Pikkuvarpaat
Piirimestaruustason postaaja
No en voi mitään jos ette usko..on noita lappujakin joissa tietoa mut jollakin vain on huonoa tuuria ite kuulun niihin...nyt vain tällä tiedolla mennään ja ite uskon siihen mitä lääkärit on sanonut
Pulinaketju
- Ketjun aloittaja Yölento
- Aloituspäivämäärä
KatMa
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Eilen oli jotenkin hankala olo. Olin töissä ja esimies pyysi juttelemaan. Kun on pitkä sairasloma ollut, niin esimiehen täytyy keskustella työntekijän kanssa. Siinä vähän itketti puhua keskenmenosta, kerroin että pärjään ja että onneksi muut ei tiedä siitä, niin on helpompi olla töissä ja työt vie ajatuksia muualle. Esimies sanoi, että mennä heti hänelle juttelemaan, jos tuntuu ettei jaksa, jne. Oli hyvin ymmärtäväinen. Tämän hetken jälkeen olin osaston käytävällä tietokonekärryn äärellä ja vieressäni työkaverit keskusteli, ja sit alkoi onnittelu kuulumaan mummuksi tulemisesta. Mä menin ihan lukkoon. Purin hammasta ja pidättelin itkua. Pää sanoi, että poistu vessaan tai jonnekkin, mut mun kroppa vain oli paikoillaan. Teeskentelin että olen keskittynyt lukemaan potilaasta tietoja, mutta mun sisällä mä huusin ja itkin, ihan kamala tilanne. Mua ärsytti, kun en voinut vain sanoa että onneksi olkoon ja poistua paikalta.
Olen nyt pidemmän aikaa vain napsutellut reaktioita ja kommentoinut lyhyesti, omasta ei ole oikein jaksanut kirjoitella, mutta tässä tulee.
Vaihdoin työpaikkaa syyskuun lopussa, ja ainakin minulle se on stressaavaa, koska etukäteen ei koskaan tiedä vastaako työpaikka sitä mitä on annettu ymmärtää ja onko se itselle sopiva. Nyt alan pikku hiljaa löytää oman paikkani töissä, ja vaikuttaa tosi mukavalta työpaikalta. Kiva myös välillä olla sellaisessa työpaikassa, jossa on ammatin normaalit edut ja normaali palkkataso, edellisessä työpaikassa ne olivat melko huonot, koska edellinen työpaikka oli köyhä start-up. Ennen kaikkea työterveys! Edellisessä työpaikassa piti käydä paikallisella terveysasemalla. Influenssarokotuskin tuli nyt mukavasti työterveydestä.
Lapset aloittivat syksyllä taas päiväkodin, ja flunssaa on sairastettu kahden viikon välein. Tämäkin kyllä pelotti työpaikan vaihdossa, että miten siellä suhtaudutaan, kun minulle tulee sairaan lapsen takia poissaoloja monta kertaa kuukaudessa, mutta hyvin on tähänkin suhtauduttu. Toimistolla olen käynyt nyt 3 päivänä, lopun aikaa olen tehnyt etätyötä, ja jonkin verran olen tehnyt niinkin, että lapsen sairastaessa olen sitten tehnyt työt lapsen nukkuessa, jolloin ei ole tarvinnut olla virallisesti "poissa" vaikka lapsi sairastaakin. Ei vaan kehtaa koeaikana olla työajasta puolet poissa. Lääkäriin ei onneksi ole tarvinnut mennä.
Postilaatikosta tipahti steinerkoulun mainos, koska esikoinen on ensi vuonna eskari-ikäinen. No, mainostettu koulu on meiltä niin kaukana, että varmasti juuri sitä emme valitse, mutta rupesin taas surffaamaan tietoja lähialueen kouluista. Mitään selvää voittajaa ei ole löytynyt. Yleensäkin Vantaan koulut ovat jokaikinen huonoja vaihtoehtoja, koska niissä pakotetaan kaikille A-englanti, ja seuraavan vieraan kielen voi valita vasta 4. luokalla, jos ryhmä sattuu muodostumaan. Englanti on aivan liian helppo kieli siihen, että se aloitetaan ainoana kielenä kieltenoppimisen herkkyyskaudella, nykyään englannin oppii hyvälle tasolle puolivahingossa vaikka sitä ei olisi koulussa ollenkaan. Tästä syystä lapseni eivät mene vantaalaiseen kouluun, vaan koulu pitää etsiä muualta. Ihan outoa, että Vantaa on valinnut tällaisen linjan, jossa lapset eivät saa valita oppivansa koulussa kunnolla mitään muita vieraita kieliä kuin englannin.
Ahdistaa tämä kouluvalinta, ja jälleen se, että asumme tällaisessa rupukunnassa. Helsinki on liian kallis ja ahdas, ja päättäjät vain pilaavat sitä entisestään, ja kauemmas ei tässä vaiheessa uskalla muuttaa, koska pienten lasten kanssa ei haluaisi päästää irti tukiverkosta, kun täällä sellainen on. Pääkaupunkiseudun kehyskunnat kyllä houkuttaisivat, olisi vähän enemmän tilaa ja luontoa halvemmalla hinnallakin. Hyvinkäällä voisi sentään valita ranskan.
Vaihdoin työpaikkaa syyskuun lopussa, ja ainakin minulle se on stressaavaa, koska etukäteen ei koskaan tiedä vastaako työpaikka sitä mitä on annettu ymmärtää ja onko se itselle sopiva. Nyt alan pikku hiljaa löytää oman paikkani töissä, ja vaikuttaa tosi mukavalta työpaikalta. Kiva myös välillä olla sellaisessa työpaikassa, jossa on ammatin normaalit edut ja normaali palkkataso, edellisessä työpaikassa ne olivat melko huonot, koska edellinen työpaikka oli köyhä start-up. Ennen kaikkea työterveys! Edellisessä työpaikassa piti käydä paikallisella terveysasemalla. Influenssarokotuskin tuli nyt mukavasti työterveydestä.
Lapset aloittivat syksyllä taas päiväkodin, ja flunssaa on sairastettu kahden viikon välein. Tämäkin kyllä pelotti työpaikan vaihdossa, että miten siellä suhtaudutaan, kun minulle tulee sairaan lapsen takia poissaoloja monta kertaa kuukaudessa, mutta hyvin on tähänkin suhtauduttu. Toimistolla olen käynyt nyt 3 päivänä, lopun aikaa olen tehnyt etätyötä, ja jonkin verran olen tehnyt niinkin, että lapsen sairastaessa olen sitten tehnyt työt lapsen nukkuessa, jolloin ei ole tarvinnut olla virallisesti "poissa" vaikka lapsi sairastaakin. Ei vaan kehtaa koeaikana olla työajasta puolet poissa. Lääkäriin ei onneksi ole tarvinnut mennä.
Postilaatikosta tipahti steinerkoulun mainos, koska esikoinen on ensi vuonna eskari-ikäinen. No, mainostettu koulu on meiltä niin kaukana, että varmasti juuri sitä emme valitse, mutta rupesin taas surffaamaan tietoja lähialueen kouluista. Mitään selvää voittajaa ei ole löytynyt. Yleensäkin Vantaan koulut ovat jokaikinen huonoja vaihtoehtoja, koska niissä pakotetaan kaikille A-englanti, ja seuraavan vieraan kielen voi valita vasta 4. luokalla, jos ryhmä sattuu muodostumaan. Englanti on aivan liian helppo kieli siihen, että se aloitetaan ainoana kielenä kieltenoppimisen herkkyyskaudella, nykyään englannin oppii hyvälle tasolle puolivahingossa vaikka sitä ei olisi koulussa ollenkaan. Tästä syystä lapseni eivät mene vantaalaiseen kouluun, vaan koulu pitää etsiä muualta. Ihan outoa, että Vantaa on valinnut tällaisen linjan, jossa lapset eivät saa valita oppivansa koulussa kunnolla mitään muita vieraita kieliä kuin englannin.
Ahdistaa tämä kouluvalinta, ja jälleen se, että asumme tällaisessa rupukunnassa. Helsinki on liian kallis ja ahdas, ja päättäjät vain pilaavat sitä entisestään, ja kauemmas ei tässä vaiheessa uskalla muuttaa, koska pienten lasten kanssa ei haluaisi päästää irti tukiverkosta, kun täällä sellainen on. Pääkaupunkiseudun kehyskunnat kyllä houkuttaisivat, olisi vähän enemmän tilaa ja luontoa halvemmalla hinnallakin. Hyvinkäällä voisi sentään valita ranskan.
Suski, mukava lukea kuulumisiasi ja hienoa, että uusi työpaikka vastaa odotuksia. Minulle kaikki muutos on stressaavaa, siksi olen jopa vähän jumiutunut omaan työpaikkaani, mutta toisaalta se on aivan täydellinen lukuunottamatta pitkähköä työmatkaa.Olen nyt pidemmän aikaa vain napsutellut reaktioita ja kommentoinut lyhyesti, omasta ei ole oikein jaksanut kirjoitella, mutta tässä tulee.
Vaihdoin työpaikkaa syyskuun lopussa, ja ainakin minulle se on stressaavaa, koska etukäteen ei koskaan tiedä vastaako työpaikka sitä mitä on annettu ymmärtää ja onko se itselle sopiva. Nyt alan pikku hiljaa löytää oman paikkani töissä, ja vaikuttaa tosi mukavalta työpaikalta. Kiva myös välillä olla sellaisessa työpaikassa, jossa on ammatin normaalit edut ja normaali palkkataso, edellisessä työpaikassa ne olivat melko huonot, koska edellinen työpaikka oli köyhä start-up. Ennen kaikkea työterveys! Edellisessä työpaikassa piti käydä paikallisella terveysasemalla. Influenssarokotuskin tuli nyt mukavasti työterveydestä.
Lapset aloittivat syksyllä taas päiväkodin, ja flunssaa on sairastettu kahden viikon välein. Tämäkin kyllä pelotti työpaikan vaihdossa, että miten siellä suhtaudutaan, kun minulle tulee sairaan lapsen takia poissaoloja monta kertaa kuukaudessa, mutta hyvin on tähänkin suhtauduttu. Toimistolla olen käynyt nyt 3 päivänä, lopun aikaa olen tehnyt etätyötä, ja jonkin verran olen tehnyt niinkin, että lapsen sairastaessa olen sitten tehnyt työt lapsen nukkuessa, jolloin ei ole tarvinnut olla virallisesti "poissa" vaikka lapsi sairastaakin. Ei vaan kehtaa koeaikana olla työajasta puolet poissa. Lääkäriin ei onneksi ole tarvinnut mennä.
Postilaatikosta tipahti steinerkoulun mainos, koska esikoinen on ensi vuonna eskari-ikäinen. No, mainostettu koulu on meiltä niin kaukana, että varmasti juuri sitä emme valitse, mutta rupesin taas surffaamaan tietoja lähialueen kouluista. Mitään selvää voittajaa ei ole löytynyt. Yleensäkin Vantaan koulut ovat jokaikinen huonoja vaihtoehtoja, koska niissä pakotetaan kaikille A-englanti, ja seuraavan vieraan kielen voi valita vasta 4. luokalla, jos ryhmä sattuu muodostumaan. Englanti on aivan liian helppo kieli siihen, että se aloitetaan ainoana kielenä kieltenoppimisen herkkyyskaudella, nykyään englannin oppii hyvälle tasolle puolivahingossa vaikka sitä ei olisi koulussa ollenkaan. Tästä syystä lapseni eivät mene vantaalaiseen kouluun, vaan koulu pitää etsiä muualta. Ihan outoa, että Vantaa on valinnut tällaisen linjan, jossa lapset eivät saa valita oppivansa koulussa kunnolla mitään muita vieraita kieliä kuin englannin.
Ahdistaa tämä kouluvalinta, ja jälleen se, että asumme tällaisessa rupukunnassa. Helsinki on liian kallis ja ahdas, ja päättäjät vain pilaavat sitä entisestään, ja kauemmas ei tässä vaiheessa uskalla muuttaa, koska pienten lasten kanssa ei haluaisi päästää irti tukiverkosta, kun täällä sellainen on. Pääkaupunkiseudun kehyskunnat kyllä houkuttaisivat, olisi vähän enemmän tilaa ja luontoa halvemmalla hinnallakin. Hyvinkäällä voisi sentään valita ranskan.
Meillä lapsen kouluvalintaan on vielä matkaa, ensi syksynä alkaa vasta esikoulu. Olen lähikoulun kannalla, vaikka en pidä oman kotikunnan tyylistä, että esikoulu on koulun yhteydessä ja mahdollisuus valita esikoulun lisäksi täydentävää varhaiskasvatusta on nimellinen. Ainoa todellinen vaihtoehto on ilmoittautua iltapäiväkerhoon, joka ei ole yhtä laadukasta kuin päiväkodin varhaiskasvatus eikä henkilöstöllä ole yhtä tiukat vaatimukset. Meillä lähikoulu on aivan kodin vieressä ja lapsi ei yleensä leiki toisten lasten kanssa, mutta sattumalta lapsen päiväkotiryhmässä on toinenkin samanlainen, siis hiukan erilainen lapsi, jonka kanssa ovat ystävystyneet. Toivottavasti pääsevät samaan eskariryhmään.
Meillä on melko lähellä myös steiner-koulu ja olen pitänyt sitä vaihtoehtona, jos jostain syystä lähikoulu tuntuu huonolta. Lähinnä ajattelen, että tämä kuopus on aika paljon erilainen kuin lapset keskimäärin ja jos opettaja ei ota sitä huomioon, niin parempi vaihtaa steinerkouluun kuin jäädä kärsimään lähikouluun. Toinen mahdollinen tilanne on se, jos luokka on kovin levoton ja meluisa eikä opettaja saa tilannetta rauhoittumaan. Lapsiaines tällä seudulla on varsin kirjavaa, joten ei opettajalla varmasti helppoa ole, mutta päiväkodissa ainakin ovat hoitaneet asiat hyvin.
Kuopus on ollut syksyn aikana yhteensä kuusi viikkoa kotona sairastamassa. Välillä oli jo usko loppua, että ikinä päästään takaisin päiväkotiin, mutta nyt on pari viikkoa mennyt paremmin. Toivotaan, että hyvä kausi jatkuu.
Mäkin harvoin tänne kirjotan me asutaan maalla ja täällä on tasan 1 koulu kävelymatkan päässä se ei siis tuota päänvaivaa mihin kouluun laitetaan. Ens syksynä alkaa meillä jo eka luokka. Vähän mua hirvittä et kun kotoo lähetään pitää alkumatka kävellä vaan tien laidassa ennenkö alkaa jalkakäytävä. Kieliä en oo miettiny vielä mut luulen et menee peruskaavan mukaan itelle kaikki kielet on ollu ihan supervaikeita niin toivon kyllä et seuraavalla polvella menee helpommin itellä toki vaikuttaa se et lukemaankin oppiminen oli hankalaa eikä siihen apuja sillon ihan 90-luvun alussa saanu ryhmän mukana vaan mentiin. Nyt kun eskari alko pitkän koulukiusaus taustan omaavana jännitin et eihän tuu kiusatuks mutta onneks se ei oo ajatuksena ensimmäinen enää eikä se stressaamalla parane.
Täällä toisen lapsen yritys meneillään sekavin tuntein. Esikoinen nyt reilu 1v. Ekasta alkionsiirrosta tuli puhdas nega, toisesta sain maanantaina plussan (!!!) mutta verikokeen tulos oli liian matala hcg (50, pitäisi olla kuulemma vähintään 120) ja hyvin matala progesteroni (en tullut kysyneeksi arvoa. Ylihuomenna uusi hcg. Ikävän hyvin muistuu mieleen miten kamalaa tämä piinailu ja odottaminen ja pettymykset taas onkaan:-(
Kiitollinen toki olen tästä meidän ihanasta taaperosta.
Kiitollinen toki olen tästä meidän ihanasta taaperosta.
Muokattu viimeksi:
KatMa
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Mä taas odottelen että testi näyttäs negatiivista. Reilu 4 vkoa tyhjennyksestä ja testi näytti plussaa tänään. Aargh, että ärsyttää. Odottelen että pääsen soittamaan neuvolaan, että pääsisin verikokeisiin. Täytyy toivoa että se olis toooosi matala, ettei tarttis mennä kaavintaan.
Täällä odotellaan samaa. Mulla on 2 viikkoa tyhjennyksestä ja materiaali ei lähtenyt poistumaan lääkkeillä.
Julkinen ei suosstunut tekemään imua ja meidän klinikan lääkäri oli huolissaan siitä että materiaali ei ole yhtään poistunut niin kävin nyt eilen sitten yksityisellä imukaavinnassa. Eilisen aamun testi oli selvä plussa ja tämän aamun testi ihan haalea haamu. Jos tästä nyt toipuisi nopeasti (fyysisesti), koska meidän hoidot vielä jatkuu viimeiseen alkionsiirtoon. Tämän ikäisenä ei ole yhtään kuukautta aikaa hukattavana. Henkisiin asioihin sain psykoterapeutin ajan ensi viikolle. Toivon että pääsen sitten kiinni käsittelemään omia tunteita lapsettomaksi jäämisestä, mikä nyt kummittelee takaraivossa.
Toivotaan, että sun arvot olis tosi matalat!
Ja jos ei ole, niin toivotaan että, sä pääsisit ultratarkistukseen ja sitten hellään imukaavintaan ja pääsisit toipumaan fyysisesti koettelemuksesta
Tsemppiä CherryRed
Täällä hcg oli tippunut, eli kemiallinen raskaus. :-(
Vaikka realistinen yritänkin olla, niin tämän raskauden la olisi ollut mun nimipäivänä ja otin sen jotenkin merkkinä, että NYT onnistuu.
Noh, alkioita vielä on joten yritys jatkuu.
Täällä hcg oli tippunut, eli kemiallinen raskaus. :-(
Vaikka realistinen yritänkin olla, niin tämän raskauden la olisi ollut mun nimipäivänä ja otin sen jotenkin merkkinä, että NYT onnistuu.
Noh, alkioita vielä on joten yritys jatkuu.
KatMa
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Toivotaan, tsemppiä myös sinulle!! Sovimme terkan kans että ensi viikon lopulla käyn labrassa ja katsotaan sit mikä tilanne. Mulla tulee vasta 39v. ikää ens kuussa, mutta koko ajan ollut ajatus että kun 40 tulee täyteen, loppuu yritys (katsotaan sit mikä fiilis vuoden päästä), joten samaistun siihen että aikaa ei olisi hukattavaksi.Täällä odotellaan samaa. Mulla on 2 viikkoa tyhjennyksestä ja materiaali ei lähtenyt poistumaan lääkkeillä.
Julkinen ei suosstunut tekemään imua ja meidän klinikan lääkäri oli huolissaan siitä että materiaali ei ole yhtään poistunut niin kävin nyt eilen sitten yksityisellä imukaavinnassa. Eilisen aamun testi oli selvä plussa ja tämän aamun testi ihan haalea haamu. Jos tästä nyt toipuisi nopeasti (fyysisesti), koska meidän hoidot vielä jatkuu viimeiseen alkionsiirtoon. Tämän ikäisenä ei ole yhtään kuukautta aikaa hukattavana. Henkisiin asioihin sain psykoterapeutin ajan ensi viikolle. Toivon että pääsen sitten kiinni käsittelemään omia tunteita lapsettomaksi jäämisestä, mikä nyt kummittelee takaraivossa.
Toivotaan, että sun arvot olis tosi matalat!
Ja jos ei ole, niin toivotaan että, sä pääsisit ultratarkistukseen ja sitten hellään imukaavintaan ja pääsisit toipumaan fyysisesti koettelemuksesta
KatMa
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Voi ei!! Broken Heart On se niin suuri pettymys, vaikka varhaisessa vaiheessa kesken meneekin.Tsemppiä CherryRed
Täällä hcg oli tippunut, eli kemiallinen raskaus. :-(
Vaikka realistinen yritänkin olla, niin tämän raskauden la olisi ollut mun nimipäivänä ja otin sen jotenkin merkkinä, että NYT onnistuu.
Noh, alkioita vielä on joten yritys jatkuu.
Näinpä. Vaikka kemiallisia tapahtuu ilmeisen usein, surettaa kuitenkin ajatus, että pieni elämä on päässyt hitusen alkuun, mutta ei ole ote pitänyt sitten kuitenkaan kiinni. Nyyhkis.
Meillä oli rajana se, että lapsi syntyisi ennen kuin täytän 45, mutta se siitä rajasta. Onneksi ei lopetettu. On tuo lapsi niin iso Aarre
Minä taas vasta sain päähäni aloittaa hoidot, kun täytin 40v. Astonished Face- Muutama kaveri samassa tilanteessa eli toinen aloitti 40 v hoidot (juuri alkaneet) ja toinen vielä toivoo kohta 40v täytettyään myös raskautuvan. Eli ei kai 40 tarvitse lopettaa, jollei sitten itse koe esim pitkien hoitojen jälkeen, että yrityksen jatkaminen olisi turhaa. Itse taas pohdin, käyttäisinkö vielä yhden jäljellä olevan alkion, vaikka aivan ihana esikoinen kohta 8kk on sylissä. Beating Heart
Me aloitettiin yritys, kun olin 42-vuotias. Iäkkäänä onnistuminen on aika paljon tuurista ja vielä enemmän perintötekijöistä kiinni, mutta aina joku onnistuu.
Hurjasti voimia kaikille raskautta yrittäville ja siinä epäonnistuneille Broken Heart
Mä uskon että yrittäisin heittämällä vielä itsekin jos mieskin haluaisi, olen nyt 43. 41vuotiaana onnistui ilman hoitoja, enkä usko että tässä välissä vieläkään olisi dramaattisia muutoksia kehoon tullut, toisin kun koin siinä 35-37v tapahtuneen, kun kk kierto lyheni ja menkat minimalisoitui, 3 poikaa sen jälkeen kuitenkin saanut..
Mutta enää ei ole sisäistä poltetta asiaan, voihan toki olla että mielikin tietää mshdollisuutensa tässä.
On jokseenkin helpottavaa aloitella elämää ilman vauvakuumetta ja sen seurauksia.. Aika pitkään sen tovissa vierähtikin, 19 vuotta huusi kohtu vauvoja.
Mä uskon että yrittäisin heittämällä vielä itsekin jos mieskin haluaisi, olen nyt 43. 41vuotiaana onnistui ilman hoitoja, enkä usko että tässä välissä vieläkään olisi dramaattisia muutoksia kehoon tullut, toisin kun koin siinä 35-37v tapahtuneen, kun kk kierto lyheni ja menkat minimalisoitui, 3 poikaa sen jälkeen kuitenkin saanut..
Mutta enää ei ole sisäistä poltetta asiaan, voihan toki olla että mielikin tietää mshdollisuutensa tässä.
On jokseenkin helpottavaa aloitella elämää ilman vauvakuumetta ja sen seurauksia.. Aika pitkään sen tovissa vierähtikin, 19 vuotta huusi kohtu vauvoja.
Minullakin oli vaikka mitä takarajoja, ja aina niiden ylityksen jälkeen totesin, että en ole valmis lopettamaan yritystä vielä. Ja toisaalta, eipä noilla omilla takarajoilla ole hirveästi merkitystä. Miksi sitoa itseään turhaan sellaisilla päätöksillä, joita on tehnyt kun ei tiennyt paremmin? Prosessin aikana se toki auttoi, että pystyi noiden rajojen avulla jäsentämään itselleen vähän tulevaisuutta, mutta mikään ei estä takarajojen muuttamista sitten kun siltä tuntuu.
Yritys loppui toisen lapsen syntymään, sitten tuntui, että tämä riittää, ja että onneksi ei enää koskaan tarvitse käydä läpi raskautta ja synnytystä. Jos taivaasta tupsahtaisi kolmas lapsi, ottaisin hänet riemulla vastaan, mutta raskaana en enää koskaan halua olla.
Yritys loppui toisen lapsen syntymään, sitten tuntui, että tämä riittää, ja että onneksi ei enää koskaan tarvitse käydä läpi raskautta ja synnytystä. Jos taivaasta tupsahtaisi kolmas lapsi, ottaisin hänet riemulla vastaan, mutta raskaana en enää koskaan halua olla.
KatMa
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Mulla just tämä. Tykkään aikatauluista. Olen vähän semmoinen että täytyy olla asetettuna tavotteita asioille ja tulevaisuus mietittynä. Niistä voi sit poiketa jos siltä tuntuu. Mun mies on taas semmonen, että se ei edes tiedä mitä se tekee huomenna, se ei pysty tekemään esim. 5 vuotissuunnitelmaa Beaming Face With Smiling Eyes