Onnittelut kjeeville! [:)]
Semmoista kyselisin, että kuinka moni on tikuttanut oviksiaan? Itseääni on nyt taas alkanut kummastuttamaan sellainen seikka, että luulen että bongasin oviksen tuossa 10 kiertopäivän kohdilla. Tikutin tuolloin ja sain kaksi viivaa tikkuun, tosin aina se toinen oli vähän haaleampi mitä kontrolliviiva. Kuitenkin tuntui siltä, että olisi selkäkipuja/oviskipuja yms muita ollut. Nyt kuitenkin tässä 20 kp tietämillä on tuntunut myös vähän oviskivuilta, joten päätin ihan mielenkiinnosta tehdä ovistestin - ja taas siellä näkyi nuo kaksi viivaa. Edelleen se toinen niistä viivoista haaleampana, mutta kuitenkin.
Onko teillä siis mitään tietoa, että mistä johtuu, että kahdesti kierrossa tulee positiivisia viivoja ovistikkuihin? Ensimmäisen oviksen kanssa selvästi huomasi sen, että kuinka toinen viiva haalistui ja lopulta sitä ei enää tullut muutaman päivän jälkeen.
Muistan joskus aikaisemmista tikutteluistani, että kierron loppuvaiheilla sitä sain aina lähestulkoon sen toisenkin viivan ovistikkuun, vaikka menkkojen alkuun olisi ollut muutamia päiviä...
Sitten vielä toisena kysymyksenä, kun näin vihreä näissä olen. Miten ensimmäinen kiertopäivä tulee laskea, jos menkat alkavat, mutta alkavat erittäin vähäisellä vuodolla. Siis, että jos menkat alkavat niin, että ensimmäiseen kolmeen päivään ei tule muuta kuin muutama pisara punaista, ja aivan ohuimmalla pikkuhousunsuojalla selviää? Lasketaanko kp siitä ensimmäisestä päivästä, kun tuota punaista havaitsee, vai siitä päivästä kun menkat alkavat ihan kunnolla?
Bandida: Toivottavasti tarjouksenne menee läpi uudesta asunnosta! Siinä olisi varmasti mukavasti ihan muuta ajateltavaa kesälle, että vaihtuisi nämä vauvahaaveilut muihin ajatuksiin.. ainakin aina hetkeksi. Ja muutoinkin, tulisi se tauko luonnollisemmin, kuin vain päättämällä. Ja mitä huii, pitääkö clomien aikana suorittaa jotain tutkimuksia, ettei tule suurempaa katrasta kerralla??
Wastis ja bandida: Kyllähän se yksityisellä pyörähtäminen kannattaa. Silloin ainakin saa huomattavasti nopeammin pyörät käyntiin, kuin mitä kunnallisessa. Kunnallisessa kun tuntuu, että ensin odotellaan, sitten suunnitellaan tutkimusta, sitten taas odotellaan, sitten varataan aika tutkimukseen ja sitten taas odotellaan... jne. Itse käyn yksityisellä siihen asti, kunnes pitää siirtyä järeimpii keinoihin kun syötävät lääkkeet eivät enää riitä. Tähän asti kuitenkin yksityisellä olen joka kerralla päässyt ultratutkimuksiin ja saanu terot kouraan. Lekuri sanoi, että jos mitään ei tapahdu elokuuhun mennessä, niin siirrytään clomeihin. Eli siellä vain onneksi muutama kk odotellaan ja katsellaan, ja sitten laitetaan uusi vaihde päälle. [:)]