Meillä poika täytti juuri kolme, ja on kyllä melkoinen energiapakkaus hänkin jo! Siinä mielessä on onni, että poika on tarhassa, siellä on kuitenkin kaikenlaista aktiviteettia paljon enemmän kuin kotona olisi edes mahdollista järjestää ilman pitkiä automatkoja, kun asutaan korvessa. Toki ulkoillaan kotonakin, ja oikeastaan odotan jo sitä, että poika oppii ajamaan polkupyörällä, voitaisiin sitten käydä pyöräilemässä. Vielä ei oikein tahdo polkimien toiminta mennä jakeluun, vaikka ollaan koitettu "jalasta pitäen" opettaa. Mutta kaikki aikanaan, ehkä ensi kesänä sitten jo sujuu paremmin :) Potkupyörä on nyt käytössä kyllä, ja kävelen/otan juoksuaskeleita kun poika viilettää sillä eteen päin :)
Me ei olla käyty uimassa missään, ei olla tutustuttu järveen eikä myöskään uimahalliin. Sitä on rajoittanut korvien putkitus, koska korvat pitää suojata kaikissa muissa vesijutuissa paitsi suihkussa. Tietysti uimahalliin on myös pitkä matka, mutta järven rannalle ei kovin pitkä. Onhan se omaa laiskuutta, etten ole jaksanut työpäivien jälkeen lähteä ajamaan poikaa harrastuksiin. Toisaalta poika on kyllä tarhapäivien jälkeen aika väsynyt, joten ehkä ei ihan vielä tarvita erityisiä harrastuksia. Myöhemmin toki, jos ja kun poika haluaa, silloin on vain jaksettava itsekin :)