Pikainen kommentointi pitkästä aikaa. Tänne tulee tekstiä niin tajutonta vauhtia, ettei perässä tahdo pysyä. Olen kyllä käynyt aina välillä pikaisesti lueskelemassa.
Muutama plussa oli tullut, ONNEA niistä ja paljon tarrasukkia!!! Ja monen oireet enteilevät plussaa, peukut täällä pystyssä teille :) Tervetuloa myöskin minun puolestani uusille.
TIARELLA: Mulla ekassa raskaudessa ennen plussaa oli kipeät ja turvonneet rinnat, vatsan turvotus, menkkamainen jomottelu, itkuherkkyys (normisti en herkästi itke, mutta silloin itkin ihan mistä vain asiasta niin iloisista kuin surullisista ja muuten vainkin) ja ihan tajuton ruokahalu. Olin plussatessa rv 8. Jälkikäteen oikein hyvitti, kun en ollut tajunnut. Ja olimme vasta tuossa vaiheessa alkaneet miettimään perheenlisäystä. En kyllä tiedä yhtään, missä vaiheessa nuo oireet oikein alkoivat. Toisessa ja kolmannessa raskaudessa en muista oireita ja tuli niin hätäisesti testattuakin. Neljännessä raskaudessa ei ollut mitään oireita ennen plussaa.
MJU: Ihan mahtavaa huomata, että jollain muullakin pariskunnalla on samanlainen ronski meininki ja puhetapa kuin meillä :) Vieraammat välillä kauhistelee meidänkin keskusteluja ja toisillemme puhumista. Rakkaudesta se hevonenkin potkii ja tärkeintä on olla samalla aaltopituudella :P
Yleisesti se on jotenkin valitettavaa, että keskenmenoista puhutaan niin vähän. Ihan kuin se olisi noloa. Toki se menetys sattuu ja lujaa. Itsellekin tulee vielä noin kerran viikosta itku ja suunnaton suru saa vallan. En kuitenkaan pidä sitä pahana, päinvastoin. Olen aiheuttanut hieman ehkä häkellystäkin vieraammissa ihmisissä, kun olen niitä näitä jutellessa saaneeni keskenmenon jokin aika sitten. Ja vieraammille on helpompi jotenkin jutellakin asiasta ilman tunneryöppyä kuin läheisemmille (miestä lukuunottamatta). Esimerkiksi oma äiti ja anoppi ovat samalla kokeneet myös itse menetyksen vaikkei aivan niin suurena ja heillekin asia on vaikea, mikä nostaisi tunteet vielä enemmän pintaan. Varmaan joku lähipiiristä on voinut virheellisesti kuvitella, ettei se ollut mulle niin kauhean kova paikka, kun siitä paljon puhun ja ihan vieraillekin ihmisille. Todellisuudessa se otti (ja ottaa) henkisesti paljon kovemmille kuin olisin kuuna päivänä osannut kuvitella. Mutta se on osa minua ja tekee osaltaan minusta sen, mikä tänään olen. Koen lohduttavana puhua asiasta ja yllättävän paljon tulee vastaan naisia, jotka ovat käyneet saman läpi mutta kaikessa hiljaisuudessa. Jos meillä vielä jonain päivänä tärppää, luultavasti heti taas kertoisin avoimesti odottavani. Jotenkin avoimuus tuo myöskin mahdollisuuden surra aivan eri tavalla. Toki pelko raskauden jatkumista kohtaan olisi suurempi kuin koskaan ennen ja senki varmaan kertoisin. Aika kuitenkin näyttää, miten käy.
Ja sitten vielä omaa napaa tän kierron suhteen...en sitten oo saanut aikaiseksi tilata niitä ovistestejä, joten jäänee tuleviin kiertoihin tikuttelut. Nyt siis yk2 kp11/28-30 Oviksen pitäis osua viikonlopulle, mikä on ihan mahtavaa. Meillä on lapsivapaa viikonloppu tulossa ja ollaan lähdössä hiukan viihteellekin
Josko saisi vielä parit talletukset etukäteen tehtyä, mutta se vaatii melkoista pelisilmää. Ukkokulta yliressaa herkästi kaikesta ja viime kierrossakin löi siemenhanat kiinni, kun liian tiiviisti pörräsin kimpussa. Minkä mä sille voin, jos hormonit hyrrää ja silleen
Mieskin sanoi, ettei hänen tarvii mun kierrosta sen kummemmin olla perillä, kun huomaa kyllä milloin on otollinen aika kuusta, kun kierrän kuin kissa kuumaa puuroa.
Toisaalta hyvä ettei antanut odottaa itseään turhan kauaa. Nyt saakin lähteä seuraavaksi kuuhun asti ja pysyä poissa ensi vuoteen.
Kiitos valistuksesta MadH!
nauttikaa lämmöstä ja kesästä! 
tarrasukkia ja vauvaliimaa pienoiselle 
