Noniin, nyt näkyy viivan paikka tuossa
Etsijän ensimmäisessä kuvassa. Onnea hurjasti, jos se plussa on. Toivotaan, että lähtee siitä vahvistumaan! :)
Gatusalle myös onnea hyvistä ultrakuulumisista! Eihän teille mitään muita voinut sieltä tullakaan, kun pikkuinen noin itsestään jo ilmoittelee.
Nyt toivotaan
Myyh, että siellä tärppi kävisi ja ainakin yksi lapsonen saisi alkunsa. Useampi parempi..
Huh, kun oli taas työpäivä. Kunnon ukonmyräkkä vielä osui lopputunneille, onneksi ei ihan päälle tullut. Huomenna aamusta sitten jatkamaan seiskaksi. Onneksi nuo aamuvuorot menevät sillä tavalla mukavan nopsaan ja pääsee ajoissa kotiinkin. Tosin sunnuntainakin on vielä töitä, että ihan viikonlopunviettoa ei pysty kuitenkaan aloittamaan. Täytyy ottaa rahapäivänä..
Tänään on valkovuotoa tullut, kuten tässä jo muutamana päivänä. Aamulla tuli ihan kirkasta, mutta jollain tavalla "kuivunutta" vuotoa. Ihan hämärää, en ole sellaiseen ikinä ennen edes törmännyt. Eli lähinnä sellainen kiinteä limaklimppi.
Ja muuten on sitten ollut sellaista, joka itselläni on tähän asti normaalisti enteillyt ovista tai tätiä, mutta nythän sitten en tiedä yhtään, mitä merkitsee. Viime raskaudessa ovulaatiosta asti oli ihan äärettömän kuivaa koko ajan, eikä mitään lisääntyneitä valkovuotoja ollut. Maha ei ole juilinut oikeastaan mitenkään erikoisesti. Tissit tuntuvat vähän isommilta ehkä ja ihan nännien ympäriltä ovat hitusen ehkä kipeät. Eivät kuitenkaan mitenkään raskauskipeät, siihen olotilaan ei pysty kyllä mitään muuta tunnetta oikein edes sotkemaan, kun on niin selvä. Ja nyt illalla tuli vielä outo uusi tunnekin. Häpyluun kohdalta on ihan todella arka ja tekee lähes tulkoon kipeää, jos sinne suunnalle joku osuu. Olen ollut eilen kyllä ratsastamassa, joka saattaisi ehkä selittää asian, mutta oli todella hyvä satula istua ja todella todella pehmeäliikkeinen heppa alla, joten olisi melko outo yhtälö. Ja harvoin siellä satulassa tulee häpyluun päällä istuskeltua - etenkin, kun on tuosta ihan edestä ja melko ylhäältä kipeä. Tänään kp 23, ehkä dpo joku, mahdollisesti dpo 4? En tiedä.
Ov testi oli tänäänkin nega, melko saman näköinen kuin eilen. Jatkan nyt kuitenkin vielä jokusen päivän (ehkä ainakin ensi viikon ultraan asti), jos ovulaatio ei olekaan vielä ollut. Ov plussan olen kuitenkin saanut silloin, kun raskaustestikin on vielä näyttänyt plussaa, joten voihan se olla, että on reagoinut väärään hormoniin. Argh, miksi en voisi olla ennustajan lahjoilla siunattu?!