Pikkuvarpaat
Piirimestaruustason postaaja
Täällä ovista odotellaan... Onko kellään ollu veristä vuotoo ennen ovista tai limoomista?
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
No ompa superkierto tosiaanEn kyllä muista, milloin olisi ollut tällainen tammikuu. Lämpötila enimmäkseen plussan puolella, vettä satelee harva se päivä ja kohta ei ole luntakaan enää kuin kolatuissa kasoissa Pojan kanssa oltiin hiekkalaatikolla, sekin oli kai jo pohjia myöten sula. Piha on vielä osittain jäässä ja tottahan poika kaatui sitten vesilätäkköön, mutta onneksi haalari piti veden ulkopuolella, vaikka vanha onkin, käytettynä ostettu.
Jotenkin on ruvennut tuntumaan siltä, että minulla saattaisi olla jonkinasteinen kohdun laskeuma En nyt muutakaan keksi, mikä voisi tuntua tällaiselta. Luin Terveyskirjastosta siitä lisätietoja. Mitään kipuja ei ole, eikä muuta oiretta kuin tuo ylimääräisen jonkin tuntuminen emättimessä myös sormin kokeillessa. Ehkäpä marssin lääkärille kun kerkeen... Jotenkin kyllä ajattelin, että se tulisi piakkoin synnytyksen jälkeen, mutta olin väärässä, voi tulla vanhemmiten muutenkin. Eipä tullut hirveästi treenattua lantion seudun lihaksia synnytyksen jälkeen, ja liian vähän nyt tähän päiväänkin mennessä :bag: No, minkäs sille enää mahtaa.
Kp79. Nyt on mennyt muutama päivä ihan menkkatuntemuksissa, mutta kun ei niin ei. Jotain marjapuuron väristä hyvin niukkaa jotakin, kuin valkkaria sieltä tulee nipinnapin pikkuhousunsuojaan asti Ehkä senkin vuoksi voisi olla ihan hyvä siellä tohtorilla käydä.
Mulla ei oo tullu ku joskus joitain päiviä menkkojen loppumisen jälkeen limaista ruskeaa (tyyliin kp12) mut ovisplus oli silloinkin kp21 vasta. Osallahan sitä vähän tulee just oviksen aikaan hormonimuutoksen takia.Täällä ovista odotellaan... Onko kellään ollu veristä vuotoo ennen ovista tai limoomista?
Täällä ovista odotellaan... Onko kellään ollu veristä vuotoo ennen ovista tai limoomista?
Mä olen hormoneissa (ilman raskauttakin) ihan kamala. Pinna on tasan nolla ja asenne kaikkiin asioihin niin lapsille kuin puolisolle sellanem ”etkö nyt vittu tajua yhdestä sanasta”. Provosoidun ja tökin tikulla silmään oikein uhalla.Mulla lähtee järki tän hormonihirmuilun kanssa. En uskalla enää ulos makkarista, jos mies on kotosalla, ketuttaa sen olemassa olokin niin hitosti. Oon vaan ilkeä ja äksy ja kamala biatch :banghead:
Selkäkipu lamauttaa omaa touhuilua ja toisen pitäisi osata lukea ajatuksia ja tehdä munkin osat kotitöistä. Oli äsken torkuilla sohvalla ja vedin semmoset kilarit kun tiskikone oli tyhjäämättä ja ruoka-astiat pöydällä. Kauhee akka, kiitos hormonien.
Miten mä en muista tämmöstä ekasta raskaudesta Toki oon dementoitunut siitä jo 8 vuotta, niin ei kai ihmekään
Meneehän tää ohi pian, meneehän? Kiitos ja anteeks, en ole uskaltanut vielä muille kertoa raskaudesta, mutta pelkään et räjähdän tän oman pääni kanssa pian
Joo kuin mun kynästä.Kimama: jotenkin voin samaistua tekstiisi. Vaikkakin muutama päivä sitten puolisoni olikin sitä mieltä että raskaus sopii minulle kun olen niin paljon tasaisempi ja rauhallisempi niin luulempa että enää hänkään ei tuota allekirjoita.
Kun kiukku jyrää yli, niin tuntuu etten pääse siitä irti millään. Itseäni ärsyttää todella lapsellinen kiukutteluni, mutta kun en vain osaa vaihtaa mielialaani toiseksi vaikka haluaisin. Sydän huutaa päästä toisen syliin ja halittavaksi, mutta kehonkieli ajaa toista vain kauemmaksi kun yrittääkin lähelle tulla. Tulkitsen asiat, sanat ja eleet juuri niinkuin haluan, eli itseäni loukkaaviksi ja taas saan bensaa liekkeihin. Välillä tuntuu etten enää itsekään tunnista itseäni näiden mörköpäivien keskellä, enkä varmasti vuosi sitten raskaana ollessani ollut tälläinen ihmishirviö.
Puolustelematta itseäni niin sanon kyllä että on tämä hemmetinmoista itsellekin, olla vähänväliä räjähdysherkässä tilassa ja "pelätä" miten paha räjähdys seuraavaksi osuu kohdalle.
Onneksi minun kiukunkohteena on vain mies, lapset eivät joudu kokemaan äkäilyäni muuta kuin sivusta seuraavana, mutta pahaa tekee silti heidänkin puolestaan. Todella toivon että tämä tästä tasaantuu ja nopeasti, koska tässä alkaa olla omakin korvienväli koetuksella, jos ei lie puolisonkin
Joo kuin mun kynästä.
täällä kp7 eikä vieläkään vuoto laantumassa Ärsyttää!! Kauanko teillä muilla vuoto kestää, etenki kellä runsaammat vuodot?
View attachment 85564
Mullla on monta raskautta takana, tyttöjä ja poikia. Ei mitään tekemistä sukupuolen kanssa omalla kohdalla yhtä hyviä tai huonoja. Keskimmäinen elävistä lapsista oli seesteisin ja tämä vika ihan kamalin. Poikia molemmat. Yksi tyttöraskaus oli kamala ja itkuinen, naama kukki kun kevätpelto. Sit taas esikoinen (tyttö) oli myös masentava muttei kiukkuinen, iho oli taas kaunein mitä ikinä.Äitykkä, onko edellinen lapsi tyttö vai poika? Musta tuntuu et tässä raskaudessa oon ollut aivan hirviö, oikea ihmishirviö verrattuna edelliseen. Edellinen on poika ja kaksi sitäkin aiempaa, enkä silloinkaan kiukutellut huvikseni. Nyt temperamentti nousee nollasta sataan sekunnissa ja raivoan aivan käsittämättömistä asioista. Jos en itse ota tilannetta haltuun, aiheutan vain kaaosta. Ja meille on nyt tulossa tyttö. Voikohan tällä olla jotain tekemistä :D
Äh. Silloin kun oli ns hyviä kiertoja mullakin menkat loppui 5-6pv kohdalla. Nykysin nää ei meinaa stopata joka vissiin kielii siitä ettei estro ala nousemaanMulla on runsaat vuodot, mutta kestää vain sen 5 päivää aina.
Malttamattomana jo odottelen joko menkkoja tai plussaa. Ensimmäinen varmaan se todennäköisempi, kun tässä kierrossa uimareita talletettu kp 14 ja 21 eikä varmuutta ovulaatiosta. Tylsä kun ei yhtään tiedä tämän kierron pituutta, kun olen tottunut säännölliseen 27-28 päivään.
Joo imetän vielä X kertaa/vrkSharmander imetätkö vielä? Vai olenko käsittänyt väärin?
täällä kp7 eikä vieläkään vuoto laantumassa Ärsyttää!! Kauanko teillä muilla vuoto kestää, etenki kellä runsaammat vuodot?
Imetys vaikla olisikin vain osaimetystä tekee kaikenlaisia temppuja kiertoon. Varsinkin meillä vanhemmilla kun hormoniheittelyt vaikuttaa enemmän. Vaan toivoa koitan luoda tässä.Joo imetän vielä X kertaa/vrk
Tätä toivon itsekin ja ristiriita sen kans et lopettako vai antaako mennä painollaan. Onhan tuo jo yli 1,5v... En haluis lopettaa Vain sen olemattoman mahiksen takiaImetys vaikla olisikin vain osaimetystä tekee kaikenlaisia temppuja kiertoon. Varsinkin meillä vanhemmilla kun hormoniheittelyt vaikuttaa enemmän. Vaan toivoa koitan luoda tässä.