Nymeria
Vauhtiin päässyt keskustelija
Nyt iski ahdistus. Anteeksi, seuraa vaan omaa, mutta pitää purkaa. [:(]
Sain vihdoin viimein yhteyden gynen sairaanhoitajalle. Ensin hän väitti, että nyt täytyy ensin varata aika tk-lääkärille, jonka kautta lähete tutkimuksiin. Minä sanoin, että kun se omahoitaja nimenomaan sanoi minulle, että ota yhteys suoraan gynekologiselle vastaanotolle, kun olet siellä jo ollut tutkimuksissa ja nopeammin pääset eteenpäin. Gynen hoitaja sanoi, että valitettavasti nyt ei näin voi kuitenkaan toimia. Minä siinä sitten kysyin vielä siitä ultrasta, joka joulukuussa otettiin, että olisiko se PCO näkynyt siinä (jota olen vähän epäillyt painon ja karvoituksen takia). Ja sanoin, että omahoitaja oli puhelimessa maininnut, että tarkoituksena on kyllä ollut kontrolloida ultra. Gynen hoitaja sitten katsoi tarkemmin niitä ultrani tuloksia ja sanoi: tosiaan, tämähän muuttaakin asian. Minä tietysti panikoin, että mitä siellä näkyy: minulle kun tuli tammikuussa kotiin vastaukset, joissa luki, että normaalit tulokset. Nyt hoitaja sanoi, että vasen munasarja näyttääkin ihan normaalilta, mutta oikeassa saattaa olla jotain epäselvyyttä. Se on kuulemma kohdun päällä (mitä merkinneekään?) ja siinä olisi ehkä havaittavissa jotain nestekertymää/nestepussi tms. Minulle varattiin aika ensi viikon keskiviikoksi (toivottavasti täti ymmärtää pysyä poissa siihen asti). hoitaja painotti sitä, että aika on tavallinen gynekäynti, ei lapsettomuustutkimuskäynti. Sitten kun kysyin, että siinä tapauksessa varaanko ajan jo sinne tk-lääkärillekin, että saisin lähetteen lapsettomuustutkimuksiin, niin hän sanoi, että älä vielä, että hän ehkä voi samalla jo laittaa kuitenkin niitä labralähetteitä meille, kun se ultra on katsottu. Että siis virallisesti ei lapsettomuutta vielä käsitellä (vaan kontrolloidaan se ultra siis), mutta ilmeisesti mahdollisuus saada lähetettä johonkin suuntaan silti. sekavaa.
Eniten minua pännii se, että MIKSI minä en silloin tammikuun vastauksissa saanut tietoa, että kuitenkin saattaisi olla jotain häikkää ja kontrolli pitäisi ottaa?? Siis minähän olisin varannut ajan jo keväällä jos olisin tiennyt. Koko ajan on ollut tuntemus, että jokin mättää, mutta ei vaan ole otettu vakavasti. Itse pitää tosiaan kaikki kivet ja kannot kääntää, että saa apua. ja nyt sitten pelottaa, että mitä siellä munasarjassa on, jos on. Hieman lohduttanee se, että jos se olisi jotain hälyttävää, niin kai sitten olisin saanut tiedon asiasta jo aiemmin ilman, että itse alan puolen vuoden päästä soittelemaan ja kyselemään jatkosta.
Anteeksi vuodatus, piti vaan saada tämä ulos nyt. Toivottavasti tästä jutusta edes jotain tolkkua saa....