Pulinaketju

Mä täällä jännitän alkaako vuoto vai ei. Tänään dpo 13 ja alla testi. Ensimmäinen haamu tällä testillä oli dpo 9. Aika hitaasti kuitenkin vahvistuu ja seurana menkkakivut, niin pelottaa että tuleeko tästäkään mitään.
Ooooo, kutkuttavaa! Pidetään toivoa yllä tälle plussalle :Heartred
Menkkakivuilla on mulla yleensä raskaudet alkaneet!
 
Kävimme juuri ultrassa. Valitettavasti ei meidän kohdalla onnistunut tälläkään kertaa. Joko tosi varhain mennyt kesken tai tuulimuna. Onneksi sai nyt aikaisessa vaiheessa tämän tiedon, eikä tarvitse joululle saakka odottamaan.
Joo ja siis keskenmenosta ei olisikaan tarvinnut jutella, mutta kun mua pelotti se uusi lääkkeellinen keskeytys. Siihen olisin halunnut tsemppausta. Jotain "hei selvitään yhdessä". Nyt jäin totaalisen yksin.

:Heartbigred Ei taas sanat riitä, sydäntä kouraisee nämä menetykset:sad001.
Osanotto ja virtuaalihali molemmille
 
Katma voimia!

Varovaiset onnittelut marcipalle ja vauvaliimaa ja jarrusukkia!

Menkkajomot on aika tyypillinenkin raskausoire. Mulla ollu muistaakseni kaikista!
 
Lääkäri teki lähetteen tays pgh:lle, lähetteessä oli virheellisesti ettei ole lapsia, mutta mulla kaksi onnistunutta raskautta ja synnytystä ollut. Mahtaako olla este tutkimuksille? Ja pystyykö joku kertomaan, mitä siellä tutkitaan? Verikokeita, kohdunrakenne? Me ei olla isompien hoitojen kannalla, mutta jos jotain pientä apua löytyy vaikka primaspanista, ym. niin apu kyllä otetaan vastaan.

Muoks. Kävin kurkkimassa tuolla lapsettomuus puolella ja luin yhden artikkelin polikäyntiin liittyen.
 
Muokattu viimeksi:
Raskaana, kunnes toisin todistetaan. Eilen täytin 44 vuotta ja tällä viikolla tulee vuosi täyteen tällä foorumilla. Vuosi sitten tein plussan, 18.11. joka siis päättyi kuitenkin keskeytyneeseen keskenmenoon.
 

Liitteet

  • 65B14036-9EF2-4A1F-80B8-8C8074766CC2.jpeg
    65B14036-9EF2-4A1F-80B8-8C8074766CC2.jpeg
    18 KB · Katsottu: 135
Raskaana, kunnes toisin todistetaan. Eilen täytin 44 vuotta ja tällä viikolla tulee vuosi täyteen tällä foorumilla. Vuosi sitten tein plussan, 18.11. joka siis päättyi kuitenkin keskeytyneeseen keskenmenoon.
Onnea ja paljon tarrasukkia matkaan :Heartred
 
Näin viime yönä unta että mun vanhin tyttö, pian 15v, oli raskaana :nailbiting:. Oli huojentavaa herätä aamulla :rolleyes:.. Oltiin joku aika sitten puhuttu paljon näistä teini raskaus asioista, että en ihmettele sinänsä. Kerroin unesta aamulla hänelle ja hän heitti takaisin että ystävänsä taas oli nähnyt unessa mun olevan raskaana :woot:.. Sitä on nyt ilmassa :p.
Pystyykö sitä olla kuumeilematta :hilarious:..

Pienimmäinen vihdoin opetettu nukkumaan, kyllä on uusi olo itsellä! Lähestyi jo hulluus sitä yöllistä kidutusta kestäessä.
 
Aamulla otetut cytotecit eivät vaikuta sitten yhtään mitenkään. Edeltänyt vuoto ei voi mitenkään vastata edes 5 + tm. Ja kun soitin, pitää kuulemma odottaa 3 päivää. Mitähän tässä tällä kertaa sit odotellaan...
 
Peppipupu tsemppiä!!

Minua ohjeistettiin myös alkuvuonna odottamaan se 3 vuorokautta että Cytotecit ehtivät vaikuttaa, siis sen tyhjennysvuodon pitäisi alkaa tuon 3 vrk:n sisällä.
Toivottavasti toimivat sinulla kuten kuuluukin:smiley-angelic001
Mutta sulla ei ne tainneet toimia?
 
Peppipupu tsemppiä!!

Minua ohjeistettiin myös alkuvuonna odottamaan se 3 vuorokautta että Cytotecit ehtivät vaikuttaa, siis sen tyhjennysvuodon pitäisi alkaa tuon 3 vrk:n sisällä.
Toivottavasti toimivat sinulla kuten kuuluukin:smiley-angelic001
Mutta sulla ei ne tainneet toimia?
 
Aamulla otetut cytotecit eivät vaikuta sitten yhtään mitenkään. Edeltänyt vuoto ei voi mitenkään vastata edes 5 + tm. Ja kun soitin, pitää kuulemma odottaa 3 päivää. Mitähän tässä tällä kertaa sit odotellaan...
Ekassa tyhjennyksessä mulla alkoi vasta illalla kuuden jälkeen vuoto ja oli niukka. Sain kk päästä toiset ja hiljalleen hcg alkoi laskea. Se kesti 2kk. Toinen tyhjennys (tuulimuna) alkoi mielestäni hyvin, vuoto alkoi heti aamusta ja tavaraa tuli. Olin että jes, nyt onnistu. No se pääty 3kk päästä kaavintaan. Lääkäri varotteli että tuulimuna on sitkee tapaus. Nää molemmat keskenmenot todettiin rv 11-12 paikkeilla. Muoks. Saas nähdä mitä tällä kertaa tiedossa. Perjantaina gynenpolilla käynti.
 
Voimia KatMa, olen todella pahoillani:Heartred

Ultrassa käyty, ja kaikki oli hyvin. Pikkuinen vastasi 5 pv isompaa ja laskettuaika aikaistui 4.6.2021
Vauva liikkui kovasti ja oli oikein virkeä tapaus. Mitään poikkeavaa ei löytynyt, ehkä mä jo uskallan huokaista ja alkaa nauttia tästä ylläri raskaudesta:Heartpink
Me muutetaan vielä jouluksi uuteen kotiin.
Pahoinvointi alkaa pikkuhiljaa helpottamaan.

t. Sarianna ja pikkuinen rv 12+6
 
No ei päästä tälläkään kertaa ihan helpolla. Kävin gynenpolilla. Joku eksoottinen löydös keskenmenon lisäksi, ehkä myooma, varmaksi eivät osanneet sanoa (2 gynee tutki). Noh, mutta lääkkeellä tyhjennetään, mutta maanantaina menen sairaalaan ottamaan lääkkeet vuotoriskin vuoksi. En siisvoi tehdä tyhjennystä kotona. Ja siellä ultrataan lopuksi. Sit ultrataan vielä 2 viikon päästä. Hieman epäselväksi löydös jäi. Aika näyttää mitä tutkimuksia tarvitsee tehdä. Ilmeisesti edellisestä kaavinnasta siellä näkyi myös kiinnike.
 
Takaisin
Top