Pulinaketju

Meidän lapset tekevät paljon kotitöitä: tyhjentävät ja täyttävät tiskikoneen, lajittelevat ja vievät puhtaan pyykin kaappeihin, vievät roskat kierrätykseen, käyvät kaupassa, imuroivat, pesevät oman vessan lavuaarin, siivoavat huoneensa, joskus tekevät ruokaa. Mutta lapset ovatkin jo 9-, 12 ja pian 14-vuotiaita. He saavat kotitöistä peliaikaa ja usein pyytävät lisää kotitöitä saadakseen lisää peliaikaa.
 
Marcipa sanoi:
Meidän lapset tekevät paljon kotitöitä: tyhjentävät ja täyttävät tiskikoneen, lajittelevat ja vievät puhtaan pyykin kaappeihin, vievät roskat kierrätykseen, käyvät kaupassa, imuroivat, pesevät oman vessan lavuaarin, siivoavat huoneensa, joskus tekevät ruokaa. Mutta lapset ovatkin jo 9-, 12 ja pian 14-vuotiaita. He saavat kotitöistä peliaikaa ja usein pyytävät lisää kotitöitä saadakseen lisää peliaikaa.
Click to expand...

Täytyypä muistaa tämä keino (peliaikaa kotitöillä) siinä vaiheessa kun oma 5-v on sen ikäinen, että pelaaminen kiinnostaa. :happy:
 
Hmmh... Jos poikaa ei olisi, niin todennäköisesti olisin sinkku ja kävisin töissä ja muut ajat möllöttäisin kotona. Tai voisihan sitä käydä kylillä useammin, ja ehkä jokusen kansalaisopiston kurssinkin saattaisin itselleni haalia. Saattaisin elää hyvinkin onnellista elämää. Ei sillä ettenkö nytkin olisi onnellinen, mutta toisista syistä vaan.
 
En pysty kuvitella elämää ilman lapsia. Jos olisi vain isot lapset, niin todennäköisesti olisin väsyneempi ja nukkuisin enemmän kuin nykyisin. Ehkä kävisin teatterissa ja matkustaisin enemmän, jos ei olisi koronaa.
 
Olen aika samoilla linjoilla Yölennon kanssa. Kulttuurin harrastamista ja matkustelua olisi enemmän.
 
Pikkuvarpaat sanoi:
Ootteko miettineet mitä tekisitte nyt jos teillä ei olisi lapsia?
Click to expand...

Mä luulen että asuisin jossain trooppisessa paikassa. Ehkä olisin opiskellut vielä lääkäriksi.

Tai sitten olisin palannut Uuteen Seelantiin ja nainut jonkun 5000 eläimen lampurin. Yksin en haluaisi olla, vaikka itsenäinen olenkin.

Mitä itse luulisit tekeväsi elämässä ilman lapsia?
 
Lisään vielä että uskon että tämä avioliitto olisi kyllä kestänyt lapsettomuutta muttei mun levotonta menojalkaa ilman lapsia. Meillä kun mies ei lähde minnekään kun pakon edessä.
 
Mun esikoinen on vasta 4, että jos hän ei olisi syntynyt niin varmaan kipuilisin lapsettomuuden kanssa tosi akuutisti ja juoksisin hoidoissa. Eläisin enemmän baari elämää kaveripiirin kanssa. Miehen kanssa on oltu jo 18 vuotta kimpassa joten en usko, että eroa olisi tullut lapsiasian takia. Yrittäisin päästä opiskelemaan ehkä, jos henkinen jaksaminen ei lapsettomuuden takia olisi nollissa. Aika ikävää se elämä varmaan olisi.
 
Meillä käytetään peliaikaa kans palkkana. Toimii hyvin. Normitöistä saavat puoltuntia/d ja sit voi erikseen tienata lisää.

Mielenkiintoinen kysymys toi jos ei olis lapsia. Mä en halunnut lapsia ja sit selvis että se lastensaanti ei olis mulle ees todennäköistä. No nyt niitä ois se neljä luomusti tullut/tulossa.

Jos en olis saanut lapsia olisin uratykki, matkustaisin ja todnäk olisin sinkku. Olisin saanut vakinaisen työpaikan 12 vuotta aikaisemmin ja edennyt hyvässä firmassa johtoportaaseen. Aika erinäköinen elämä ja itsellekin aikaa. Tosin olisinko yhtään onnellisempi?!

Nyt teen töitä miehen töiden ehdoilla ja 3. lapsen jälkeen oli jo aika selvä että teen vähän jotain mistä tulee rahaa silloin kun voin. Neljäs niittaa asetelman ainakin seitsemäksi vuodeksi. Kuulutaan päivähoidossa korkeinpaan maksuluokkaan muutoksistakin huolimatta niin se n. 420€ päivähoitolaskuna hoidosta, jota on tarjolla ainoastaan arkisin 7:30-17:00, on tosi paljon, kun se ei riitä tarpeeseen tai jousta (hinnassa tai ajallisesti) lisäksi on vielä reilun tunnin yhdensuuntaisen työmatka. Mun palkassa ei myöskään mitenkään näy milloin työ on tehty tai tehtävä vaan sama kk palkka työtunteihin perustuen kuukaudesta toiseen.
 
Jos mulla ei olisi lapsia, niin olisin varmaan reissannut maailman ympäri ja asunut ulkomailla useampaan otteeseen. Tosin lastenkin kanssa on tullut paljon matkustettua. Vaikea sanoa oltaisiinko miehen kanssa yhdessä, oltais varmaan. Vaikka meidän suhteeseen on lähes aina kuulunut lapset, sillä esikoinen sai alkunsa kun oltiin oltu yhdessä 9kk. En ole mikään uratykki, vaikka hyvässä työssä ja ihan hyvällä palkallakin olen. En siis usko, että olisin uralle uhrannut elämääni vaikka lapsia ei olisikaan. Mutta onneksi on lapset. Ne on kyllä parasta elämässä.
 
Minä ajattelen asian jotenkin niin, että silloin kun olin lapseton, jo keski-ikää lähestyvä nainen, niin en olisi tosiaan varmaan hirveästi murehtinut lapsettomuuttani, jos poikaa en olisi saanut. En ole koskaan ollut varsinaisesti mikään äitityyppi. Olen myös vähän semmoinen, etten välttämättä jaksa stressata ja murehtia asioista, joille ei enää voi mitään. Ja koska en olisi lapsettomana oikeasti tiennyt, mitä menetän, kun lasta ei ole, niin olisin ollut tyytyväinen ilmankin. Nyt on aivan erilaista miettiä, mitä olisi ollut, jos sitä lasta ei olisi, kun hän nyt tuossa kuitenkin on, ja on minulle maailman rakkain <3
 
En minäkään ole mikään varsinainen äitityyppi, mutta olen kyllä aina halunnut lapsia ja ensimmäiset sain jo nuorena. Vaikka en olisi saanut, niin en silti olisi kovin erilaista työuraa havitellut. Pidän työstäni ja olen aina vastustanut uralla etenemistä ja kaikenlaisia esimiestehtäviä. Tiedän, että olisin niissä hyvä, mutta inhoan sitä silti. Perustyö on minua varten, haastetta sopivasti ja mahdollisuus kehittää ja kehittyä.

Jos en jostain syystä olisi saanut omia lapsia, olisin varmaan ottanut sijaislapsia.

Äitiys ei varsinaisesti ole muuttanut minua, mutta on kyllä opettanut kärsivällisyyttä, tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä avannut sellaisia maailmoja, joihin en olisi edes halunnut kurkistaa. Esimerkiksi aamuviideltä lähtö yhteiskuljetuksella johonkin harradtusreissuun koko päiväksi tai valvojana kymmenille kiljuville lapsille uimahallissa. En siis voi sanoa, että päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka suurimmaksi osaksi äitiys on pelkkää voittoa. Kuvittelen, että Kuopuksen kanssa välttäisin nuo kissanristiäiset ja valvontavuorot.
 
laughing7 kun tässä kuvittelen, että kuopuksen kanssa en joudu talkoohommiin ja kaikkiin niihin paikkoihin, joista äitiysneuvolassa ei varoiteta, tuli mieleen, että jos kuitenkin päädyn sinne, seuralaiset ovat minua 20 vuotta nuorempia ja luulevat minua isoäidiksi tai muinaisjäänteeksi.
 
Raskausunettomuutta ilmoilla aamuyöntunteina...

@Yölento "Kaikkiin niihin paikkoihin joista äitiysneuvolassa ei varoiteta" on täydellinen ilmaisu. Näitä paikkoja pitäisi ehdottomasti esikoistaan odottaville listata. Juurikin iän, mutta myös kokemuseron suhteen erilaisissa lasten harrastusseuroissa, mutta ihan myös koulun toimintojen ympärillä, tuntee itsensä niin pronttosaurukseksi ja ulkopuoliseksi. Pelkästään lasten samanikäisyys ja yhteinen tekeminen ei riitä yhteyskokemuksen pohjaksi. Olen jättäytynyt kaiken tällaisen ulkopuolelle ihan oman mielenterveyteni takia. Kieltämättä olisi ihana tavata livenä ihmisiä, joilla on samanlainen elämäntilanne, mutta esim. Paikkakunnan mammaryhmät nyt koostuvat pääasiassa niistä parikymppisistä, joilla ei vielä ole koulutusta tai töitä takana ja muutoinkin pikkulapsista huolimatta totaalisen erilainen elämäntilanne ja arkiympäristö kuin itsellä. Samaan ulkopuolisuuden kokemukseen olen törmännyt opiskellessani, sillä menin vähän eri reittejä niin opiskelukaverit olivat kevyesti sen 5-6 vuotta nuorempia kun aiemmissa opinahjoissa olivat vähintään saman verran vanhempia.
 
MInähän nyt vähän kriiseilen jo siitä, kun joskus harvoin vien pojan päiväkotiin, niin jos siellä sattuu olemaan muita vanhempia tuomassa lapsiaan myös, niin kyllä minä se vanha muori siinä seurassa olen :bag: Onneksi kukaan ei ole oikeasti missään ääneen sanonut, että miksi ihmeessä noin vanhana teit lapsesi, vaikka kai siitäkin joku jossain puhuukin selän takana. En anna sen häiritä eikä se minua oikeasti häiritsekään, koska tämä on minun elämäni, ja se nyt vaan meni silleen, että lapsen sain vasta myöhäisellä iällä isolla rahalla ja kaikenlaisten kokemusten ja tunteiden vuoristoratojen jälkeen. Toivon, ettei ikä tee minusta huonoa äiti kenenkään silmissä. Olen kyllä omalla kohdallani sitä mieltä, että tämä oli hyvä ikä saada lapsi, koska elämänkokemusta on takana kauan, niin erilaisiin tilanteisiin suhtautuu jotenkin eri tavalla kuin esim. 20 vuotta sitten.

Täällä korvessa asumisella on puolensa, kukaan ei ole ainakaan vielä pyytänyt mihinkään mukaan, enkä jaksaisi lähteäkään. Koulun alettua varmaankin joutuu johonkin osallistumaan, mutta silloin poika ei enää ole senkään vertaa "hoidettava" kuin nyt vielä on, kun monessa asiassa pitää vielä auttaa, vaikka koko ajan poika oppiikin uusia taitoja ja omatoimisuutta. Leipominen kyllä onnistuu, jos vain jaksamista löytyisi. Mutta en murehdi niitä vielä, katsotaan sitten kun on ajankohtaista :) Nyt on vielä jotenkin niin kaukainen ajatus se, että voisin ehkä mennä ilta-aikoina kansalaisopistoon kursseille tai kylälle jumppatunnille tai mitä nyt keksiikin. Olen niin tottunut tähän, etten "pääse" mihinkään täältä kotoa, etten osaa vielä oikeasti kaivatakaan mitään sellaisia omia juttuja, joita ei voisi kotona tehdä.
 
Mä olen jotenkin niin lapsekas, että menee helposti aika esim miehen (30v) kavereiden vaimojen kanssa. En huomaa juuri ikä - eroa. Mutta noin muuten kauhulla ajattelen ehkä tulevia koulun myyjäisiä, harrastustoiminnan talkoovuoroja... :banghead: ne on aina joskus klo6 aamulla ja en ole kovin sosiaalinen tuohon aikaan..
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top