Pidemmän kaavan mukaan yrittäneet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Nuu_
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Babdida:Kokkolan suunnalta olen kotoisin.Ei kannata jännittää munatorvien aukiolotutkimusta se kestää vain 5-10 min ja tunne on kuin sulla olis menkat tutkimuksen ajan.Itse kärsin kivuliaista menkoista niin toi tutkimuksessa oleva kipu oli lievempi kipu et kyllä sen kestää ihan hyvin.[;)]
 
Heippa..

Niin se nyt vaan oli, että kyllähän se täti tuli kyläilemään..[&o] Tästä kierrosta tuli nyt 32pvä, joka on pitkään aikaan pisin kierto. Mulla yleensä ollut 28-30. Tissit oli kipeät ja on vähän vieläkin, mutta niin vaan se ruskea vuotoa taas voimistui eilisen aikana ja myöhään illalla tummui tumman punaiseksi. (anteeksi yksityiskohtaiset kuvailut) Tikkuun pissin eilen aamulla ja ihan puhdas nega oli, eli osasin kyllä jo illalla odottaakkin että näin tässä sitten taas käy.
Illalla kyllä sitten tuli taas itku, kun tuntui niin toivottomalta tämä elämä. Miksi sitä lasta ei meille tule?
Vähän raskain fiiliksin laitoin sitten gynelle meiliä, että nyt se kierto alkoi ja tullaan tutkimuksiin.. Onhan se hyvä päästä selvittämään asioita mutta jotenkin se myös tuntuu tällä hetkellä siltä, että ikään kuin myönnetään että meille ei lasta tule luomuna ja että tarvitaan apua asiassa jonka pitäis olla yks luonnollisimmista asioista elämässä. Voi kunpa se syy selviäisi mahdollisimman pian, että pääsisi ihan tekemäänkin jotain sille. Mulle kun on nyt päähän iskostunut, että se on se endometrioosi joka pitäis leikata pois ja niihin varmaan on hyvät jonot. Pääkaupunkiseudulla kun asutaan ja jopa mun isoäiti on lähetetty Tammisaareen asti lääkärille, kun täällä on jonot niin pitkät!

No, uusi kierto - uusi chänssi.. Eihän sitä yritystä voi lopettaa.. [;)]

Anteeksi, kun en jaksa nyt muuten kommentoida. On aika raskas fiilis.. Tsemppiä kuitenkin kaikille - varsinkin Adaralle ja mukavaa viikonloppua!
 
Ihanaa huomenta. (Tulin yövuorosta ja vasta heräilin)

Meninpäs sitten testailemaan. Haamu! Ok, haamu vielä, mutta paljon voimakkaampi kuin se edellinen. Meiksi on ihan täpinöissään. Miehenkin kutsuin katsomaan, se vaan sanoi, että ei kovin kummonen viiva ole. Sanoi, ettei usko ihan täysin ennenkuin kunnon viivan näkee. Mutta minä vaan tässä hymy persiissä istun, piti heti päästä kertomaan teille, kun ei muille vielä uskalla.
Maanantaina ois ne miehen simppatestit. Samahan tuo nyt siellä käydä, kun ei kuitenkaan ihan satavarma vielä ole. Vaikkakin mielessäni olen ihan satavarma. En pysy housuissani! Testasin muuten noilla Sofi erittäin herkillä testeillä, joita tilasin 10 kpl. Toivotaan, että siitä jäis vielä sen 7 kpl käyttämättä.
 
Adara, IHANAA! Mä oon niin onnellinen sun puolesta jo nyt! Pelastit mun työpäivän tolla haamulla [;)][:D]. Ja oikeesti, ei kaikkien haamut ole aikaisia keskenmenoja, vaikka niin välillä täällä palstoilla manataankin. Teille tulee (peukut pystyssä) lapsi! Aatelkaas miten ihanaa!!! Voi että, nyt mä lopetan tän itkemisen, eihän me ees tunneta [8|]
 
hh83, Ikävää [:(] Täti tulee ja täti menee, vaan tuska on karmea, kun luomuplussaa ei näy. Juttelin gynen kanssa ja se totesi yksolkaan että ei se mitään tarkoita, vaikka ensimmäinen lapsi ihan tehtäisiinkin (tarkoitti hoitoja)... seuraavat voi ihan hyvin putkahdella itsestään, kun kroppa oppii toimintaperiaatteet! Itseä se ainakin lohdutti, toivottavasti hieman sinuakin? Sitäpaitsi, kaikki nämä kokemukset kasvattaa mielestäni parisuhdetta ja joku tällä palstalla jo aikaisemmin totesikin että nämä "lapsettomuus"hoidot (itse kutsuisin niitä ennemmin lapsenavustushoidoiksi) tuo puolisoja entistä lähemmäksi toisaan!!
 
Ja Bandidalle, mukavaa, että päätit liittyä joukkoon myös [:D]. Tuntuu että tässä ketjussa ei ehkä ihan niin helposti lannistuta, jos kierto venähtää tai haamu muuttuu negaksi... päinvastoin, luulen että täällä tsempataan ja osataan nauttia jopa haamuista. Itse en ainakaan tuonne "jokonytonnistaisi"-ketjuun enää uskalla haamuja tunnustaa [8|]
 
Nyt leidit nautitaan kesästä ja otetaan elämä päivä kerrallaan! Itse olen ainakin todella onnellinen että pääsen purkamaan teille tätä lapsi-asiaa, TE OOTTE TÄRKEITÄ!
 
MK81 Et uskokaan kuin ilonen minä oon! [:D] Muistahan en tiedä, mutta itse iloitsen jo niin paljon noista kahdesta haamusta, kun yritystä on takana jo kohta 15kk, eikä edes yhden yhtä pientä haamua ole aiemmin näkynyt. Jotenkin oon nyt ihan satavarma, että nyt tärppäs. Pelottaa vaan, ettei menis kesken. Sehän ei minulle uutta olisi. [8|]
Koko päivän oon miehelle puhunu tosta (vaikka se ei vielä niin varma olekaan). Kyselly mm. et rakastaako se mua vielä kun oon talon kokonen ja joka paikkaa kolottaa ja makaan vessan lattialla pää pytyssä. [:D] Ja harmittaa vähän, kun jää suunnitellut taskat ottamatta. Tai siis ens kuussa piti ottaa uus taska ja heinäkuussa jatkaa edellistä. Mut se on pientä siihen, jos saadaan vauva. [:)]
Voi ei, minä taidan iloita ihan liian aikaisin. Kohta itken täällä kun meni kesken. [:o]
 
adara mun motto elämään on (ainakin koitan kauheasti elää sen mukaan [;)]) että kaikesta kuuluu iloita.
Esim. raskaus, siitä tulee iloita alusta asti niin paljon kuin pystyy. Koska jos menisikin niin ikävästi että menis kesken, se sattuu tottakai, mutta se sattuu, oli siitä iloinnut tai ei, eli kaikki otetaan irti aina !
Ja niinhän täällä palstoillakin ollaan sanottu, että raskaana kunnes toisin todistetaan[;)]
Nautihan haamuistasi, eiköhän ne siitä kunnon viivoiksi muutu[:)][:)][:)]
 
Wastis ja Adara, juurikin näin! Kaikki pienetkin ja lyhyetkin ilon hetket antaa elämään enemmän kun ainainen pelko siitä ettei kaikki olekaan hyvin... asiassa kuin asiassa.
 
Adara, miltä näyttää??????
 
Jaahas, se oli meitsillä sitten yhden päivän kuukautiset! Mitähän tästä pitäisi ajatella?
 
Tein sit kuitenkin sen kolmannen testin kotona. Kaksi ihanaa viivaa. 
Nyt pitäis sit yrittää huomenaamuna peruu sitä miehen simppatestiaikaa (se kun ois huomenna klo 12), ettei tarvii turhaan ajaa 100km yhteen suuntaan keskussairaalaan. Se vaan voi olla vähän hankalaa, ne kun ei siellä oikein vastaa puhelimeen. Tai vastaa kyllä, mutta linjat on koko ajan varattuna ja soittoaika on erittäin rajallinen.
 
Onnea Adara, onnea!! Iloitsehan nyt ihan täysin rinnoin [;)] Samaa mieltä wastiksen kanssa: Kyllä niitä suruja kerkee surra sitten kun niiden aika on, turha niitä etukäteen on vatvoa.

MK81:kin on sitten selvästi raskaana kun oli noin onnettomat menkat? [;)]

hh83, pahoittelut. Kyllä teillekin se lapsi saadaan, ihan varmasti, konstit on niin monet nykyään. Odottavan aika on vain niin sairaan pitkä. Samaa meidänkin gyne sanoi kuin MK81:lle, että kun ensimmäinen saadaan alulle vaikka sitten avustettuna, jos ei mitään suurempaa vikaa ole kummassakaan niin sen ekan lapsen myötä kroppa oppii ikään kuin itsekin miten sitä homma hoidetaan. Itsestäkin tuntuu mahdottoman pitkältä ajalta kun lääkärien kesäloman takia meilläkin päästään mahd hoidot aloittamaan vasta elokuussa, vaikka nyt jo tutkimukset tehdäänkin [:(] Kyllä sitä on kärsimätön - mitä meinaa pari odotuskuukautta lisää oikeasti, kun tässä reilun vuoden on sitä plussaa jo odottanut?

Kiitos Tiisa rohkaisusta, mullakin on sen verran kivuliaat menkat et jos helpommalla selviän tuosta aukiolotutkimuksesta niin hyvä niin, sen kyllä kestää... Harjoitusta se vain on synnytystä varten, hehheh.

Miehen simppatuloksetkin tuli: A-luokan siitossonni pitäis olla [8D] Että kyllä se vika on sitten minussa - tai sehän jo tiedettiinkin, mutta toisella puolen ei pitäisi olla mitään lisävaikeuksia. Mikä on kyllä hyvä asia, naista kun on helpompi hoitaa kuin miestä jos siellä vikaa olisi...
 
Onneaonnea Adara! Ihanaa,että tännekin palstalle pärähti plussa![:)] Minä täällä hymyilen sun kanssa! [:)][:)][:)] Nyt vaan enkeleitä ja tarrasukkia matkaan mukaan ja sitä ihanaa nautintoa raskaudesta!

Kaikille muille nyt tsemppiä Adaran plussasta!Käyn kanssanne läpi tutkimuksia,itse ne jo läpikäyneenä...Ja edelleen tsemppaan,useimmiten niistä on apua![:)][:)][:)] Mulle ainakin se oli uusi alku,kun tutkimukset saatiin käyntiin ja asiat voivat sitten tapahtua nopeastikin!Kaikille siis täältä iso iso halaus!

MK81:Pitäiskö sun vielä yks testi tehdä..? Jos olikin nyt vasta kiinnittymisvuotoa ja..? Tsemppiä!

Halauksia ja uskoa kaikille!Hengessä ollaan mukana!
 
Adara, sydämelliset onnittelut!! Luot toivoa tänne meille muillekin. Nauti nyt asiasta, jos jotain murheita tulee, niin niitä ehtii sitten murehtia myöhemminkin [;)]

Bandida, ymmärrän hyvin tunteesi. Meillekin kesätauko aiheuttaa viivytystä hoitoihin [:(] . Vaikka juurikin niin kuin sanoit, niin ei luulisi että muutama kuukausi tässä enää tekee mitään, kun sitä on jo yli vuoden odoteltu [:-]. Onneksi saatiin vielä ensikäynti tuonne lapsettomuusklinikalle ensi kuulle ennen kuin heidän kesätaukonsa tulee. Ehkä sitä sitten jaksaa odotella elo-syyskulle, kun tietää, että asiat on ainakin laitettu alulle.

Adaran plussa virkisti tätä palstaa, toivotaan että sama plussvirus tarttuu meihin muihinkin [:D] [:D]

Halauksia teille!!!
Ja muistakaa pitää parisuhteesta huoli. Tuntuu itsestä, että jokus käpertyy liikaa itseensä näitten lapsiasioiden kanssa eikä aina huomioi sitä miestä tarpeeksi. Tämä kun vain on niin eriliaista meille naisille, kun meidän kehomme on tarkkailun alla.
 
Heissan sveissan ja huomenta,
 
Adara, YES!!! Hieno juttu![:D][:D][:D]
 
Paipapu, nääh, en ole viitsinyt tehdä uutta testiä, kun siellä veritesteissäkin kävin jo viime viikolla. Mitään tuntemuksiahan ei ole, vaan ennemmin ihmettelen miten ultrassa voidaan nähdä paksu limakalvo, joka esiintyy sitten yhden päivän vuotona.
 
Bandida, eipäs syytellä itseä! Sulla johtuu toi nyt selkeesti stressistä. Ja naisia on tosiaan huomattavasti helpompi hoitaa, jos siinä aukkatutkimuksessa löytys vaikka niin helppo syy, kuin että röörit tarvii rassausta.
 
MK81, eihän ne veritestit oo juuri sen luotettavampia kuin pissastakaan otetut, toki niihin vaikuttaa vuorokaudenaika, nesteytys ym vähemmän, mutta ei ne sen aikaisemmin näytä jos 'liian ajoissa' testaa... Meinaatko olla niin lujana ettet vielä koita kuitenkin kotitestillä? [;)]
 
Toivo, tuo onkin tärkeä pointti minkä sanoit, parisuhteesta pitää muistaa pitää huolta vaikka kuinka oman kropan toimintaa seurailis ja sitä tehdessä meinais unohtaa et on tässä toinenkin osapuoli projektissa mukana... Täälläkin on monet kertoneet että itse asiassa tämä pitemmän kaavan kautta yrittäminen on vahvistanut suhdetta - mutta nimenomaan niin että otetaan toinenkin huomioon ja puhutaan asioista. Yritetään yhdessä, eikä kahtena erillisenä yksikkönä...
 
Plussavirus tais jäädä haaveeksi. Hmph [>:] Täällä kp32 ja ruskeaa tuhrua pikkuhousunsuojassa. Nytkö jääkin näin lyhyeksi kierto..? No, vaihtelua tämäkin, heh. Ja siitä hyvä että jos tuo tuhruilu tuosta menkoiksi muuttuu niin pääsen jo pe/ma aukiolotutkimuksiin ja saattais ehtiä (jos alkavat tekemään) ekan hoitojakson clomeilla (+ultraseurannan) ennen lääkärien lomia! Minäkö muka kärsimätön?? [:)] Täällä siis toiveikkaana ollaan vaikka näyttää siltä et tämä (13.) yk nyt meni kans harakoille.
 
Bandida, mitäpä sitä valehtelemaan... varmasti juoksen apteekin kautta kotiin [;)]. En mäkään luottaisi siihen veritestiin jos en sitä ennen olisi saanut ensin sitä plussaa ja sitten sitä haamua siihen testiin, joka muuttui kolmantena aamuna negaksi. Vaan saas nähdä josko se huomenna tehty nega sitten ryöpsäyttäisi ne loputkin menkat tuolta alapäästä päin pläsiä [8D]
 
Eiks tollanen tuhruvuoto nyt voi olla mitä vaan? Tai sitten positiivisesti ajateltuna sun kroppa ehkä auttaa sua saamaan apua ennen lääkärien lomia [:D]
 
Adaralle onnea!!! Ja kaikille muillekin kovasti plussatuulia! Mä en tiedä kuinka paljon olen avautunut meidän raskautumisesta, mutta siis me yritettiin pitkään ja juuri alettiin käydä kunnallisessa lapsettomuustutkimuksissa. Mä itse jotenkin turruin ikuiseen laskemiseen, yrittämiseen sun muuhun pakkopullaan, työnsin sitten nämä vauva-ajatukset vähän unholaan ja hups, yhtäkkiä olikin menkat myöhässä....raskautuminen vaan kesti tosi pitkään ja monet itkut itkettiin sen vuoksi. Eli aina ei tarvitse olla mitään vikaakaan vaan on vaan aikaa vievää plussata, syystä tai toisesta.
 
Kiiks. Nyt minäkin ilmoittaudun palstalle ja vauvakuumeilijoihin. :)

Eli vaimo vuosimallia 1983, mies sitä samaa. Viime syksynä jätimme ehkäisyn pois (nuvaring oli käytössä). Kun mitään ei tapahtunut tammikuuhun mennessä kävin lääkärillä erittäin kovien kuukautiskipujen vuoksi ja pitkien sekä epäsäännöllisten kp takia. Lääkäri määräsi 3 kk terolut-kuurin, jonka söin. Nyt menossa toinen luomukierto terojen jälkeen. Kuukautiset erittäin omituisen epäsäännölliset terojen aikana. Ensin 28 päivää, sitten 24 päivää ja sitten vain 17 päivää! Ensimmäisen luomukierron kiertopäivät venyivät 40 asti. Nyt testailtuani luulen, että ovulaatio olisi tapahtunut tässä muutamia päiviä aikaisemmin. Peitot ovat vähän heiluneet, mutta epäilen että ehkä sittenkin se ovis meni ohi. En kuitenkaan osannut odottaa, että se tulisi jo niinkin aikaisin, kun menkat alkoivat kunnolla 10.5, mutta toisaalta tiputtelua (erittäin vähäistä) oli ollut jo 3-4 päivää aikaisemmin.

Tässähän tämä, näin hyvin tiivistetysti. :)
 
Adara, onnea![:D]
Ihanaa, kun saadaan plussia tänne!

Mulla on täti ollut kylässä vähän oudon oloinen.. Siis ke ja torstaina tuli ruskeaa tuhrua ja perjantaina sittwn alkoi kunnollinen vuoto. Mutta sen jälkeen olen pärjännyt pikkuhousunsuojilla ja niistäkin on riittänyt yksi tai kaksi/päivä. Ja välillä veri muuttuu ruskeaksi ja sitten taas tulee vähän punaista verta. Outoa. Ja tissit on myös välillä aika arat, vaikka yleensä nuo tuntemukset loppuu menkkojen alkaessa. Mietin nyt vaan, että onko mun hormoonitoiminta menossa ihan sekasin? Vai johtuuko tuo siitä mahdollisesta endosta?

Onneksi alkaa ne tutkimukset pian, jos vaikka jotain selviäisi heti parin viikon päästä..

MK81, testiä vaan kehiin! Ei yhden päivän menkat ole vielä mistään kotoisin![;)]

Ja lmj, tervetuloa joukkoon!
 
Tervetuloa lmj!
Mietin, että onko sulla tutkittu endoa, siihen nuo kovat kuukautiskivut, mitä kuvailit niin voisivat liittyä. Mulla on todettu endo"pesäkkeitä", mutta asiaa ei ole vielä sen tarkemmin tutkittu, että tiedettäisiin se todellinen tilanne. Ja niin kuin varmaan tiedät, niin endo on yksi raskautumista vaikeuttava tekijä. Mitä te olette ajatelleet tämän vauvapuuhan suhteen, että menettekö vielä luomusti vai aiotteko jo tutkimuksiin?

hh83, kuulostaa oudolta tuo sinun vuotosi. Itselläni on ollut ainakin viisitoista vuotta melko säännöllinen kierto ja samantapaiset kuukautiset, mutta sen jälkeen kun alettiin yrittämään lasta, niin tuntuu että lähes joka kuukausi niissä on jotain häikkää. Ne ovat joko liian pitkät, lyhyet, runsaat tai niukat. Ja uskon sen olevan ihan psykosomaattista. Sitä vaan saa omalla stressillään ja kaikella sen oman kehon toiminnan epävakaaksi. Mutta toivon, että noihin vaivoihisi löytyy pian selitys!

Ja vielä kerran IHANAA, että tälle palstalle on saatu noita plussauutisia!! Kyllä ne vielä meidän jokaisen kohdalle tulee!![:)]  Itse olen saanut kovasti voimia siitä, että sain varattua sinne lapsettomuusklinikalle ajan. Tietää, että asialle alkaa tapahtua jotain!! Vaikkakin tietysti hitaasti, sillä lapsettomia on paljon [:o] ja monet tarvitsevat apua, joten aikoja ei noihin lafkoihin niin helposti saa. Mutta hitaasti hyvä tulee [:)] [:)]!!
 
Kiitos kaikille onnitteluista.

Toivo jospa sullekin kävis samalla tavalla kun meille (ja kuulemma aika monelle muullekin), että heti kun vihdoin pitkän odottelun jälkeen pääsee tutkimuksiin, sinne ei tarttekaan mennä kun tärppää. [;)] Minäkin tosiaan tänä aamuna peruin miehen simppatestin, kun se olis ollu tänään klo 12.

Nyt ottakaahan muutkin niitä plussia!
 
Takaisin
Top