Moikka kaikille pitkästä aikaan! :)
Itsekin olen taustaillut pitkän aikaa ja välillä käynyt kurkkimassa teidän kuulumisia.
Ihania uutisia Hippusella ja Äitykällä, onnea valtavasti!
Marcipa, sinullekin onnea paljon! Mullakin viime raskaudesta oli tuhruttelua pitkin alkuraskautta. Välillä kirkasta, välillä rusehtavaa. Kerran kävin paniikkiultrassakin, mutta tiputtelulle ei löytynyt ikinä mitään kummempaa syytä ja kaikki päätyi hyvin! Mutta voin niin samaistua tuohon pelkoon ja tunteeseen. Voimia sinulle ja pidetään peukkuja että on harmitonta tiputtelua.
Me ollaan taas hoidoissa. Viime syksynä oltiin siis julkisella vika meille tarjottava hoito, ivf, josta ei mitään tulosta. Tuolloin suositeltiin yksityiselle lahjasoluhoitoihin. Vuosi meni ja nyt ollaan yksityisellä ja tän viikon perjantaina punktio edessä. Ja omilla soluilla, tämä lekuri oli sitä mieltä että vielä koitettaisiin näin. Jännittää. Ma ultrassa oli pari-kolme follikkelia molemmin puolin.