Moikka kaikille!
Rullailin pitkästä aikaa edestakaisin useampaakin keskustelua ja pohdin maailman menoa. Kirjoitin allaolevan postaukseni jo toiseen ketjuun ja sen jälkeen totesin että minun "paikkani" taitaa olla ennemmin tässä ketjussa...
***
"Havahduin tosi asiaan, että olen tullu näille sivuille eka kertaa syyskuussa 2010, jolloin kerroin toisessa ketjussa 10 vuotta vanhemman mieheni lämmenneen lapsiperheen perustamiseen je että olin jättänyt juuri pillerit pois. Tilanne on vielä näin neljän vuodenkin jälkeen sama - lasta ei yhäkkään meidän perheeseen ole siunaantunut. Välillä on yritetty enemmän ja välillä vähemmän. Kilpirauhasten vajaatoiminta on hyvässä hoitotasapainossa, kuukautiskierto säännöllinen, ovulaatiokin löytyy! Pari vuotta sitten on käyty sairaalassa tutkimuksissakin...
Kyseinen tutkimusreissu omalta osaltani on painautunut mieleeni hyvinkin tehokkaasti - tutkittiin siis johtimien aukioleminen. Makasin tutkimuspöydällä ja ko. toimenpiteen tekin ihan mielettömän kiva ja huomaavainen lääkäri. Kivan lääkärin olemassaolo oli sinänsä sivuseikka kun veri katosi päästä ja taju meinasi lähteä. Teki kipeetä! Ja kovasti! Johtimet oli kuitenkin auki ja kunnossa. Samalla sairaalareissulla todettiin myös että miehen osalta siittiöiden kuntokin oli oikein hyvä. Hoitava lääkäri totesi vain, että jatkakaa yrittämistä. Ei antanut mitään jatko-ohjeita. Käski vain treenata kovasti lapsentekoa. Olin tuolloin 35 vuotias. En tajunnu sillon vielä panikoida. Ajattelin, että kyllä ne lääkärit tietää. Luotin niihin niin kovin - tai ainakin halusin luottaa. Halusin uskoa etten jäisi lapsettomaksi.
Tuon tutkimusreissun jälkeen ei varmaan ole mennyt viikkoakaan ettenkö olisi jossakin vaiheessa miettinyt lapsettomuuttamme. Joka kerta kun kuukautiset ovat tulleet, tippa tulee linssiin. Välillä asia jäi enemmän taka-alalle, mutta ei se mihinkään hävinnyt mieltä kalvamasta. Viikot vieri, kuukaudet katosi, vuosi hurahti... työkuviot meni siinä sivussa uusille urille useampaankin kertaan. Tuli uusia töitä, koulutuksia ja kursseja, lomia, töitä, reissuja, töitä - viikot vierivät yhä vauhdikkaammin. Kunnes tuli stoppi! Toukokuun alulla totesin että nyt tää rumba loppuu! Mie teen tästä lopun. Miun elämässä tulisi olemaan muutakin kuin työ. Miua korpesi ajatus siitä miten miut oli lapsesta asti opetettu ajattelemaan niiiin urakeskeisesti - ensin työkuviot kuntoon ja sitten lapsien tekoon. Mitä siitä sitten seurasikaan? Ei ainakaan kovin onnellinen ihminen.
Pistin läppärin tulille ja puolen tunnin päästä huomasin varanneeni ajan naapurikaupungin parhaalle gynekologille - seuraavaksi päiväksi. Aivan ihana naislääkäri kuunteli vastaanotolla vuodatukseni alusta loppuun asti ja totesi että pistetään hösseliksi! Tehtiin tarvittavat tutkimukset ja tehtiin kunnon toimintasuunnitelma. Lopputuloksena kävelin lääkärikeskuksesta ulos Clomi-resepti kädessäni ja vastaantulijoiden mielestä varmaankin aika typerän näköinen hymy naamallani. Nyt sitten odottelen Juhannusta kuin kuuta nousevaa. Kuukautisten pitäisi alkaa ja päästäisiin taas askeleen lähemmäksi unelmiemme toteuttamista aloittamalla Clomit!"
***
tauko tekee varmasti hyvää ja toivottavasti auttaisi lopullisten päätösten teossa, joskus on hyvä hengähtää vaikka tuskin tätä koskaan täysin pakoon pakoon pääseekään. Lämpimiä ajatuksia teille 
Juhannuksen kännit ne oli munki suunnitelmissa mutta nyt kyllä sekin tuntuu jo huonolta vaihtoehdolta.. IVF odottaa syksyllä eikä sitä muuta mikään.. olo on epätoivonen.
:stä
en oo kyl koskaa miettiny et onko sillä jotain vaikutusta tähän... 