Minulla on nyt viikkoja 39+3. Yö meni rauhallisesti, vaikka supistelikin. Vatsa oli arka ja kipeäkin välillä, mutta sellaisia synnytyssupistuksia (joita olen kuullut kuvailtavan) ei tullut ainuttakaan. Ei ainakaan niin, että olisin herännyt ja olen ymmärtänyt, ettei niiden ohitse voi nukkua. Tänä aamuna vatsa oli kipeä ja kireä samaan aikaan, mutta ei kai sitäkään oikeaksi supistukseksi lasketa. Taidan lähettää miehen töihin ja matkustaa taksilla sairaalaan, jos lähtö tänään tulee. Mutta elättelen toivoa, että tämä synnytys kuitenkin tästä pikkuhiljaa edistyy. Laskeutumista ei vieläkään ollut havaittavissa, vaikka nivusten kipu oli eilen käsittämätön. Minusta tuntui, että järki lähtee jo loppuillasta kun se kipu jatkui ja jatkui. Otin särkylääkkeen, mikä lopulta vähän auttoi. Tyyny polvien välissä auttoi nukkumaan ja nyt aamulla kipu ei ole enää niin kova.