Puoliso (ja raskaus)

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Mippu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mä välillä kaipaisin kunnon riitaa. Se puhdistaa ilman.

Mä oon sitä tyyppiä, joka kiihtyy nollasta sataan hetkessä, eli suutun nopeasti ja lepyn ja unohdan vielä nopeammin. Mies taas on vakaa ja rauhallinen, mutta kun se suuttuu, niin voi mököttää vaikka 2 päivää. Siinä vaiheessa kun mä huomaan sen mököttävän, niin mulla ei tietenkään oo enää aavistustakaan, mistä se vois olla vihainen. o_O

Ollaan me onneksi tässä kohta 12 vuoden aikana onneksi lähennytty toisiamme riitelijöinä(kin). Mä oon tietoisesti harjoitellut pitämään mölyjä mahassa ja mies taas on oppinut sanomaan edes vähän suoremmin, jos joku tökkii.

Toisaalta varmaan hyväkin, että ollaan erilaisia. Rankaksi vois käydä pidemmän päälle, jos koko ajan ois joku karjunta menossa tai vaihtoehtoisesti niin, että kaikki erimielisyydet johtais päivien mököttämiseen ja mykkäkouluun.

Niin, muuten... Lisäyksenä vielä tohon mun ja miehen tapaamiseen, että oltiin me jo kaks vuotta ehditty istua vierekkäisissä pöydissä samassa pienessä kantabaarissa. Molemmat oltiin ystävystytty henkilökunnan kanssa ja sitä kautta oikeastaan toisiimmekin sitten tutustuttiin.

Eka ilta jolloin käytiin varsinaisesti juttusille päättyi niin, että kummallakaan ei oo aavistustakaan, milloin meidän kaverit on poistuneet. Jossain vaiheessa vaan toinen baarin omistajista tuli kysymään, että voitasko me kohta lähteä, kun paikka oli ollut jo tunnin kiinni. :wideyed::grin

Lopulta päädyttiin vaan kävelemään ympäri kaupunkia koko yö, käytiin aamukahvilla linja-autoasemalla ja sitten mies saattoi mut töihin ja jatkoi matkaa omalle työpaikalleen muutaman sadan metrin päähän. Seuraavan kerran tavattiinkin jo samana iltana ja sillä tiellä ollaan edelleen.
 
Ettekö te Samsam nukkunu ollenkaan tuona yönä kun tapasitte?? :eek: Töihin suoraan!?! Minä oon semmonen unikeko, että en pysty kuvitellakaan että minusta ois moiseen... oisin jo aamu neljältä onnistunut pelottamaan sen miesparan karkuun. Oon väsyneenä ( ja nälkäisenä ) ihan kamala! Ehkä me ollaankin vältytty ne riitelyt kun tuo osaa niin hyvin kuunnella minun äänensävyjä. Tietää millon kannattaa käskee nukkumaan tai tarjota ruokaa...
 
Happy: Ei nukuttu, ei, mut oltiinkin silloin niin nuoria vielä. Mä olin täyttänyt 20 vajaa viikkoa aikaisemmin... Silloin jaksoi; enää ei tosiaankaan pystyis.
 
Happy, mulla on sama ongelma ruuan suhteen! Pakko saada syötävää tasaisin välein muuten mä alan muriseen! :D Mies voi syödä kerran päivässä ja syö sit aivan tolkuttomat määrät kerralla mut on onneks oppinut ruokkimaan mut muutaman tunnin välein. :D
 
Meillä mies kovasti haluaa tulla mukaan, mutta työt saattaa vähän haitata ja se, ettei siihen laskettuun aikaan voi luottaa. Tämä on meidän eka (ja vika) yhteinen vauva, hänen lapset on syntyneet sektiolla, minuun alateitse, joten tämä ois ensimmäinen alatiesynnytys hänelle. Aamulla hän kyseli minun yöllisistä supistuksista, että miltä ne tuntuu? Vaikee selittää miehelle. Vertasin sitä sitten suonenvetoon/kramppiin pohkeessa, että kun se kipu ottaa vallan eikä sitä saa itse laukeamaan. Tosin huomautin, että kipu tuntuu vatsassa ja suuremmalla alueella, säteilee selkään, reisiin jne. Kyllä se jonkinlaisen kuvan sai. Kovasti haluaisi auttaa sillä hetkellä kun se kipu on kovin. No minua auttaa se etten jää yksin siinä. Se vertailee tätä minun odotusta aika paljon nuihin hevosiin...Tuumi siinä, että kovin ne on tammatkin aina väsyneitä ja levottomia kun varsa liikkuu vatsassa... Minä oon näitä vertauksia saanut kuullä tässä matkan varrella eikä se haittaa. Onpahan jotain kokemusta hänelläkin ja vertailupohjaa...
 
Mun mies tulee mukaan (siis sikälimikäli tää jätkä ei lähde tulemaan nyt 2 viikon aikana arkena). Mun ainoa toive on se, että se jättää turhat vitsailut kotiin koska sen jatkuvaa huumoritulvaa mä en vaan kestä.. Suurin tuki mulle sen "täällä päin Suomea olosta" on se, että tiedän sen hoitavan meidän kissat ja koirat sillä aikaa kun olen sairaalassa niin mun ei tarvitse meidän karvaisten poikien takia stressata.

Ja mä toivon, että tämän vauvan synnytys menee mutkattomasti. Miehellä on entisestä suhteesta tytär joka syntyi lopulta hätäsektiolla. En halua että hän toista kertaa joutuu siihen tilanteeseen kun selkeesti asia vaivaa edelleen mieltä...

Odotan kyllä kovasti, että päästään vauva-arkea viettämään kun tämän raskauden onnistumiseen meni 7 vuotta ja enempää lapsia meille ei tule. Ainutkertainen yhteinen tilaisuus meille tämä raskaus, synnytys ja elämä vauvan kanssa.
 
Mies tulee mukaan synnytykseen. Pääsee töistä lähtee, jos sattuu siellä olemaan. Vartissa pääsee kotiin, jos tarvii tulla :)

Mulla ei oo oikeastaan muita toivomuksia kuin se, että ehtis paikalle ja että ois oma ihana itsensä eikä pyörtyis kovin montaa kertaa. Esikoistahan tässä odotellaan, kaikki on uutta ja ihmeellistä, mutta luottavaisin mielin ollaan molemmat, että kaikki menee hyvin kun niin vaan ajattelee eikä ala maalailee piruja seinille :)

Voisin kuvitella, että mies pitää mulle seuraa, hieroo ja kannustaa, jos meinaan alkaa vikiseen, etten jaksa jne... Mut jos nyt jostain syystä ei pystykään johonkin noista, niin ymmärrän kyllä, onhan se sillekin ihan uus tilanne.

Ja jos nyt jotain niin outoa sattuis, ettei mies ehtiskään tai pääsiskään paikalle, niin kyllä mää siitä selviän... Kyllä luonto hoitaa :)
 
Täällä kans mies lähössä mukaan ja on luonteeltaan kovasti huolehtiva ja kultainen.
Happy79 sanoi:
Meillä mies kovasti haluaa tulla mukaan, mutta työt saattaa vähän haitata ja se, ettei siihen laskettuun aikaan voi luottaa. Tämä on meidän eka (ja vika) yhteinen vauva, hänen lapset on syntyneet sektiolla, minuun alateitse, joten tämä ois ensimmäinen alatiesynnytys hänelle. Aamulla hän kyseli minun yöllisistä supistuksista, että miltä ne tuntuu? Vaikee selittää miehelle. Vertasin sitä sitten suonenvetoon/kramppiin pohkeessa, että kun se kipu ottaa vallan eikä sitä saa itse laukeamaan. Tosin huomautin, että kipu tuntuu vatsassa ja suuremmalla alueella, säteilee selkään, reisiin jne. Kyllä se jonkinlaisen kuvan sai. Kovasti haluaisi auttaa sillä hetkellä kun se kipu on kovin. No minua auttaa se etten jää yksin siinä. Se vertailee tätä minun odotusta aika paljon nuihin hevosiin...Tuumi siinä, että kovin ne on tammatkin aina väsyneitä ja levottomia kun varsa liikkuu vatsassa... Minä oon näitä vertauksia saanut kuullä tässä matkan varrella eikä se haittaa. Onpahan jotain kokemusta hänelläkin ja vertailupohjaa...
Click to expand...


Miks mulla meinaa aina tulla pissa housuun ku luen happyn kirjotuksia.... :laughing025
Tuokin hevos juttu, mä, potkaisi päähän jos mies vertais mua hevosiin..... :laughing021:laughing021
 
Alusta asti mies ollut mukana kaikessa, osallistuisi varmaan enempikin neuvoloihin ja sairaalaan,mutta olen tosi huono pyytään mukaan.

Kätilöltä kysyi ihan itse lupaa tulla sektioon ja haluaa jäädä kotiin vauvan kanssa,heti kun haluun takasin töihin.
 
Meillä kans mies on tulossa mukaan synnytykseen. Ei kyl oo mitenkään ylihuolissaan, ku vaikka kerroin viimeöisistä suppareista ja tänpäiväsistä kivuista niin aika huolettomasti lähti tohon lähikentälle luistelemaan ja huikkas ovelta: "Mä tuun sit jossain vaihees, ja sielthän mut sit löytää!" Ei varmaan tullu ajatelleeks et jos mulla alkaa oikeet supparit ni en kyl siinä ala mihkää kentälle lähtee :D No ei onneks oo sellasii merkejä ilmassa. Kovasti ottaa kyl tosissaan tukihenkilön roolinsa, tietää mitä siltä odotan ja tekee paljon oma-aloitteisesti jo nyt mun hyväksi ♥ Synnytyksen jälkeen on sopinu töistä olevansa viikon kotona ja haluu alusta asti hoitaa vauvaa yhtä paljon (ehkä enemmänki) ku minä. Oon mä hyvän miehen valinnu, ei voi muuta sanoo :)
 
Mies tulee mukaan synnytykseen. Mun puolesta vois oikeesti syntyä jo ens yönä mut mies puhuu mun vatsalle ja pyytää odottamaan vielä neljä viikkoa! :D Häntä taitaa hiukan jännittää synnytys... :) Tää on mulle kolmas synnytys mutta hänelle eka.
 
Meillä kans tulossa mukaan. On nyt työttömänä liiton rahoilla niin on päässyt mukaan neuvola- ja äpkl-käynneille ja on saanut mun kanssa "rakentaa pesää" joulukuun alusta saakka.
Nyt on taas ihan hyvä olla, mut jos on ollu jostain syystä uuvuttava päivä niin on auttanut kotitöissä ja lenkityttänyt koiraa.
Täytyisi itse enempi kysellä, huolettaako sitä jokin synnytyksessä. En oo vaan tajunnu ku se yleensä sit kysyy jos joku vaivaa mieltä.
 
Juu Pikku Myy, minä olin niistä ekoista heppavertauksista vähän huuli pyöreenä, että onko se tosissaan ja meinasin jo kivahtaa etten oo mikään hevonen. Mutta kun toinen on ihan tosissaan eikä tarkota pahaa niin minä kestän sen. Niinku suomenhevostamma :rolleyes:
 
Me mennään yhdessä synnyttämään ja miehen pitäs päästä sairaalatutustumiseenkin mukaan, jos nyt ei töissä tule mitään ihmeellistä. En kyllä osaa kuvitella minkälaista siellä olis ilman miestä olla (no joo, eipä sitä osaa kuvitella mitenkään päin vielä oikein että mitä se tulee olemaan :wink), enkä kyllä ketään muutakaan sinne huolisi...

Meillä on kohta kahdeksan vuotta yhteistä taivalta takana ja ollaan sen verran hyvä tiimi, että en osaa sen suhteen olla mistään huolissani. Onhan tässä ehtinyt kaikennäköisiä potentiaalisia kriisinpaikkoja olla jo, mutta niistä on onneksi selvitty ilman ihmeempiä kolhuja.

Miehellä on onneksi lyhyt työmatka ja jos kiire tulee niin puolessa tunnissa se ehtii töistä synnärille, eli luulenpa että vaikka synnytys alkaisi arkena aamulla niin mies lähtee töihin ja tekee töitä sen minkä kykenee kunnes tulee lähdön hetki. Sit ollaankin kaks viikkoa kolmistaan kotona, kun mies pitää isyyslomaa niin päästään yhdessä tutustumaan uuteen perheenjäseneen :Heartpink
 
Täälläkin mies on tulossa mukaan synnytykseen. Parasta miehen mukana olossa on se, että pitää seuraa avautumisvaiheen aikana. Itse en ole lppuvaiheessa kyllä kiinnittänyt mitään huomiota kuka huoneessa on ja mitä tapahtuu. Kivut sen verran kovia ettei siinä muita oikein ehdi ajattelemaan.

Ja onhan se ihanaa kun ainakin mein sairaalassa kätilöt laittaa miehen heti lastenhoitohommiin ja patistaa äidin vaan suihkuun ja huolehtimaan itsestään. Viimeksi meinasi ukolla kuuppa kärähtää siinä lämpölampun alla, kun puki tytölle vaatteita päälle. Nyt on askarrellut foliohatun mukaan synnytykseen :joyful:
 
Meillä kanssa mies tulee mukaan. Seuran takia mä sen sinne haluan, jos sattuu avautumisvaihe kestää. Menee aika paljon nopeemmin juttu seuran kanssa :) Tai et mä kiroon ja se kuuntelee :D
Siis jos ei tuu mitään paniikki lähtöö, et kerkee vanhin tyttö tulla kotiin lastenvahdiks sitten. Ja koko helmikuun mies on kotona, kun silläkin tunne et tän kuun lopussa tai ens kuun alussa syntyy.
 
Meillä myös mies tulee mukaan. En ole oikein edes ajatellut sellaista vaihtoehtoa, ettei tulisi enkä usko, että hänkään on. Toki varmasti pärjäisin itseksenikin, mutta on se mukavaa, ettei tarvitse yksin avautumisvaihetta viettää, vaan on se oma tuki ja turva koko ajan vieressä. Toisekseen lapsi on yhtä paljon isänsä kuin minunkin, joten miehellä on minusta myös oikeus päästä osalliseksi syntymästä ja uuden elämän ensi hetkistä. (Tällä viittaan nyt siis ainoastaan meidän perheeseemme ja meidän tilanteeseemme. En tarkoita, että isällä olisi automaattisesti oikeus päästä mukaan synnytykseen. Tottakai kyse on ensisijaisesti äidin päätöksestä ja siitä, kenet hän haluaa tuekseen, vai haluaako ketään.)

Esikoisen synnyttyä tuntui hyvältä ja turvalliselta, että pieni sai jäädä isänsä syliin siksi aikaa, kun itse kävin suihkussa. Mieskin muistelee edelleen lähes kymmenen vuoden jälkeen tuota ensimmäistä kahdenkeskistä isä-tytär -hetkeä. :love2
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top