa tuo eilen ollakin jo. Esikoinen oli onnellinen vahinko, joten vasta nyt olen alkanut tutustumaan tähän oviksen odottamisen ihmeelliseen maailmaan.

Tänään illalla pääsen testaamaan katsotaan miten käy. Onneksi kierto on ollut suht tarkka joten monen päivän heittoja ei varmaan tule.
Avomies kuumeilee yhtä paljon, hän on jo lähempänä 40 joten kai miehilläkin biologinen kello tikittää


-Elli-
 
Kaziska: Mitä enemmän se täti vierailee, sitä enemmän näihin vastoinkäymisiin valitettavasti alkaa jo tottumaan. Harmitus häviää joka kierron jälkeen aina vain nopeammin ja katse suuntaa jo uuteen kiertoon.. :)

Täytyypä lisätä näihin erilaisiin menkkoihin myös vielä niiden mukana saapunut kipu! Ikinä en menkkakivuista kärsi, siinä mielessä onnekas olen, mutta eilen jouduin jopa kaksi särkylääkettä heittämään naamariin, kun tuntui, että koko keskikroppa suorastaan tulessa.
 
Aurinkoinen: Mä testasin viime kierrossa greippimehua ja mulla ainakin tuli silloin tosi selkeät ovislimat ja sain oviksen tikutettua. Niin ja plussasin vielä siitä kierrosta :) Joten jääkaapissa odottaa valmiina greippimehu uutta kiertoa varten :D Tässä kierrossa en sitä juonut, kun ei tuon km takia pitänyt edes yrittää. Enkä saanut ovisplussaa testeihin eikä oikein ollut limojakaan. Toki tuo km voi vaikuttaa asiaan.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Freyja: No kun tässä nyt arvon itsekin.. Kirjoitin tuossa hetki aiemmin, että mehut jäävät kaupan hyllylle, mutta rakas mieheni olikin jo kiikuttanut jääkaappiin perusteelliset kolme tölkkiä odottamaan :laughing001 Nyt sitten mietin vain, että oliko viime kierron kuivuus sattuman kauppaa. Edellisissä kierroissa ilman greippimehua aina ollut selkeät ovislimat ja ovis bongattu tikuilla.
 
Mä voin kertoa myöhemmin, koska vasta ekaa kertaa elämässäni sitä juon,parin viikon aikana vauhdilla tölkki parissa päivässä.. Mutta kiinnostaa itseänikin miten on muilla vaikuttanut. En tiedä johtuuko tästä vai mistä vai onko vain sattumaa, mutta ihanku märkyys ois "vielä märempää" (kerrotaan ny kaikille sitten ;) ku ennen mulla ollut ehkä kuivuus pienenä onkelmana tietyssä kohtaa kiertoa.. Hmm..
 
kaziska sullaki on hyvä asenne ja on todella totta ettei lasta kalenterilla todellakaa suunnitella. tuol LA 12/2014 välil kieltämättä huvittaa ku ne joilla LA joulun aikoihi manailee et sais pysyä tammikuulle ku eivät jouluna halua mielellää lasta synnyttää ettei synttärit ol päällekkäin joulun kanssa. itellä LA 22.12 mut meillähä ei joulua ees vietetä ni eipä osaa harmittaa ja pääasia on että on terve lapsi tuli mikä päivä tahansa, tietenki toivon että pysyis sisällä viel sen 17-19vko mielellään inshaAllah. :)

mitä tulee greippimehuun ni ennen muuttoa tänne tuli juotua kerran ku oli yritystä kyllähä se ainaki limoihi näytti vaikuttavan.
 
Tervehdys! Kesäloman jatkona miniloma Helsingissä tuli vietettyä, ja töissäkin ehtinyt oleen jo muutaman päivän. Tänään kp 7 ja nyt vasta täti häipyi. Tuntuu ihan hirvittävän pitkiltä menkat verrattuna mitä oli renkaan kanssa.. Oon hiljaa itsekseni miettinyt oviksen tikuttamista, vaikka alkuun ajattelin etten siihen ala ollenkaan. Alkaa kuitenkin epäilyttää et onko mun tuntemukset jotakin muuta, kun ahkerasti ollaan peittoja heiluteltu vähän joka kohdassa kiertoo mut mitään ei tapahdu. Ja viimeks tulin raskaaks vaikka ehkäsy oli kunnossa. Voiko toi 2 vuotta vaikuttaa niin paljon? Äh. Oon niin malttamaton nyt tän asian kanssa. Yk3 kuitenkin vasta.. Tuntuu vaan niin surkeelta, onko vika mussa vai mikä ttu tässä nyt mättää. :(


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Plussatuulia ja paljon tsemppejä minäkin täältä toivottelen kaikille!! <3

Minut vois lisätä tuonne listaan "plussanneina jutuissa mukana", hirveen huono oon aina kirjoittelemaan, mutta menossa silti mukana! :)

On: täällä rv 5+1, väsymys on valtaisa. Huonoa oloa ei vielä ole, mutta oikein mitään ei erityisemmin tee mieli. Vatsaa turvottaa. Välillä olo on optimistinen, välillä ahdistus keskenmenosta valtaa. Ei auta kuin odottaa. Arvon alkuraskauden ultraan menosta..
 
Oijoi..eipäs oo täälläkin tullut käytyy yhtään koko kesänä.Kesä meni vähän päin prinkkalaa ja eikä siksi oikein ole huvittanut mikään..nyt alkaa taas näkyä valoa tunnelin päässä :) Pahoittelen suunnattomasti ja toivon,että täällä on tullut toivottuja tuloksia ja ne joilla on jo tärpännyt niin raskaus sujunut hyvin :) Täällä porskutetaan rv 20 parasta aikaa ja ultrassa näkyi pienen pojan alku. Mites täällä kaikilla on sujunut???? :) <3
 
onnea mara, en muista oonko onnitellu nautihan raskaudesta :)

iines jo oli aikaki että sä ilmottelet itestän, olin jo pitkää huolissani!!! ihana että sinäki jo yli puolenvälin oot, meillähä on melkei sama LA muutaman päivän ero, onnea poikalupauksesta mashaAllah :)
 
Takaisin
Top