Piinaviikkoilijoiden kokoontumisajot!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Miilo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Moi vaan, uusi jännittäjä ja oireilija tässä! Yritys ei varsinaisesti ole päällä, mutta ehkäisykin on vähäistä. Ovulaation aikaan ehkäistään pelkillä Patentex ovaleilla, ja viime ovulaation aikaan oltiin aikast aktiivisia ja kerran ei puikko tainnut sulaa kunnolla.
Mä olisin valmis tarkoitukselliseenkin vauvantekoon ihan koska vaan, mies vielä sulattelee aihetta. Entuudestaan meillä ei lapsia ole. Mä oon 30-vuotias ja mies 36. Yhdessä ollaan oltu kaksi vuotta.

Menkat on nyt viidettä päivää myöhässä, oletettuna alkamispäivänä tein negatiivisen raskaustestin. Odottelen loppuviikkoon tehdäkseni uuden. Oireita tuntuu olevan, vaikka ihan hyvin nämä voi olla pelkästään psyykkisiäkin. Kahvia ei tee mieli ja sen haju tuntuu ällöttävän, mua etoo aika runsaasti, turvottaa ihan älyttömästi ja no, on vaan olo että kaikki ei ole ihan kuten ennen. Toiveajatteluahan se voi toki olla, mä oon ollut mielettömässä vauvakuumeessa jo vuoden...

6-7 päivää ovulaatiosta vessareissuilla paperiin jäi jotain, mikä voisi olla kiinnittymisvuotoa - limaisempaa valkovuotoa, jossa oli häivähdys verta. Nyt mulla on sen ajan, mitä olis pitänyt olla kuukautiset, tullut pari kertaa limaista, ruskeampaa tuhrua paperiin, hyvin vähäinen määrä. Vatsassa tuntuu välillä pientä juilimista.

Saapa nähdä :P
 
Jos tänään on kp 24, kierto yleensä 25-26, mutta viimeisen puolen vuoden aikana välillä stressistä johtuen 18-31pv, niin koska saa testata?! ;D
Ihan omituinen kierto ollut, kun koko kierron on ollut vatsatuntemuksia, jopa öisin herätti oletetun oviksen aikaan! Oon kyllä viettänyt superstressitöntä kuukautta pitkästä aikaa ja mm. juonu greippimehua sekä lasillisen punkkua aika monena iltana, joten voiskohan olla limakalvon paksuuntumisoireita tms...? :P Voi kun vaan jaksais odottaa!
 
Menkat ei ole vieläkään alkaneet, etova olo jatkunut. Alavatsassa juilii kyllä siihen malliin, että menkat vois alkaa hetkenä minä hyvänsä. Juoksentelenkin vähän väliä tarkistamaan, mutta ei näy mitään vaikka muka jotain lorahtaa. Voi ihmismieli.
 
Heippa!
Angiin kanssa mennään samoilla kp:llä, onko lisää tuntemuksia?
Rouva huu mahdottoman hienoa itsehillintää, jos maltat olla testaamatta perjantaihin saakka!
:gen014
Myfolla kinkkiset päivät menossa, kun ei kierron pituudesta varmuutta! Kuulostaa hyvän rennolta menolta ja sehän ei oo ollenkaan pahitteeks raskautumisen suhteen? :happy:

Omanapailut päälle. Täällä nyt siis kp 20/28 jos ei viime kierron haamut laittanu pakkaa sekaisin?
Kylläpä se ihmismieli on kummallinen, piti vaan relata, mutta kuinka käykään joka kerta kun pysähtyy päivän aikana, kuuntelee että kukkuu? Tuntuko nyt joku vihlasu siellä ja toinen täällä! :yuck:

Jos ovis oli ajallaan, kuten toivon, kiinnittyminen olis jo tapahtunu?
Eilen vessassa pyyhkiessä huomasin jonkun veriviirun ja tänään on vihlonu alapäässä!

Toivon todella et tää ois raskautta eikä luulosairaus! :schocked028

Jaksuja kaikille piinapäiviin! :greet025
 
Päivikki, tuttu tunne tuo yritän relata mutta kuinkas sitten käykään...
Niin, itsehillintää tässä ehkä myös on minimaalisesti mutta suurimmaksi osaksi sitä, että lähden vasta tänään käymään sellaisessa kaupassa, josta löytää muutakin kuin Pregcheckin liuskatestejä :D Ja pelkoakin, haluaisin niin paljon sitä plussaa mutta pelkään että nega tulee. No, huomenna sen sitten tietää. Kuukautiset loistaa edelleen poissaolollaan...
 
Päivikki ja Inertia, täällä kans jos jonkinmoista tuntemusta. Maha ollu kuin ilmapallo monta päivää. Hirmu turvoksissa, vaikea peittää vaatteillakaan! Legginssitkin puristaa.
alamaha jomoja ja alaselkäjomoja ollut, mut aloin jo miettiä onks mun maha vaan jotenki ärtyny. Hirveet ilmavaivat :facepalm: Väsynyt oon ollut. Tänään ollu kurkku kipee ja kuumeinen olo välillä, ei flunssaa.

Tänään viimein tuntu ekaa kertaa se oire mitäoon oottanut: häntäluuhun sattui sohvalle istuessa ja särki jonkin aikaa :grin taisin jonnekin kirjotellakin että tuo oli ekoja oireita myös esikoisesta.
Eli jos ei nyt sitä plussaa tuu niin oon todella valeraskaana :p

Millos meinasit Päivikki testailla?
Entäs Inertia, mikä kp sulla on?
 
Angii I feel you!
Täälläkin on jos jonkinmoista oiretta havaittavissa!
Tuhrua tuli tänäänkin kerran pyyhkiessä, toivottavasti ei täti seonnu viime haamukierrosta! :grin
On kyl niin jäätävät menkkakivut?
Mut voiko raskaus muka tuntuu näin aikasin?
Yritän malttaa testaamisen kanssa mieleni tässä kierrossa mahdollisimman pitkään, jotten pety! :shy:

Angii toi häntäluukipu vaikuttaa lupaavalta!
Mä en muista esikoisen ajalta ekana oireena ihan jäätävän kipeet tissit, jotka paisu paisumistaan! :laughing021
 
Täällä testattu nega dpo 8-11. Kauheat menkkajomot oli dpo 7-9. Nytki välillä on menkkajomoja mutta paljon lyhyemmät ja lievemmät ku aikaisemmin.
En tiedä vielä koska seuraavaksi testin tekisin...

Pätkis dpo 11 kp26/28-30
 
Liitympä tännekkin! Tänään kp 25/28 ja dpo 11 luultavasti :) pari päivää sitten sain testiin haaleaakin haaleamman haamun ja aamulla ajattelin testailla, onko se tummunut :) kaikenlaisia oireita on ollut jo jonkun aikaa, mm. Rintoihin hieman koskee ja kihelmöi, yököttää ja mahassa tuntuu vihlontaa.
 
Kuulostaa lupaavalta kyfi!

Ja Inertialla haamu! Jee, jospa se siitä vahvistuu!:happy:

Päivikki, mulla ollu kans menkkamaista juilintaa alamahassa.. Tänään helpottanut.
Esikoisesta mul oli jo ennen testausta semmosia aivan jäätävän kipeitä menkkakramppeja jotka kesti noin 5 min kerrallaan ja tuli ihan tuskan hiki aina. Niitä tuli johonkin viikolle 7 asti. Varsinkin öisin mut myös päivällä. Jouduin aina ottaa lämpöpussin mahalle tai mennä kuumaan suihkuun et meni ohi. Olin aivan varma et menee kesken mut eipä mennykään, oli ilmeisesti jotain kohdun kasvukipuja. Viel ei oo tommosta tullu, oli sillon muistaakseni dpo11 ekan kerran ja dpo 13 tein plussan sillon.
 
Tää on ollu kadoksissa reissun ym menojen takia.
Dpo vaihtuu viiteen huomenna. Tänään vihlonut alamahaa välillä. Odotukset ei tosin ole tämän kierron kanssa kauheen korkealla. Peitto heilui vaan ovis aamuna kun mies lähti reissuun. Jotenkin ei vaan usko että tuosta olisi mitään eli odotellen vaan tätiä ja uutta kiertoa :sad001
Kp24 oli viimekierrossa ja nyt menossa kp 22
 
Mulla tänään kp26/25-28?, dpo 9 vasta. Tästä kierrosta tulee luultavasti pidempi kun oviskin oli myöhemmin kun edellisissä kierroissa :)
Mitään oloja ei oo paitsi nenä tukossa
 
Takaisin
Top