Kävinpä tänään sairaalassa käyrillä. Liikelaskenta ei tuottanut tulosta ja päätin lähteä. Koska mies on töissä suht lähellä sairaalaa lähdin bussilla, vaikka kätilö neuvoikin ottamaan taksin. Tuntui vaan turhalta lähteä taksilla ajelemaan 70 kilometrin matkaa, kun bussi lähti puolen tunnin päästä ja mies tuli hakemaan pysäkiltä.
Käyrä oli erinomainen, mutta ultralääkäri ihmetteli mun "napakoita" supistuksia. Kysyi eikö satu ja minä sanoin, että ei tunnu muuta kuin painetta. Lääkäri sanoi, ettei lupaa mitään, mutta arvelee, että meille voi tulla lähtö pikaisestikin. Nauroi, että mahdetaanko päästään kotiin. No, kotimatkalla tuli kaksi kipeää supistusta, mutta viimeisestä alkaa olla jo tunti aikaa, joten eiköhän tämä tästä rauhoitu. Valitettavasti. Toki supistuksia tulee edelleen, mutta ne eivät ole enää kipeitä. Uskaltaako toivoa? No ihan sama. Nyt täytyy syödä, kun en ole syönyt mitään puolen päivän jälkeen.