Raskaaksi 2013

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja memmu80
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vargynja, täälläkin sää on masentavan kolea :sad001 onneksi se aurinko välillä pilkottaa pilven takaa ja lämmittää edes vähän. Musta kesä, syksy, talvi ja kevät on kaikki ihania vuodenaikoja, mutta en tykkää niiden välivaiheistä, jolloin ei oikein ole mikäänvuodenaika.. Niin, ja ymmärsit ihan oikein. Mieheni on nuo kaksi koiraa pennusta saakka kasvattanut plus hänellä on ollut avustajakoiria hoidossa ja käynyt sotakoiraohjaajan koulutuksen jajaja.. no, maaseutuoppilaitoksen hän on käynyt. Eli pelko on enemmänkin, miten minä jaksan pentuajan ja tuleeko mulle minkäänlaista sidettä tähän uuteen pentuun. Näitä aikaisempia koiria kun en niin kovin paljoa jaksa hoidella kun ne eivät tunnu niin "omilta". Olisi kurjaa jos mies joutuu taas yksin huolehtimaan.

Chipmunk, minäkin myönnän olevani täysin enemmän kissaihminen, johan noita on kolme kappaletta nurkissa pyörimässä. Saa nähdä muuttaako tuleva pentu mieleni :smiley-angelic003 Hyvä, että sulla on kolesteroliarvot nyt normaalit ja toivottavasti siitä on jotain hyötyä yrittämisessäkin! Millonkas pääset testailemaan?

Ihana uutinen ainut! Onnea! :hello2 Muista, että et voi oikein tehdä juuri mitään muutakuin nauttia tästä hetkestä. Alkuvaiheen keskenmenoja kun ei mun käsityksen mukaan voi kovin paljoa ehkäistä. Eli nauti ja anna pikkuisen jakautua rauhassa :) Paljon tarrasukkia sinulle <3 Ihana tuo sinun kuvasarjasi testeistä :) Hitsi, en edes muista miltä tuntui kun testissä oli kaksi viivaa. Kaikki on mulla ollu niin selkeitä negoja. Pitäiskö itsekin kokeilla sitä voimajuomaa, jos sillä oliskin positiivisia vaikutuksia..
kolmassittenkin, kuulostaa aika hurjalta, että vedit itse kierukan pois :smiley-bounce022 toivottavasti kaikki kuitenkin meni hyvin ja kovasti plussatuulia sinullekin. Tervetuloa!

Anell, voi hyvin se yksikin kerta riittää! Tekee ehkä kropalle hyvää, ettei liikaa itse stressaa, että pitää pupuilla ja milloin ja joko tärppäis.. Jääköön se nähtäväksi :) pidän sulle peukkuja, että plussaisit sunnuntaina :thumright

musicbox, pahoittelut tädistä :sad001

mirelyn, voi kurjuus!! Ei ollut kivaa luettavaa.. Toivottavasti se todellakin on niin, ettei raskautuminen ole ongelma ja seuraavalla kerralla pikkuinen pysyy myös mukana! Oletko ollut jossain tutkimuksissa, joissa olisi todettu, että sulla on jotain ongelmia kohdun limakalvoissa tmv. Isot voimahalit sinulle!! Onneksi häät antavat taas aihetta hymyyn.

tervetuloa kuumeilemaan, Tuulia! Olkoon visiittisi lyhyt :)


Omassa tilassa ei muutoksia. Tänään kp 45 ja viime kierto oli sen 46 eli saa nähdä mitenkä pitkäksi tämä venyy. Ehkä testailen taas jossain vaiheessa.. Josko keho sitten viimoin ymmärtäis päästää tädin käymään! (tietty se plussakin siintää pienenä toivona mielessä :rolleyes:)
 
kolmassittenki älähä nyt ees ajattele missää vaihees et kolmatta ei tule. täällä on yritetty pikkukakkost yli 2v jo eikä ol luovutettu. ite neuloin jo vauvan makuupussin ja ajattelin neuloo housut joissa on olkaimet jotta pysyy varmast menos mukana. en ole siis raskaana ja 4 keskenmenoa takana reilun vuoden sisää.

rosebud ei välttämättä käynnistä menkkoi mut onha se mahollista tietenki, joskus itellä alkan menkat ku pupuillu miehen kans. tosin kp ei ollu itellä sillo tiedos joten saatto olla sattumaakin.

on: mä aloin kirjoittamaa englannin kielistä blogia tänää jossa tarjoan ilmaisin neuvoi ja vinkkei miten aloittaa netti liiketoiminta. :) menkkoja odottelen ens kuuna alussa mahollisesti alkavaks.
 
Gatusa, Voi oon niin pahoillani siitä mitä oot joutunu kokemaan! :'( Joo turhaa on mun maalailla piruja seinälle etukäteen. Pahoittelen lapsellisuuttani :O Toivon koko sydämestäni, että sinullakin tärppäisi ja pysyisi pikkuinen matkassa <3 <3 <3
 
Noppaan vaan mirelynille, oikein kovat pahoittelut :sad001, ja että mulla meni kaksialkioinen raskaus kesken maaliskuussa tai todettiin siis jo yksityisellä jo maaliskuun puolessa välissä ja mä toivoin, ettei aloitettaisi toimenpiteitä ennen meidän talvilomaa maaliskuun vikalla viikolla ja näin toimittiin. Sitten siellä lomalla alkoi heti vuoto lauantaina, mutta aika maltillisena, ihan normaalia menkkavuotoa minusta, kunnes torstaina tuli aika kovat kivut ja sitten oli puolisen tuntia ihan järkyt supistukset ja kivut, joihin otin aika kovat lääkkeet ja tuona aikana myös raskausmateriaali tuli ulos. Sen jälkeen vuodin/tiputtelin aina seuraaviin menkkoihin asti, jotka oli muuten ihan normaalikierron pituuden päässä tuosta raskausmateriaalien ulostulopäivästä. Ne oli aika paljon runsaammat kuin olen tottunut, mutta noiden jälkeen on sitten tullut jo ihan normaalitkin yk 1:stä (me jätettiin tuo keskenmenoa seurannut kierto yrittämättä, mutta lääkäri sanoi kyllä meille, ettei välttämättä tarvitse toimia niin).

Omassa navassa ei mitään erikoista kp 6/26 ja huomenna Tallinnaan likkaporukalla! JEE!!!! :)
 
kp 35, eikä kuukautisia vieläkään näy. Piti taas ottaa kalenteri kauniiseen käteen ja laskea että jos ovis on ollut siinä 13 päivän paikeilla (ovisbongaus la-iltana ja su aamuna yhtä vahvat viivat, eli ovis on ollut seuraavalla viikolla heti ma (-ti) mitä luutavammin), dpo olisi nyt 11 päivän paikkeilla, periaateessa armonaikaa vois kuukautisten alulle antaakkin tuonne alkuviikkoon :) eli odotellessa viikonlopun ylitse vielä ja sitten testiä kehiin jos täti ei ole saapunut kylään :)
 
ei tuossa ole mitään lapsellista kolmassittenkin :) jokainen kokee asiat omalla tavalla, nämä kokemukset ovat tehneet minusta vaan vahvemman ja päättäväisemmän. täällä saa purkaa omia tuntoja niin pajon kuin haluaa ja usko pois minä jos kuka sitä olen tehny, valittan jos jostakin aina ja oikeest iteki pidän itteäni välil tosi lapsellisena.

helmiäippä pidä hauskaa :)

on: huoh blogi on aloitettu vihdoin. raskain työ takana :) sainpa viestin et mun asiakas on suorittanut maksun käännöksestä jipii, 40USD on nyt oikeest minun, mieski tosi ylpee nyt ja oli niin iloinen.
 
Gatusa: Paljon on 40USD ? En osaa yhtään hahmottaa :D


ON: Nyt oon nähnyt jo KOLME unta että olisin raskaana... aaaargh piinaavaa! :smiley-angry019
 
Rosebud: ihan sika ärsyttävää ku alitajunta kiusii tolleen =/ jospa se nyt vaan oliskin enneuni?? ;)

piia84: Sormet ristiin!!! :))))

_mirelyn_: mulla kesti vuoto n. viikon. Eka kerto km jälkeen kesti sen 30 pävää, eli veny kolmella päivällä (ja oli niiiin tuskaset oltavat et huhhuh!)... eikä se oikeen vieläkään oo tasottunu ku ennen km se oli JOKA KERTA se 27 (30,27,25/26..ja nyt on menossa kp 27). Aika parantaa haavat vaikka se kaukaselta ajatukselta tuntuukin. Voimia <3

ON: eli siis tosiaan kp 27/25-30(27) menossa....en tiiä mitään: maha turvonnu ja vähän ois menkkamaiset olot,mut sit taas en tiiä. Oikee rinta kipee o_O emt... turhauttavaa!!!
 
rosebud 40USD on 31.02EUR eli 66.27dinaaria. olen erittäin tyytyväinen ja sain jo kaksi seuraajaa blogillenikin eli olen aika tyytyväinen.

on: että on hirvee olo nyt, alko etomaa pahemman kerran yhtäkkiä ja otsa on kuua iha ku ois kuumetta, saa nähä oliko ovis jo melkei menkkojen jälkee vai mikä on.
 
Mitä ihmettä tämä on? Ihan järkyttävät menkkamaiset kivut, todella voimakasta polttelua ja "repimistä" molemmin puolin, enemmän kummin vasemmalla puolella. Alaselkä ollut todella kipeä myöskin koko päivän. Muisteleisin, että joskus teininä oli tälläiset menkkaoireet, mutten ole kyllä moisia särkyjä ihan äsken kokenut. Voisi melkein arvailla, että näinköhän jää kierto lyhyeksi ja menkat alkaakin ennen edes kp20... :/ Voiko ovulaatio aiheuttaa tälläistä? Lämmöt vähän kohoamassa, mutta se nyt voi johtua mistä vaan. Toiv. ei tälläisia ovisoireita ainakaan joka kierrossa tule, jos tämä sitä on.
 
Blaaah nyt ne menkkamaiset tuntemukset alamahalla alkoi ja muutenkin kaikki ärsyttää ennen mwnkkoja tapaan. Parin päivän sisällä pudotaan todnäk. Kovaa ja korkealta. Jännä että nyt vituttaa näin ankarasti kun viime kierrossa oli ihan ok fiilikset tädistä huolimatta. Ens kierrossa mä kyl ryhdistäydyn kaikella tapaa että sit voi ainakin sanoo et on tehnyt kaikkensa. Nyt voi vaan syyttää itteensä, ettei oo jaksanu peittoja enempää heilutella. Ehkä huominen on parempi päivä:) Tää oli muutenkin aivan täys fiasko koko päivä:D
 
Voimia sulle Anell ja toivotaan, että tuntemukset viittaiskin raskauteen! <3

Mä oon innoissani ku mieskin lähti heti täysillä mukaan tähän "vauvan tekoon" ja sovittiin, että peittoja heilutellaan joka päivä ;P Sopii kaltaiselleni seksihirmulle :D Yleensä miehelle riittäis kerran viikossa :O Nyt mä voin siis ottaa ilon irti tästä :D

Mä oon myyny melkein kaikki vauvajutut, koska oltii päätetty lapsiluvun olevan nyt tässä... Noh, pikkuhiljaa sitten ostellaan ku oon raskaana jossain vaiheessa :)
 
Kolmassitenkin tuli tuosta mieleen, kun sanoin ukolle, etten osta yhden ainuttakaan vaatetta tai tarviketta tulevalle vauvalle, ennen kun ollaan rakennultrassa käyty ja saatu "varmuus" sukupuolesta ;) ja joo ei se siellä välttämättä selviä, mutta sitten voi mennä terveystalolle 3D ultraan (jos täältä löytyy sellanen)
ja melkeen kaikkin pojan pienet vaatteet myyn pois, muutamat jätän muistoksi ja seuraavaa varten :D
 
Meillä on kaks tyttöä :) Saas nähä kumpi sieltä seuraavaks tulis :) Kunhan nyt ensin edes raskautuisin ;D Mies joutuu kestämään nyt kolmea todella temperamenttistä akkaa :D

Mä oon vähän liian KAIKKI TÄNNE NYT HETI MULLE-tyyppi :O En malttais odottaa, vaikka ma vasta alotettiin yrittämään seuraavaa pienokaista :O Kunhan toi kierto tosta selviäis ja sillee.. Hengitän syvään, nautin kesästä ja hengailen täällä teidän kanssa ja iloitsen muiden plussauutisista! Kyllä se sit omallekin kohdalle osuu <3
 
Rosebud, Itse synnytyksestä ei jäänyt niinkään traumoja. Kaikki ihmiset kertoivat omia kokemuksiaan ja välillä tuntui että ihan oikeasti koittivat pelotella ensikertalaista jutuillaan vielä hieman värittämällä tarinoitaan. Teinkin sen päätöksen että kyllä, sattuu varmaan ihan s**t*****i mutta lähden sillä syvällä rintaäänellä liikenteeseen että siitä selvitään, tavalla tai toisella....

Synnytys itsessään oli lyhyesti ja ytimekkäästi niin, että pe-la välisenä yönä tarkistukselle jolloin ottivat kipupiikin takia sisälle (taisivat luulla että vauva syntyisikin vielä samalle yölle), la iltapäivänä alkoivat lopulta "ne oikeat" supistukset josta yhdeksän tunnin kuluttua oli lapsi maailmassa. Kieltäydyin ilokaasusta (oksennan muutenkin herkästi), kuumat hauteet ja se aiempi kipupiikki kankkuun... La iltana pääsin kokeilemaan allasta (ensin olin taivaassa kun lievittivät kipua, sitten maan päällisessä helvetissä kun supistukset koveni ja piteni, enkä päässyt altaasta yksin pois), epiduraali laitettiin lopulta jotta synnytystä voitaisiin edistää (kolmen vuorokauden valvominen harjoitussupistusten kanssa tekivät tepposensa minulle itselleni = hirveä väymys!) ja aukensinkin pienelllä oksitosiinimäärällä nopeasti. Pakko oloa salissa sen pari tuntia, ennekuin päästivät osastolle. Ainoa asia muuten josta jäi huono maku suuhun salin puolella, oli synnytyksen jälkeen, kun kätilöt kävivät kiinni kuin sika limppuun tisseihini, ja koittivat väkisin saada lasta heti imemään. Turhauduin aika tavalla siihen touhuun (voi olla pieni asia jollekkin muulle, mutta iso minulle:) ).... Nii joo, ja ihan tappajameininkiä se mahan painaminen... vaikka sillä pelkkää hyvää äidille tarkotetaankin... summa summarum: synnytyksen jälkeen olin sitä mieltä että itse aktiivisen vaiheen voisin toistaa hyvinkin pian(kaikki meni niinkuin oppikirjoissa snaotaan) mutta ne kolme vuorokautta kestävät harjoitussupistukset voisin jättää kyllä väliin ihan huoletta....

Osastolla en sitten halunnut olla ollenkaan.... Koin olevani "Liian terve/tai hyvinvoiva", Ainoa asia mikä meillä edelleen lapsen kanssa tökki oli imetys. Yhtenäkin yönä kolme hoitajaa koetti saada lasta imemään, kokeiltiin kaikki mahdolliset ja kun viimeinenkin hoitaja luovutti, totesi vain ettei se nyt taida vaan onnistua. Jäin suu auki möllöttämään ja ihmettelemään että mitäs nyt sitten tehdään? Eipä muuta kuin maidon hakuun siis, kun eivät sitä voineet automaattisesti tuoda.... Niin raskasta kuin se maidon pyytäminenkin itselleni oli (maito ei vaan lopulta noussut sairaalassa ollessani ja koin siitä ihan hirveitä huonouden tunteita) niin vielä kauheampaa oli samoilta hoitajilta kuulla (jotka siis yrittivät saada lasta rinnalleni) että äidin pitäisi kyllä yrittää imettää ja plää plää plää... Kotiin päästyäni alkoi maitokin nousta, mutta synnytyksen aikana sain raskausihottuman joka vain kotiin päästyä paheni, sekä rintatulehduksen kun maitoa nousi vauhdilla ja pumppasinkin minkä kerkesin, mutta poika ei tissiä edelleenkään huolinut. Näiden takia sain kauheat hevoskuurit ja semmoiset allergialääkkeet ettei saanut edes imettää kahteen viikkoon. Voiko siis arvata, mistä ehkä minulle on jäänyt traumoja ? ;)

Olenkin päättänyt että jos joskus vielä lapsia saan, ei se imetys ole kaikkein tärkein. Ruokaa saa muualtakin kuin tisseistä ja läheisyyttä on saanut ensimmäinen lapsenikin varmasti tarpeekseen<3 (ja tämä nyt on täysin oma mielipiteeni).

Haluan kuitenkin yrittää seuraavassakin mahdollisessa raskaudessa olla niin avoimin mielin kuin mahdollista! :) aina mene kaikki niinkuin strömsöössä ja jokainen raskaus, synnytys ja sen jälkeinen elämä voi olla hyvinkin erilaista. Ehkä pieni pelko peikko iskeekin juuri tuon viimeisen lauseen takia. Kaikki on mennyt niin hyvin tuon ensimmäisen kanssa että ihan pelkää, miten vaikeaa voi olla seuraavan kanssa :D jos ymmärrätte mitä tarkoitan :D

Täältä yökkö kuittaa!
 
mulla ei jääny traumoi, kesti suht kauan synnytys kokonaisuudessaa 25h45min, kivunlievitykset ei auttan paitsi epiduraali josta venäläisen silmäpuolilääkärin ansiosta tuli komplikaatioi ku välil tuli kohtauksii joissa en pystyn liikuttaa itteäni eli halvaannuin hetkeks, ongelmat alko kotona. sairaalas ensisynnyttäjät haukuttii maan rakoo vanhempina hoitajien toimest. esikoine oli kova syömää alust asti ja hyvä niin ku maitoo tuli. synnytyksen jälkee ois pitän heti pystyy kävellä vaikka kuinka paljo mut ite olin niin heikko etten pystyn liikkuu ja siitäkös sairaalas valitettii, olin menettän verta kiitettäväst mut eihä sitä otettu huomioo.
 
Mä kopsasin mun synnytyskertomuksen tuolta vanhoista vuoden 2010 keskusteluista:) Tässä siis kaikki lyhentämättönä:D

Kaikki siis alkoi, kun maaginen laskettu aika 40+0 saavutettiin. Jo viikon ajan oli ollut kipeähköjä supituksia, limatulppaa oli irronnut useana päivänä ja olo oli enemmän kuin valmis vauvan tuloon. Joka yö olin varma, siitä että pian lähdetään. No pikkuinen antoi kuitenkin odottaa itseään ja päättikin olla täsmällinen. Mulla oli varattu jo kaiken maailman vyöhyketerapiat, jos ei kohta alkaisi kuulumaan, mutta niinpä vaan mamma hätäili turhaan.

Lasketun päivän aamuna olo tuntui melko normaalilta, mutta silloin tällöin tulevat supistukset tuntuivat nyt jotenkin erilaisilta kuin ne viikon kestäneet menkkajomotukset, joiden luulin olleen kipeitä. Nämä supistukset tuntuivat enemmän alaselässä ja olivat tosiaan erilaisia. No aamupäivällä huomasin, että supistuksia tuli epäsäännöllisen säännöllisesti 5-10 minuutin välein ja ne saivat puuskuttamaan. Siinä sit päivän mittaan soittelin miehelle, että tänään saattaa olla lähtö. Supistukset jatkuivat jokseenkin samanlaisina iltaan saakka. Sitten seitsemän aikaan sanoin ukolle, että nyt lähdetään käymään synnärillä tarkistamassa onko mitään edistystä tapahtunut. Ukko oli vähän, että pitäiskö nyt ekana soittaa, mut mä olin niin monta päivää kärvistellyt kipujen kanssa, että mulle alkoi riittä. Päätin, että perkele minähän en kotia enää takasin tule ilman nyyttiä.

No synnärillä sit olin käyrillä sen 20 minsaa, jonka jälkeen sisätutkimus paljasti, että juurikaan edistystä ei ollut edellisviikon tarkistukseen tapahtunut. Auki olin parille sormelle ja kaulaa vielä jäljellä pari senttiä. Supistuksia piirtyi kuitenkin säännöllisesti käyrille ja kätilöt antoivat kaksi vaihtoehtoa. Joko annetaan peräruiske ja katsotaan alkaako edistystä tapahtuun tai sit lähdetään kotiin odotteleen, No päätin kokeilla sitä ruisketta ja johan läks vatsa toimimaan. Sairaalan kuteet päällä siinä sit hilluttin miehen kanssa, kivut oli ihan siedettäviä ja istuskelin jumppapallon päällä. Parin tunnin päästä mentiin taas käyrille ja olipa tapahtunut niin, että kohdunkaula oli kadonnut kokonaan. Siinä vaiheessa sain ranteeseen nimirannekkeen ja tajusin, että tänne jäädään nyt ja vauva syntyy nyt. APUA.
Mieskin oli ihan ihmeissään, kun oli ollut ihan varma, että kotiin palataan takasin. Koko ajan kyseltiin haluanko kivunlievitystä ja mä sanoin, että ei oo vielä tarvista. Siinä sit odoteltiin, että supistukset voimistuis ja tihenis. Rupesin jo vähän miettimään, että onko tää nyt sitä., kun ei kuitenkaan enempää satu ja muut mammat siellä teki kuolemaa. Seuraavan kerran pääsin käyrille joskus puolen yön aikaan. Käyrillä olon aikana ei tullut kun kaksi supistusta eikä alakerrassa ollut tapahtunut edistystä. Hirvee masis iski, että tässäkö tää nyt taas oli. Kätilö ehdotti, että sittenkin mentäis kotiin kerään vähän voimia, kun asutaan melki sairaalan vieressä. Tässä vaiheessa olin aivan kypsä kaikkeen ja todellakin valmis menemään takasin kotiin ja vetäseen omat kuteet niskaan.
 
Klo 8.30 saavuttiin takasin synnärille ja olin jo tosi kipee. Selkää poltti ja kramppasi. Käyrillä olo oli tuskasta ja jotain taisin sielläkin ulista. Sisätutkimus paljasti, että kohdunsuu oli lähtenyt aukeemaan ja lapsivettäkin tihutti. Synnytys siis katsottin alkaneeksi klo 8.00.
Ei muuta kun sairaalan kuteet takasin niskaan ja päästiin suoraan siirtyyn synnytyssaliin. Alku siellä oli ihan ok kipujen kanssa. Harjoittelin ilokaasun käyttöä ja se osoittautuikin ihan hyväksi pöhnän aiheuttajaksi, vaikkei kipuja pois vienytkään. Se oli kyllä tosi pahan hajusta ja makusta, enkö oikeen aluksi uskaltanut vetästä kunnolla. Oksennuskin tais kerran tulla. Ja välillä kun pahasti supisti, niin ei vaan pystynyt pitään sitä maskia naamalla.

Se pisti vähän ihmetyttään, että kovasti kätilö yritti alusta saakka tunkea jos jonkinlaista kipulääkettä tai piikkiä, epiduraaliakin ehdotti heti alussa. Mä kun kuitenkin ajattelin siirtyä kevyestä sarjasta raskaaseen enkä toisinpäin. Halusin kuitenkin kokea jollain asteella nuo synnytyskivut. Klo 11 maissa oltiin jo suunnittelemassa kohdunkaulan puudutetta, kun olin jo aikas kipee. No päätin sit kuitenkin kävästä suihkussa, jos siitä olis mitään hyötyä. Pinnikin oli jo kerran ruuvattu vauvan päähän ja jouduttiin sit mun suihkuseikkailun takia ottaan pois.

Suihkusta tultuani olin jo tosi kipee ja tuntu, että liikkuminenkin oli yhtä tuskaa. Jotenkin se särky ja polte lantiossa ja selässä oli sanoin kuvaaamatonta. Klo 11.11 lääkäri tuli antamaan PCB puudutteen ja se satttui aivan helvetisti, kun se siellä siellä sisällä venytteli ja sörkki sitä kohdunkaulaa. Ja sit vielä kun supisti, niin oli tosi vaikee pysyä paikoillaan. Musta tuntu, että kipu aina vaan kiipeää ylöspäin, mut ei koskaan tuu takas alas. Parin supistuksen jälkeen alkoi pahimmat kivut helpottaan eli tunsin supistuksen kipeenä, mutta en sitä pahinta kipupiikkiä. Ehkä noin tunnin verran puudutus auttoi, mutta sit alkoi taas ne tuskalliset kivut tuleen puudutuksen läpi ja aloin oleen jo jonkunmoisessa horkassa, sekä kivusta että ilokaasusta. Musta tuntu, että joka paikkaan sattu niin paljon, että asennon vaihtokin sängyssä oli tuskaa.

Lämpöpusseja tungettiin mahaan ja selkää, mut jotenkin ne ahdisti mua ja halusin ne pois. Kohdunkaula oli tässä vaiheessa auki jotain viis senttiä. Synnytyksessä oli mukana myös opiskelija ja voi sitä tuskaa, kun molemmat vuorotellen sörkki pahimman supistuksen aikaan alapäätä. Meillä oli mukana pari rentoutuslevyä ja koinkin ne tosi hyviksi. Jotenkin se letkeä musiikki rentoutti ainakin supistusten välillä. Ainoa kohta oli kun meni hermot, kun levyllä ulvoi joku kiimainen jakkihärkä ja me revettiin ihan täysin ja se nauraminen sattui ihan pirusti joka paikkaan. No joo siinä kohtaa vaihdettiin toinen levy.

Ajantaju on hukkunut tässä kohtaa ihan täysin, joten täytyy luntata synnytyskertomuksesta. Muistan vaan kun supistuksen tullessa en voinut muuta kun ulvoa ja ölistä. Siis jotain aaaaaaa uuuuuuu tyylistä. Se todellakin auttoi. muutama perkelekin tais tulla. Supistuksen alko pommittaan jo sillä tahdilla, että mä ajattelin kuolevani. Sit päätettiin ottaa vihdosta viimein se epiduraali, kun kätilö sanoi, että ihan hirveesti ei oo edistystä tapahtunut entiseen. No anestesia lääkäri oli varattuna, joten joku tuli sit laittaan vielä toisen kerran PCB:n, eikä se auttanut yhtään. Muistan vaan että olin ihan sekasin ja lääkäri käytti sitä tilaa hyväkseen ja alko sörkkiin sillä piikillä tonne alakertaan ja mä huusin ku hyeena. Nää hetket tais olla niitä synnytyksen tuskasimpia, kohdunsuu oli 8cm auki. Epiduraalin laitosta en muista muuta, kun että mun oma kehon-ja mielenhallinta oli jossain aivan muualla enkä pystynyt edes liikkumaan kun kätilö pyysi siirtymään sängyn reunaan. No sit ne kai väkisin liikuttivat ja pitivät mua kippurassa siinä petillä, kun minä vetelin ilokaasua ja kuulemma kyselin onko kaikilla kaikki hyvin. Olin aivan pökissä. Sit tunsin yhtäkkiä lämpöä selässä ja semmosen sähköiskun jalassa ja kivut oli poissa. Kätilö pisti vielä oksitosiinia tippumaan, että saatiin supistuksiin enemmän volyymia. Mä aloin vaan täriseen hirveesti , kun kroppa alko rentoutuun ja jalkoja ja masua pisteli hassusti. Mieskin kiitti luojaa, että kivut olivat pois ja katseli vaan niitä kauheita lukemia ruudulta enkä mä tuntenut mitään. Sit oon vissiin vähän yrittänyt levätä ja nukkua.

No siitä epiduraalin laitosta meni viissiin reilu tunti, kun kätilö tuli katsomaan tilannetta ja olin täysin auki. Jonkin verran oli jo kakkahädän tunnetta, mut ei pahasti. Kätilö sanoi, että heillä on vuoron vaihto, että jos alkaa painetta tuntuun, niin saa alkaa ähkimään. No mä siinä yritin siis ähkiä kyljellään ja tuntu kovin toivottomalta. Supistukset alko tuntuun jo epiduraalin läpi tosi pahoina selässä ja siitä sai lisäpotkua ponnistamiseen. Kun vuoro oli vaihtunut siirryttiin puoli-istuvaan asentoon ja siinä alettin sit ponnistaan. Hitto kun musta tuntu, että vaikka mä kuinka ponnistin, niin mikään ei tuolla alakerrassa liiku. Yhden supistuksen aikana saatto keretä neljäkin kertaa ponnistaan ja musta tuntu, että mun pumppu vetelee viimesiään. Se oli vaan pakko työntää, kun supisti niin kipeesti. mies piti koko ajan kädestä, mikä antoi hirveesti voimia. Sit kohta aloin tunteen, että sieltä oikeesti on joku tulossa ja naama punasena ponnistin minkä pystyin. Kätilö oli tosi kannustava ja kertoi koko ajan mitä tapahtuu. Hermostutti vaan, kun aina sanottiin, että vielä vähän vielä vähän.

Jossain vaiheessa huomasin, että taustalle oli ilmestynyt lääkäri selvästikin tarkkailemaan vauvan sydänääniä, jotka laski ponnistuksen aikana ihan olemattomiin. Kukaan ei mitään sanonut, mutta tajusin, että nyt on kiire saada vauva maailmaan. Siitä sain lisäpotkua ja pian pää pulpahtikin pihalle. Loppukroppaa ulos kiskottaessa tuntu oikeesti, että halkee, mutta muuten vauvan tulo tuolta aukosta ei ollut mitään verrattuna supistuksiin. Ehkä epiduraalikin auttoi siinä tunnottomuudessa. Jossain vaiheessa kätilö leikkasi välilihankin, mutta niissä tuskissa, ei haitannut yhtään. Pääasia, että vauva saatiin ulos pian.

Pikku-ukko siis syntyi maailmaan 22.4.2010 klo 15.31. Mä en voinut kun porata, osaksi vauvasta osaksi siitä että kivut helpottivat. Vauva oli ensin hiljaa ja vähän sininen, siksi saikin ensin vaan 7 apgarin pistettä. Siitä kuitenkin pian virkosi ja yhdeksän pistettä tuli viiden minuutin päästä. Tunnekuohu oli kuitenkin uskomaton. Siinä se pieni nyt oli, tullut meidän elämään jäädäkseen.

Siinä sit tuoreet vanhemmat ihmetteli toista, kun mua kursittiin kokoon. Pari tikkiä vaan tuli ja kuulemma siisti haava. Pääasia ettei päässyt repeemään. Istukka tuli helposti ulos kymmenessä minuutissa. Tunti siinä yritettiin tisutella ja sitten isi pääsi mittailemaan ja pesemään vauvaa ja mä pääsin suihkuun. Jokseenkin oli pökkeröinen olo. Siitä sit yhdessä kävellen siirryttiin osastolle.

Synnytyksestä jäi kuitenkin positiivinen kuva, vaikka kivut olivatkin uskomattomia ja todella yllättivät. Näin jälkikäteen ajateltuna, sehän oli vaan pieni alkusoitto kaikelle tulevalle ja uudelleenkin voisin harkita synnyttäväni. Mieheni oli korvaamaton tuki eikä olla vielä koskaan noin hyvin puhallettu yhteen hiileen. Ikinä en olisi yksin selvinnyt ja yhdessä voidaan muistella yhtä elämämme hienoimmista tapahtumista. Uuden elämän syntymää <3.

Synnytyksen kesto 7h 31min: avautuminen 7h 8min, ponnistus 23min, jälkeiset 10min

Meillä oli alusta asti imetys hankalaa, poika vaan huusi pää punasena, kun maitoa ei tullutkaan heti, Harmitti, kun jouduin joka kerta soittamaan kelloa, että sain edes jotenkin rintaa tarjottua. Sairaalassa annettiin lisämaitoa pullosta ja siitä jäi tapa sitten kotiinkin. Koko seitsemän kuukautta imetin rintakumilla, koska poika ei vaan saanut otetta. Lisämaitoa pullosta annettiin tarvittaessa. Eli toisaalta olen tyytyväinen, että lapseni olen imettänyt omalla tavallani, en jaksanut taistella ja löysin sopivat tavat mitkä sopivat meille. Kun lisämaidosta ei ottanut paineita, niin sujuikin yllättävän hyvin. Nyt kuitenkin seuraavaa ajatellen, toivoisin että imetykseen saisi hieman enemmään opetusta ajan kanssa ja saisi rauhassa tutustua jo sairaalassa erilaisiin tekniikoihin. Kotiin lähdettiin todella epävarmana silloin ja siksi muutama alkupäivä kotona menikin ahdistuneena siitä omasta kokemattomuudesta.
 
Olipa ihana lukea teidän kokemuksia <3 Kaikki on niin erilaista ja ainutlaatuista...

ROSEBUD menin sanattomaksi, kun luin sun tarinan <3 olet osannut kuvailla raskauden viimeiset hetket ja tunteesi todella ihanasti ja aidosti:) Tekee varmasti hyvää, kun saa kirjoittaa ajatuksiaan auki ja samalla käsitellä niitä asioita...En edes pysty kuvitteleen, mitä tunteita ja pelkoja olet joutunut läpi käymään:/ Mutta niin kuin sanotaan, niin se on jännä kuinka aika parantaa haavat niin mielessä kuin kehossakin ja sen riskin on aina valmis ottamaan uudelleen, kun tietää että siitä saa sen kaikkein rakkaimman....Ja vaikka mulla meni synnytys ns. peruskaavalla ja vähän miten olin suunnitellutkin, niin mullla kesti kaaan tosi pitkä aika kiintyä kunnolla mun poikaan. Se alku oli jotenkin semmosta, että tottakai rakastaa ja tottakai huolehtii velvollisuudesta, mut se syvin rakkaus sydämestä kehittyi vasta ensimmäisten kuukausien aikana ja edelleen päivä päivältä syvenee.

PIIA niin samaistun sun ajatuksiisi <3

Synnytys ei mua niinkään jäänyt hirvittämään, mutta se sairaalassaolo oli mulle ihan hirveetä ja ahdistavaa ja se alun unenpuute oli viedä järjen. Tavallaan halus äkkiä kotiin ja tavallaan halus olla turvallisissa käsissä sairaalassa. Poikaakin tutkittiin, kun tulehdusarvot nousi ym, niin aiheutti hirveetä huolta sekin tilanne. Yks päivä oltiin keskenämme kotona, jonka jälkeen päätettiin lähteä mummulaan toipumaan synnytyksestä ja harjoittelemaan alkua. Reilu viikko siellä oltiin ja sit palattiin kotiin uusin voimin. Se oli kyllä meille maailman paras ratkaisu ja varsinkin se, että myönsi itsellensä, että hei tää kaikki on ahdistavan uuttaa ja on ihan ok tuntea kaikenlaista ja myöntää että pelottaa. Meillä on mahtava tukiverkosto ja toisinaan koen, että yhdessä me tuo poika on kasvatettu, että tuo pieni hieno mies on yhtälailla isovanhempienkin ansioita. Oon toisaalta kiitollinen, että omaan sellaisen luonteen että mun on helppo tunnistaa itsessäni ne rajat, jolloin on pyydettävä apua että jaksaa taas.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top