Pulinaketju

Voi miten ikäviä ja raskaita menetyksiä ollut niin monella täällä. :sad001 Lämmin osanottoni teille kaikille. :Heartbigred

Pahoittelut hiljaiselosta, olen käynyt lukemassa juttujanne mutta kirjoittelu on jäänyt työ- ja muiden kiireiden vuoksi. Mutta tänään mulla alkaa loma! :smiley-bounce012

Samaistun teidän kaikkien tuntemuksiin, vaikka mulla ei ehtinyt olla kuin "vain" pari kemiallista raskautta. Ne jatkuvat pettymykset ja samaan aikaan iän karttuminen oli niin piinaavaa. Mähän sain ainokaiseni ollessani 43 vee. Mua auttoi vähän se, että pidin luovutettuja munasoluja mielessä taustalla - jos ei oltaisi omilla onistuttu, niin niillä mahikset olisi ainakin olleet varsin hyvät. Toki tein suunnitelmia myös sen varalle, että jäädään kaksin, ja mietin mitä kaikkia kivoja juttuja ja haaveita voitaisiin silloin toteuttaa.
 
Mä täytän loppuvuodesta 44. En tiedä miksi sitä ikää miettii niin kovasti. Vaikka enemmänhän merkitystä on sillä toimiiko kroppa. Eihän kaikki nuoremmatkin välttämättä onnistu. Mun siskolla todettiin vanhentuneet munasolut jo 28-vuotiaana ja esikoisen he saivat sitten hoidoilla. Kuitenkin viisi vuotta myöhemmin sisko huomasi olevansa raskaana ja heillä on nyt kaksi lasta. Toki itse mietin ikäeroa lapseeni, mutta ei kai siinäkään vuodella tai parilla ole enää merkitystä. Ikäeroa isompiin sisaruksiin olisi joka tapauksessa niin paljon, että ei olisi seuraa. Se olikin ensimmäinen asia, mitä
kuopus sanoi, kun kuuli keskenmenosta, että nyt se vauvan ei ainakaan tarvitse olla yksinäinen. Kuopus itse kokee olevansa välillä ulkopuolinen, kun nuo kaksi vanhempaa ovat molemmat poikia ja heillä ikäeroa vain 1v 3kk.

Mulle ehkä isoin juttu yrittämisessä on se, että on tosi vaikea vaan olla sillä tulee jos on tullakseen -ajatuksella. Helposti alkaa laskea päiviä ja miettiä tulevaisuutta. Ja noudatan supertarkasti terveellistä ruokavaliota, en käytä yhtään alkoholia. Pitäisi varmaan vaan ottaa rennommin ja oikeasti lopettaa varsinainen yrittäminen, mutta silti olla ilman ehkäisyä. Ja sitten jos tärppää niin tärppää. Mutta miten sen oman mielen saisi rennoksi...
 
Mulla helposti menee vähän liian yrittämisen puolelle. Olen myös syömisistäni tarkka, enkä käytä alkoholia. Kovimmatkin päänsäryt kärvistelen ilman särkylääkettä, ihan vain varmuuden vuoksi. :sorry: Mulla on myös aika tavalla vitamiineja, antioksidantteja, ym. käytössä. Raskausaikana oli sen verran pahoinvointia, että söin mitä voin ja ylimääräiset vitamiinit jäi ottamatta, ja niistähän voi olla pienelle haittaakin. Nyt olen palannut päivittäiseen vitamiinirutiiniini, ja se tuntuu kumman lohdulliselta. Totuushan on, että ensimmäinen raskaus alkoi tjottaillen ennen mitään vitamiikuureja ja toinen, kun sain Terolutit pidentämään luteaalia, joten en edes tiedä onko esim. tarkasta ruokavaliosta mitään hyötyä.

Tjottailu olisikin mielenterveyden kannalta paras, mutta nyt kun tietää, miten pienet mahdollisuudet lopulta onkaan tulla raskaaksi, niin jotenkin sitä vaan haluaa tehdä kaikkensa, että olisi otolliset olosuhteet joka kuukausi.
 
Eihän siitä terveellisestä elämästä ja vitamiineista ole haittaa missään tapauksessa. Tjottaillessa voi ihan hyvin jatkaa samaan malliin.
 
Noi takarajat tuntuvat olevan itselläni ainakin aika venyvä käsite (olen myös vm -77) Rajapyykki mennyt eteenpäin koko ajan ja aattelin että tämä 43v on jo ihan viimeisiä hetkiä. Nyt kun tämä esikoinen vatsassa potkii niin huomaan mieleen jo vilahtavan ajatuksia, että ehtisikö vielä sisarusta yrittää (lahja-alkioita on vielä pakkasessa)...:smiley-angelic006:smiley-angelic006

Noh, ajatukset voi toki vielä muuttua moneen kertaan kun synnytys ja lapsiarki konkretisoituu. Niistähän olen autuaan tietämätön ja kokematon....
 
Kirahvi, aivan varmasti kerkiätte sisaruksenkin tehdä, kun se ei kerran ole muuta kuin pakastealkion siirto ja suurin hinta on maksettu jo.

Minullakin rajapyykit on sujuvasti ylitetty sillä havainnolla, ettei se vauvakuume siihen rajapyykkiin hävinnytkään. Alunperin toki olin päättänyt, että lapset pitää tehdä alle 30-vuotiaana, mutta eivät ne tuosta noin vaan taivaasta tipu syliin pelkällä päätöksellä. Esikoinen syntyi kun olin 40-vuotias, hoidot alkoivat kun oli 38. Kun toista rupesin 41-vuotiaana yrittämään, päätin että inssit saavat riittää ja kovempiin hoitoihin en lähde, ja sitten keskenmenon jälkeen vaadin jo IVF:ää ja alkiodiagnostiikkaa. :laughing021

Rajat on tehty ylitettäviksi.
 
Joo... Joskus nuorena sanoin, että jos ei lasta ole tullut ennen kuin täytän 40, niin sitten en enää edes yritä. Noh, 43 olin kun poika syntyi! Ja tekemällä jouduttiin tekemään.

Voi olla, että nuorempana jos olisin lapsen saanut, niitä olisin varmaankin halunnut lisää ja olisi ehkä ollut paremmat mahdollisuudetkin siihen. Nyt on vain tuo yksi, vaikka ihan tolkuton vauvakuume tulikin melko pian pojan syntymän jälkeen. Nyt kuitenkin olen ihan tyytyväinen tähän yhteen lapseen, kyllä minulla ikä jo vaikuttaa sillä tavalla.
 
Minä en oikeastaan suosittele mitään takarajoja, ne tuo vaan turhaan stressiä ja ahdistusta. Ja kuten Suski sanoi, eihän ne tunnteet mitään rajapyykkejä tottele. Tai no, ehkä jos on kovin ehdoton "kerrasta poikki" -tyyppi, voi sellaiset toimia.

Meillä kun lapsi tehtiin hoidoilla niin mentiin aina yksi hoito kerrallaan ja sovittiin, että katsotaan sen jälkeen tilannetta kaikessa rauhassa. Käytännössä oltiin joka kerta valmiita jatkamaan saman tien. En tiedä miten kauan oltais lopulta jatkettu, jos ei kuudes kerta olisi tuonut tulosta, mutta en usko että oltais kovin hevillä luovutettu. Kyllä mä halusin kaikki kortit katsoa ja kaikki kivet kääntää, ja onneksi tehtiin niin. <3 Toisaalta meillä jokaisella on eri tilanne ja eri lähtökohdat, ja esim. nyt toista lasta yrittäessä mulla ei ole enää samanlaista paloa kuin ekalla kerralla. Nyt on sellainen olo, että näinkin on hyvä.
 
No minä kyllä päätin, että kaksi riittää, näissä on kädet täynnä työtä, omista soluista tuskin enää löytyy terveitä kun kuopuskin oli jo aikamoisten hoitojen takana, ja toisaalta ylimääräistä rahaa hoitoja varten ei ole, nyt ei ole varaa jäädä hoitovapaallekaan. Luomuna en edes ovuloi, joten minkäänlainen yritys vaatisi hoitoja, ja toisaalta viimeisin raskaus oli niin hirveä, että olen onnellinen etten joudu sitä enää kokemaan uudestaan. Eli siinä mielessä olosuhteet ovat päättäneet asian puolestani. Hyvä on näinkin. Hyvä oli jo yhdenkin kanssa, mutta koen sisaruksen olevan niin tärkeä asia, että siksi halusin toisenkin.
 
Alcyone sanoi:
Mulla helposti menee vähän liian yrittämisen puolelle. Olen myös syömisistäni tarkka, enkä käytä alkoholia. Kovimmatkin päänsäryt kärvistelen ilman särkylääkettä, ihan vain varmuuden vuoksi. :sorry: Mulla on myös aika tavalla vitamiineja, antioksidantteja, ym. käytössä. Raskausaikana oli sen verran pahoinvointia, että söin mitä voin ja ylimääräiset vitamiinit jäi ottamatta, ja niistähän voi olla pienelle haittaakin. Nyt olen palannut päivittäiseen vitamiinirutiiniini, ja se tuntuu kumman lohdulliselta. Totuushan on, että ensimmäinen raskaus alkoi tjottaillen ennen mitään vitamiikuureja ja toinen, kun sain Terolutit pidentämään luteaalia, joten en edes tiedä onko esim. tarkasta ruokavaliosta mitään hyötyä.

Tjottailu olisikin mielenterveyden kannalta paras, mutta nyt kun tietää, miten pienet mahdollisuudet lopulta onkaan tulla raskaaksi, niin jotenkin sitä vaan haluaa tehdä kaikkensa, että olisi otolliset olosuhteet joka kuukausi.
Click to expand...
Siis ihan just näin mullakin. Ja kuitenkin syksyinen raskaus oli täysi yllätys, enkä ollut miettinyt mitään syömisiä, olin juonut alkoholia ja syönyt Buranaa. Tosin mietin, että oliko joku niistä syynä keskenmenoon. Nyt ainakin tiesin, että en olisi voinut itse tehdä mitään toisin. Ja ehkä siksi sellainen rento tjottaus on vaikeaa. Tänne mökille lähtiessä jätin kyllä vitamiinit kotiin ja olen syönyt herkkuja. Pakko antaa itselleen löytääkin välillä.
 
Kuunsilta sanoi:
Minä en oikeastaan suosittele mitään takarajoja, ne tuo vaan turhaan stressiä ja ahdistusta. Ja kuten Suski sanoi, eihän ne tunnteet mitään rajapyykkejä tottele. Tai no, ehkä jos on kovin ehdoton "kerrasta poikki" -tyyppi, voi sellaiset toimia.
Click to expand...

Mulle takarajat toimivat nimenomaan stressiä poistavana asiana. Olen luonteeltani sellainen projektityyppi, jolla asioilla pitää olla mielellään selkeä alku ja loppu. Jos rajoja ei ole, mieli menee epävarmaksi ja alan stressata ja pohtia erilaisia vaihtoehtoja, mutku ja sitku jne.

Tästäkin keskustelusta hyvin huomaa miten erilaisia me ihmiset olemme ja samaan asiaan voi olla hyvin erilainen lähestymistapa. Ja tämä on vain ja ainoastaan hyvä asia. :)
 
Kyllä minä jo ennen hoitojen alkua kysyin lääkäriltä, että mitä jos ei onnistukaan, miten osataan lopettaa hoidot vai jatketaanko niitä niin kauan kun rahaa riittää, ja lääkäri sanoi, että heilläkin on velvollisuus olla antamatta hoitoja jos mahdollisuudet ovat heikot, eli lääkäri sitten toteaa ettei hoitoja jatketa. Tietyllä tavalla tuo antoi minulle jonkinlaisen takarajan hoidoissa.

Minusta hoidoissa yritys oli helpompaa, koska ei tarvinnut tikuttaa tai stressata ovulaatiosta tai miettiä haluja. Riitti että soitti kertoakseen kierron alkaneen, ja sitten piti vain piti piikitellä kotona ja käydä paikanpäällä sovittuina päivinä. Ja niitä negatiivisia raskaustestejäkin tuli vähemmän, koska jos ei ollut hoitokierto, ei ollut syytä testata, kun luomuna en ovuloi. Eikä tarvitse miettiä enää ikinä ehkäisyäkään, koska luomuna en ovuloi.
 
Tsemppiä kaikille
Loppuviikosta tulis pyöreitä Ja ette kyllä arvaa kuinka mieli vaihtelee ja kaikki hirvittää siis koko ajan pelkää jotain lisää pahaa tapahtuvan joskus tuntuu että kaikki menee perseelleen mutta jos tästä vuodesta selviän kunnialla loppuun saakka voin sanoa että olen saanut erittäin ihanat lapset jotka ovat todella tärkeitä ja antavat voimia ja saan olla ylpeä... Ehkä vielä koitamme sitä ilta tähteä kun kaikki on kunnossa
 
Pikkuvarpaat sanoi:
Tsemppiä kaikille
Loppuviikosta tulis pyöreitä Ja ette kyllä arvaa kuinka mieli vaihtelee ja kaikki hirvittää siis koko ajan pelkää jotain lisää pahaa tapahtuvan joskus tuntuu että kaikki menee perseelleen mutta jos tästä vuodesta selviän kunnialla loppuun saakka voin sanoa että olen saanut erittäin ihanat lapset jotka ovat todella tärkeitä ja antavat voimia ja saan olla ylpeä... Ehkä vielä koitamme sitä ilta tähteä kun kaikki on kunnossa
Click to expand...
Ihan varmasti selviät koettelemuksista, kovasti tsemppiä sinullekin! :Heartred Ja onnea pyöreistä näin etukäteen! :hug007
 
Täällä on yksi aikakausi päättynyt, imetystaival taisi nyt tulla loppupisteeseensä. Lapsen oma päätös ja hyvä niin :) Näin se elämä etenee. Meillä se tuntui jotenkin liittyvän puheen kehityksen harppauksiin, viimeisten kolmen viikon aikana pojan puhe on kehittynyt huimasti! Kohta tuo puhua pulputtaa ihan oikeilla sanoilla <3 Juttelee siis nyt jo melkoisesti, mutta ihan kaikesta ei oikein tahdo vielä saada tolkkua. Ihanaa aikaa kuitenkin, kun joskus oikein näkee, kun lamppu syttyy pojan pään päälle ja jokin asia loksahtaa aivoissa kohdilleen :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top