Se oli sitten siinä se yk 11. Raskaustestirahat säästyivät jälleen kerran, yhden testin olen päässyt tekemään koko yritysaikana. Pienentä tuhrua tuli tänään aamulla vessassa ja menkathan ne sieltä jälleen kerran tulee. Yk 12 alkakoon.
Ollaan miehen kanssa keskusteltu lääkäriin hakeutumisesta. Toisaalta mies on sitä mieltä, että ei haluaisi ainakaan mitään kovin raskaita hoitoja, koska ne eivät ole luonnollisia. Mihin sitten vedetään raja luonnollisuuden ja luonnottomuuden välille? Ovatko esimerkiksi Clomit tai muut vastaavat jo liikaa? Mietin myös sitäkin, miksi edes mennä lääkärin vastaanotolle, jos haluaisi raskauden alkavan mahdollisimman luonnollisesti? Eikö se ole melkein sama jatkaa vain samaan malliin kuin tähänkin saakka? Toki saisi ehkä vastauksen siihen, onko meidän ylipäätään mahdollista saada lasta. Ehkä tässä tämä epävarmuus on raastavinta. Helpottaisi ehkä tieto, onko raskaus ylipäätään koskaan mahdollista. Onko koskaan meidän vuoromme? En oikein tiedä, mitä haluaisin. Haluanko lapsen hinnalla millä hyvänsä vai hyväksynkö, jos raskaus ei vaan ilman hoitoja ala...
Toivottavasti miehellä olisi jotakin omaa ohjelmaa viikonlopuksi. Minä voisin vaikka itkeskellä ja angstailla yksin kotona. En ole oikein hyvä puhumaan, enkä halua rasittaa miestä liikaa pohdinnoillani. Välillä pelkään vaan, että joskus purkaudun kunnolla, jos en onnistukaan pitämään kaikkea sisälläni. Kerran jo tuli itkunsekainen pieni romahdus miehen nähden, enkä halua sellaista enää. Haluan näyttää vahvalta ja itkeä yksin.
En ole vielä kertonut, että menkat alkavat taas, kerron sitten työpäivän jälkeen. Yritän keräillä itseäni, jotta pystyisin taas heittämään pientä läppääkin menkkojen alkamisesta ja kätkemään oikeat fiiliksi. Työstressiä sillä on muutenkin, niin tilannetta ei itkun tihrustaminen tai kiukuttelu auttaisi.