Piinaviikkoilijoiden kokoontumisajot!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Miilo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
En ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon tämän kierron suhteen ja vielä piinailen. :nailbiting: Tuhruilu alkoi keskiviikkona kuten menkkojen olisi kuulunut alkaakin, mutta tuhruilu jatkuu edelleen. Nyt siis menossa jo viides tuhruilupäivä. Yleensä menkat ovat tässä vaiheessa jo loppumassa. Eilen oli ainoa päivä kun pikkuhousunsuojaan on tullut jotakin väriä, mutta siis todella vähäistä.

Toista raskaustestiä en ole vielä tehnyt. Koska tuo tuhruilu alkoi ihan normaaliin aikaan, odotin sen runsastuvan, mutta nyt toivon jo loppuvan.

Nornaalista poikkeavana oireena on ollut, että rinnat ovat kipeytyneet vasta tuon keskiviikon jälkeen. Yleensä on pari päivää ennen menkkoja kipeänä ja kivut häviää kun menkat alkaa. Perjantaina oli aivan normaali menkkaolo, mutta ei varsinaista vuotoa. Oikealla puolella on tuntunut ovulaatiosta asti erilaisia tuntemuksia ja ne jatkuvat edelleen toisinaan. Ei kuitenkaan kipua sen ovulaationipistyksen jälkeen.

Alan tuntea itseni aivan vainoharhaiseksi näiden omien olotilojeni kassa. Toiveet vain ovat niin korkealla, etten vielä tahtoisi luopua ajatuksesta, että olisikin tärpännyt.
 
Mulla menkat toiv lopuillaan ilmaantunut myös huimausta ja oksettavaa oloa.eilenki meinasin pyörtyä pariin otteeseen ku puuhasin keittiö hommia huh.saas nähä mite töissä tänään menöö.:(
Jooh pökerryttävä olo koko ajan huh
 
Muokattu viimeksi:
Moi! Mulla menossa kp22 niistä oudoista menkoista lukien. Edelleen omituisuudet jatkuu joten tilasin raskaustestejä. Huolestuttaa mitä muuta voi olla vialla, kun luultavasti kuitenkin olen vainoharhainen minäkin. Olen lihonut ja seksin aikana pitää käydä vessassa kun alkaa pissittää. Iltaisin on jo muutaman viikon hiipinyt lievästi etova olo.
 
Sama homma ja tilasin myös lisää r testejä.öklä olo ollu koko päivän :( huh.toiv vuoto loppuis pian ja sais kokeilla testii tehdä..
 
Hello. Meillä on yritystä jo toista vuotta ja ensimmäistä yritetään. Eli aikas monta kertaa ehtinyt odottaa, että alkaako menkat vai voisko sitä olla raskaana.... Oireita on ollut ihan kaikkea mahdollista ovulaation jälkeen ja silti lasta ei ole kuulunut. On ollut vatsakipuja, kipeitä rintoja, oksetusta, huimausta, palelua ym. Olen tehnyt itsekseni johtopäätöksen, että toivon lasta niin kovin että oireiluni taitaa olla somaattista... Joten nytpä olenkin ottanut käyttööni aamulämpöjen mittauksen, joka ainakin kertoo onko ovulaatio tapahtunut ja jos lämmöt tipahtaneet ennen oletettua menkkojen alkamista, tiedän etten voi olla raskaana.
On todella todella vaikeaa olla piinaamatta itseään oireita kuunnellen. Siispä jatkan sitä näköjään taas tässäkin kierrossa :rolleyes:
Nyt kp15 ja ovulaatiota tikutellaan ja odotellaan kovasti... :wideyed:
 
Hei oiskoha tää oire ? Mulla nilkat turvoksissa kävelen kyl paljo töis ja juodaki pitää nestettä paljo.hokasin ny kotona ku suihkus kävin. Mulla oli samaa ku esikkoista odotin :o
 
Täällä myös yksi piinailija ilmottautuu! :greet025
Esikoista yritetään ja yksi keskenmeno takana. Ensimmäisiä menkkoja km:n jälkeen odotellaan, mutta suuri toive olis, jos sieltä tuliskin heti uusi plussa. Ovis bongattu testeillä ja tänään pitäis olla dpo 10. Oireita ei ole oikeastaan yhtään, paitsi tänään aamulla tunsin pientä kuvotusta. Saas nähdä miten käy.
 
Täälläkin esikoista toivotaan. Olen 2,5 viikkoa tuntenut jos jonkinmoisia (raskaus)oireita ja tehnyt kolme testiä. Viimeisin tänä aamuna näytti negatiivista. Tuntuu vieläkin epäuskoiselta, miksi oli kaikkia oireita. Oudot kuukautiset siis oli tossa normikuukautisten aikaan, että hiukan jo tietysti silloin epäilin että en sitten varmaan ole raskaana. Oireiden jatkumisen takia toivo on kuitenkin ollut takaraivossa. Mutta nyt ei enää tämän kierron osalta. :(

Nyt tuntuu, että taitaa olla ovis-oireita nämä tämänhetkiset, ollut jo muutaman päivän. Tästä syystähän voisi kiljua riemusta ja pistää peiton heilumaan... paitsi että miehellä stressiä eikä homma toimi hänen puoleltaan. Asialle ei tietty mitään voi, mutta kyllä vituttaa ja harmittaa jos menee nyt tämä ovis siksi ohi. :(
 
Mulla mennyt kanssa toivo tämän kierron osalta. Tänään(dpo 11) mittasin aamulämmön ja se oli jo lähtenyt lievästi laskusuuntaan. Lisäksi minulle tuli pienen juoksunpyrähdyksen jälkeen ihan kamalia menkkakramppeja, että olin jo ihan varma, että hanat olivat auenneet, mutta vielä ei ole mitään tullut. Eiköhän ne menkat ihan kohta taas ala :sad001
 
Harmi Alina16, että toivoo alkaa mennä tämän kierron osalta! :( Mutta toisaalta, kaipa sitä toivoa voi niin kauan pitää yllä, kun menkat oikeasti alkaa? Mä en oo mitään lämpöjä tai muita mittaillu, ja "yritystäkin" vasta pari kuukautta takana. Tsemppiä!
 
Hei.mistähän johtuu kun mulla loppu siis menkat tina ja kena aamusta alkaen tehny tosi häjyä eilenki ehtoolla sit oksennin ruoan pois miltein heti :( on myös pääki kipiä ja rinnatki arat.yöllä oli kylmä nukuin kalsaritki jalas ja sukatki pidin aluksi :o voisiko olla ovis heti menkkojen jälkeen ? Piru ku ei oo yhtää ovis tikkua enkä kyl uskalla liikenteeseen lähtiä etten öklää vain johki :/ niin ja nyt ei tee yhtää ruokaakaan mieli mustikkakiisseli on ainoa mikä ehkä vois mennä alas asti
 
Tuun takas jännäileen, nyt yk 2 ja ovis pitäis olla nyt vkl toivottavasti ainakin kun mies lähdössä reissuun..Tällä kertaa otran ihan rauhallisesti enkä tikuttele suuntaan tai toiseen:)
 
Liityn piinailemaan. Eka kunnon yrityskierto nyt, ovistikkujen ja kalenterin kanssa :bookworm:

Sain ensimmäisen ovisplussan ke-iltana klo 18.40 (klo 16 oli vielä vajaa viiva). Testasin uudelleen koska alamahaa juili. Eilen, eli to, oli koko päivän maha turvoksissa. Talletus meillä ajoittui ma-ti-ke iltoihin. To jäi väliin miehen töiden takia. Jos ovis onkin vasta tänään niin en tiedä riittääkö tuo ke-iltana tehty talletus. Laskin kuitenkin eka ovisplussasta että ke oli dpo-1 ja to dpo0, tänään dpo1. Talletukset jäi siis miinuspäiville kaikki, dpo -3,-2 ja -1. Jännä nähdä kuinka käy!

Yritän venyttää testiä vapun yli mutta todennäköisesti lankean johonkin liuskatestiin jo aiemmin. Clearbluen testejä pari odottaa, ei siis digiä vaan niitä mihin tulee miinus tai plus. Sillä voi ilmeisesti testata jo pari päivää ennen menkkojen alkua.
 
Takaisin
Top