Pulinaketju

Just ku pääsin sanomasta että mun kierrossa ei oo ollu ikinä mitään kränää, niin eikös se ala siitä heti. Eilen illalla tuli vähän verta, totesin että jaa menkat alkoikin jo kp23. (Normikierto 26 päivää) No eipä tuu aamulla enää mitään verta. Ei alkanu menkat. Lisäksi, oon yksin kotona, ja oon pillittäny koko aamupäivän. Kuunnellu musiikkia, ja kaikki tuntuu nyt olevan sisuskaluja ympärikääntävän liikuttavaa tänään. Mikälie hormonimyrsky. Tahdon nähdä mihin tämä johtaa...
 
Tuohan on hyvä keino. Aina kun on huono kierros, voi siis estroa napata. Kerros vähän lisää siitä.
Niii tätä toki ei voi tehdä jos haluaa että ovis tulee. Yleensähän näin tehdään kiertojen tasaamiseksi ja muutenkin vaihdevuosissa jos ei enää ole tarkoitus raskautua. Saadaan ns kk vuodon omainen vuoto tulemaan, alkukuu syödään estrogeenia ja loppukierrossa 7päivää estro+keltarauhasnappeja, yhteensä siis 21 päivää. Vuoto tulee muutaman pv päästä. Muuten tämä toki estää oman oviksen ja voi sotkea muutenkin eikä tietenkään Takaa että ensi kierto olisi onnistunut luomupöhinä.
Nyt kun mulla tilanne on käytännössä se että limis on 1mm ja folleja tasan nolla eikä edes alkuja näy uskaltauduin tämän tekemään. Eli tilanne vastaa alkukierron tilannetta tai oikeastaan siis huonompaa. Vähän ristiriitainen olo toisaalta. En ajatellut syödä kuin viis päivää ja pienellä annoksella. Siksikin että imetän vielä. Mutta kokeillaan. Tähän konkurssiin aivan stnan sama. Haluan eroon yöhiestä ja kuivuudesta.
 
No eihän hyvistä kierroksista ole tosiaan enää mitään takuuta, mutta minusta tuo on ihan järkevää, jos kerran oloa helpottaa. Mielenkiintoista kuulla tuosta. Nyt vaan toivotaan, että seuraava kierros on hyvä ja pääset skabaan taas mukaan.
 
No kyllä vähän voisi toiveita olla, mutta ei tässä sovi ruveta keulimaan... Tulee pian korkealta ja kovaa alas.
Oloista tiedä, oikein jos tarkkailee niin löytyyhän niitäkin mutta vähän jarrua siinäkin. Kun nekin voi johtua niin monesta.
Kuulostellaan.... Myytiin me turvakaukalokin jo eilen pois ihan vaan varalta
Noo aina voi vähän keulia. Tuntuu että Se riski tippua perseelleen on aina ajatteli positiivisesti tai negatiivisesti. Peulut enivei <3
 
Ovisplussahan sieltä pukkasi. Arvelinkin näin kun eilen alkoi tikku tummua ja halut pilvissä. Talleteltiinkin eilen jo.
 
Liitteet

  • 408938E5-DDEC-456D-BE3B-A81954830B17.jpeg
    408938E5-DDEC-456D-BE3B-A81954830B17.jpeg
    23.2 KB · Katsottu: 131
Mua tavallaan ärsyttää, että kaikki lääkärit kellä nyt olen ollut suhtautuu raskaustoiveeseen vähän naureskellen. Ei siksi että ottaisin vähästä itseeni vaan se että kaikki vähän hymähtää iälle ja lapsimäärälle. Ja aika samantien nostetaan kädet pystyyn että sori ei voi minkään. Mua ärsyttää. Mikä vika on haluta neljättä lasta 44-vuotiaana?? Mikä siinä on naurettavaa tai miks pitää kommentoida että Ai vieläkö, eikös kolme oo jo aika hyvin, eikös ikä Oo jo melkoinen ja vois ajatella että näin on hyvä ja ja ja. Mitähän kommenttia vielä.

Mitä enemmän lukee ulkomaisia sivuja sitä enemmän tuntuu että täällä ollaan monessa asiassa alka kaukana. ENKÄ tarkoita että haluaisin mitään turhia hoitoja ja toiveita, mutta aika ohkaisella protokollalla
Suomessa hoidetaan. Tavallaan on hyvä mutta sitten ei kuitenkaan. Toki rahalla saa, mutta Suomessa edes yksityiset ei lähde kovin kummoisiin kikkailuihin
Tuolta kun lukee millaisia hoitoja tehdään korkealla FSHlla ja vähällä munasolumäärällä oleville, ne on todella omituisia verrattuna siihen että täällä järeimmät hoidot on ivf ja lopulta lahjasolut. jenkeissä kikkaillaan erilaisilla stimulaartioilla, estrogeenia annetaan erilaisilla määrillä kierron eri vaiheissa, hormonimäärät mitataan ja folliultrilla seurataan. Lähes menkattomat 45v:t on saatu raskautumaan ihan ”omillaan”. Juu, iso osa varmasti on fuulaa ja osa sattumaakin mutta siläki tää suomen systeemi on vähän tällasta. Kaikkki hoidot tasapäistetääm aika pitkälti
 
No tuo on kyllä aivan totta :thumleft Toisaalta ei haluaisi luoda itselleen liian vahvaa haavekuvaa, kun se pettymys on sitten niin suuri jos kaikki onkin vain oman korvienvälin tuotosta, toisaalta kyllähän tissejä nipistelee ja pistelee, etovaa oloa on havaittavissa... Joka tosin voi johtua ihan näistä parista huonosta yöstä joita pieni hammasmonsteri on johtanut, ja alavatsaa kivistelee välillä. Eikä kuivuus ole iskenyt alakertaan ainakaan vielä. No, viikon päästä odottelen menkkoja alkavaksi, että silloin viimeistään on tätä päivää viisaampi.
Ainiii säki imetät vielä? Huomaatko sä muutoksia maidossa tai määrissä tai herumisessa nyt tai ylipäätään kierrossa? Mikä dpo siis menossa?
 
En imetä enää, tuo lapsi vaan hulinoi yöt ja ajattelen väsymyksestä johtuvan mm etovan olon, vaikken nyt niin väsyneeksikään itseäni tunne :joyful:

Dpo:sta ei muuten ole hajuakaan, mulla tuli verensekaista paksua limaa 22.3, siitä muuttui kirkkaaksi limaksi ja nippailut alkoi 25.3, jolloin myös halut oli ihan tapissaan. Uskon että tuo km ja pitkä tyhjennys sotki kiertoa jonkinverrran. Odottelin ovista viime viikonlopulle, mutta kosteinta oli silloin viikolla. Ja nyt kun tätä näin pohtii niin alkaapa ihan ärsyttämään:woot: Mutta kai se on jotain 7-10 välillä... Ehkä:hilarious:
Sit vaan testiä kehiin! Aina kun on yhtään syytä niin eikun vaan!
 
Mua tavallaan ärsyttää, että kaikki lääkärit kellä nyt olen ollut suhtautuu raskaustoiveeseen vähän naureskellen. Ei siksi että ottaisin vähästä itseeni vaan se että kaikki vähän hymähtää iälle ja lapsimäärälle. Ja aika samantien nostetaan kädet pystyyn että sori ei voi minkään. Mua ärsyttää. Mikä vika on haluta neljättä lasta 44-vuotiaana?? Mikä siinä on naurettavaa tai miks pitää kommentoida että Ai vieläkö, eikös kolme oo jo aika hyvin, eikös ikä Oo jo melkoinen ja vois ajatella että näin on hyvä ja ja ja. Mitähän kommenttia vielä.

Mitä enemmän lukee ulkomaisia sivuja sitä enemmän tuntuu että täällä ollaan monessa asiassa alka kaukana. ENKÄ tarkoita että haluaisin mitään turhia hoitoja ja toiveita, mutta aika ohkaisella protokollalla
Suomessa hoidetaan. Tavallaan on hyvä mutta sitten ei kuitenkaan. Toki rahalla saa, mutta Suomessa edes yksityiset ei lähde kovin kummoisiin kikkailuihin
Tuolta kun lukee millaisia hoitoja tehdään korkealla FSHlla ja vähällä munasolumäärällä oleville, ne on todella omituisia verrattuna siihen että täällä järeimmät hoidot on ivf ja lopulta lahjasolut. jenkeissä kikkaillaan erilaisilla stimulaartioilla, estrogeenia annetaan erilaisilla määrillä kierron eri vaiheissa, hormonimäärät mitataan ja folliultrilla seurataan. Lähes menkattomat 45v:t on saatu raskautumaan ihan ”omillaan”. Juu, iso osa varmasti on fuulaa ja osa sattumaakin mutta siläki tää suomen systeemi on vähän tällasta. Kaikkki hoidot tasapäistetääm aika pitkälti
Mä olin yllättynyt, kun keskenmenon yhteydessä kaikki lääkärit ja kätilöt kannusti, että vaikka nyt kävi näin niin hyvä mahdollisuus on raskautua. Kukaan ei sanonut iästä mitään negatiivista. Itse olin siinä kohtaa enemmän ajatellut, että olen liian vanha.
 
En minäkään 3.raskaudessa saanu mitään negatiivista kommenttia enkä silloin aikaisemmin yrittäessä. Nyt tuntuu vaan että lääkärit miettii että en tajua tilannettani ollenkaan
Muok siis lisään vaan et mulla tilanne on kuitenkin nyt aivan surkee. Tila mihin suurin osa päätyy vasta 50v korvilla. Sikäli ymmärrän oman toivottomuuteni, harmittaa vaan että lääkärit vähän hymähtää ”vai että lapsihaave” :sorry: Silloin ku oli vielä edes vähän mahiksia ja oma gyne vielä remmissä se oli tosi kannustava vaikkakin realisti. Eikä tosiaan kolmosen odotus 41 vuotiaana herättäny mitään taivastelua
teillä suurimmalla osalla kuitenkin homma pyörii vähintäänkin sillä tasolla kuin itsellä joskus 5-10v sitten. Että edes joskus napsahti vaikkei kuukaudessa silloinkaan. Nyt tää alkaa olla peruuttamattomasti kuin Pandoilla, että maks 1 vuorokausi vuodesta on hedelmällinen ja yleensä sekin menee ohi
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top