Mä oon todella ristiriitaisissa tunnelmissa täällä. Oon tekemässä surutyötä kuumeilun/yrityksen lopettamisesta, parisuhteen mahdollisesta loppumisesta... saman viikon aikana mies on ”unohtanut” mun olemassaolon täysin, vuorokaudeksi. Ei mitään viestiä, ei pihaustakaan. Ja kun kysyn lopulta mitä tää nyt on, taasko mykkäkoulua, selitys on että on korjannut autoa. Hmm nojoo, ihmiset tekee kaikenlaista pitkin päivää, yleensä se ei estä täysin pitämästä yhteyttä.
Kaksi päivää myöhemmin hän osoittaa merkkejä pahoillaan olosta, sanoo olevansa surullinen. Vannoo rakastavansa mua. Hellyn, ja pyydän häntä meille itsenäisyyspäivän viettoon. Ei halua tulla, koska auton korjaus on kesken. Taas uskoin, ja annoin satuttaa itseäni. Kyllä, sattui ihan helvetisti. Että pyysin, eikä halunnut tulla. Oli syy mikä hyvänsä. (Olihan niitä selityksiä)
Jokainen takaisku tuntuu entistä kipeämmältä. Normaalissa suhteessa tällaiset asiat ei satuttaisi, kun näistä kommunikoitaisi normaalisti. Siitä, milloin nähdään, milloin käy ja milloin ei. Kun kerron hänelle että se satutti mua, hän vakuuttaa mulle taas, miten paljon hän ikävöi ja rakastaa mua. Kerron, että en usko enää sanoja, koska ihminen joka oikeasti ikävöi, ei VOI yhtäkkiä unohtaa vuorokaudeksi pitää yhteyttä.
Sanon että sanat ei enää merkitse mulle mitään, uskon vain tekoja. Tästä saan vastaukseksi - totaalisen hiljaisuuden. Hän lukee mun viestit, eikä vastaa mitään. Taas. No, sehän on tavallaan TEKO. Ei se kyllä todista niitä aiemmin lausuttuja sanoja rakkaudesta ja ikävästä todeksi. Oikeastaan juuri päinvastoin. Se todistaa ne epätodeksi. Tai sitten se kertoo siitä, ettei kykene ottamaan palautetta vastaan, ja vetäytyy/sulkeutuu täysin.
Ei oo hirveesti joulumieltä, mut oon yrittänyt tehdä jotain. Tehnyt jouluruokia pakkaseen. En tiedä, haluanko viettää tuon kanssa joulua. En tiedä jaksanko enää uskoa. En tiedä johtuuko tää epävarmuuden tunne mun omista traumoista, vai kohdellaanko mua oikeesti tosi huonosti. Ja johtuuko se siitä, että se haluaa kohdella mua huonosti, vai onko oikeesti niin hajamielinen/keskittynyt omiin juttuihinsa, ettei kykene huomioimaan mua, mutta rakastaa silti? Mulle rakkaus ON just sitä huomioimista. Pienissä asioissa, niin kuin isoissakin. Mut just ne pienet asiat merkitsee eniten, kun ne toistuu kaikissa arjen tilanteissa, joka päivä.
Voiko joku mies oikeesti olla noin pöljä, että ei vaan osaa huomioida, mut silti ihan oikeesti rakastaisi ja ikävöisi? Mulle niin vieras ajatus, koska mulle rakkaus ja ikävöiminen näyttäytyy niin, että huomioin sen toisen, kerron ikävöiväni. En vois yhtäkkiä unohtaa vuorokaudeksi... täysin käsittämätön ajatus.
Sorry taas ylipitkä viesti
?? 
!! 
.. Joskus ennenmuinoin meni tässä kohtaa vielä 10 km kävelyt ja jumpat ihan kevyesti 
..
Täällä sataa vettä reippaammin joten ulos ei tee mieli mennä. Huomiseksi on luvannut kunnon myrskyä joten taitaa olla parasta suunnistaa sisäleikkipuistoon.
Tänään yritetään vielä talletella
Tosi kovat nippailut oikealla puolella niinku aina. En oo vasemmalla puolen huomannu mitään tuntemuksia koko vuonna. Ehkä se on hiljentynyt. Mun on tarkoitus mennä gynelle ens vuoden alusta tsekkaan tilanne.
Monenlaisia tilanteita on täällä sillä välin ollut, sympatiat ovat monen puolella. 
