Hei taas pitkästä aikaa...
Gatusa: Oi joi, kun on jännää... Mä pidän peukkuja sen puolesta, että plussaat.
Vempula: Tervetuloa joukkoon. Toivottavasti pääset heti ekan inssin jälkeen tuonne raskautuneiden puolelle.
Hehel: Sinne myös isot tsempitykset inssin onnistumiseen.
Se voi hyvinkin kerrasta tuottaa tulosta. Se aukiolotutkimus voi kyllä olla todella kivulias. Mä olin useamman päivän sen jälkeen kipeä ja vuosin ihan kunnolla. Ja tuloskin oli hieman epäselvä, mutta ainakin toinen munatorvi pitäisi olla auki. Ja ehkä mä vielä nyt kuitenkin toivottotelen sulle tärppionnea, jos kuitenkin plussaisit jo tästä kierrosta.
Marikki: Onpas jännä tilanne... Jospa kuitenkin enteilis tärppiä... :)
Sissille tsemppiä piinailuun. :)
Myy: Tsemppiä oviksen metsästykseen.
Mä oon käyttänyt liuskoja. Puikoista ei oo mitään kokemusta. Välillä oon kyllä harkinnut digitesteihin siirtymistä, kun se viivojen tutkiminen on joskus niin hankalaa. Tosin nyt sen pregnylin käytön aloittamisen jälkeen en oo ovista tikuttanut ollenkaan vaan luottanut siihen, että pregnylillä se ovis varmasti tapahtuu.
Mirmeli: Isot voimahalit sinne.
Onneksi hauvavauva vie edes välillä ajatukset muualle. On rankkaa, kun järki sanoo, että pitäisi olla toisen raskautumisesta onnellinen, mutta tunteet on jotain ihan muuta.
Silloin, kun me aloiteltiin yrittämistä, sai mieheni pikkuveli vaimoineen esikoisensa. Silloin sitä jaksoi ihastella uutta tulokasta ja salaa haaveilla, että kohta meilläkin on oma. No, se pikkuinen täyttää kesällä neljä ja sen pikkuvelikin jo kaksi. Lisäksi miehen siskon perheeseen on tänä aikana syntynyt kaksi lasta. Odotan vain, koska omat pikkusiskoni alkavat lisääntymään, koska niistä vanhempi on kohta "jo" 27 v. ja nuorempi 24 v. Ne kyllä tietää meidän tilanteesta ja välillä oon miettinytkin, että lykkäävätkö ne omaa yrityksen aloitusta siksi. Toivottavasti ei! Vaikka se varmasti olisikin tosi rankka paikka, niin en toivoisi heidän jättävän yrittämisen aloittamista niin pitkään, että joutuvat sitten kokemaan samaa piinaa kuin mäkin. Onhan heillä toki vielä aikaa, mutta ei loputtomasti... Se tässä kaikessa ehkä on juurikin rankinta, että haluaisi olla iloinen ja onnellinen muiden puolesta, mutta silti oma sydän aina särkyy ja sitten tulee syyllisyys siitä mitä tuntee.
Vaikka ei toki pitäisi potea huonoa omaatuntoa. Ei omille tunteilleen voi mitään... Tsemppiä!
Melissae: Tervetuloa joukkoon. :) Meitä on täällä useampia joilla on tutkimukset tehty tai meneillään. Meillä miehen simpat testatusti kunnossa. Mustakaan ei mitään selkeää vikaa ole löytynyt, mutta ilmeisesti jotain ongelmia on ovuloinnissa eikä molemmat munatorvetkaan ole 100 %:n varmuudella auki. Toinen vähintään pitäisi olla, mutta *piip* kipeää tehneestä tutkimuksesta huolimatta ei varmuutta saatu. Mulla otettiin ensin käyttöön clomit, joiden kanssa ensin piti vähän hakea oikeaa annostutta. Nyt oon joutunut myös pistämään itseäni. Mulla on välillä ollut myös kystiä, mutta oon silti saanut jatkaa lääkityksiä suunnitellusti. Onneksi apua on tarjolla ja toivoa on...
ON: KP 1... Taas...
Ei kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Vaikka jotenkin koko ajan oli sellainen olo, että tuskin on tärpännyt, niin kyllähän tänään on tullut vähän itkeskeltyä.
Sunnuntaina aloitan siis jälleen clomeilla ja sitten kp 11 ultrattavaksi ja varmaan sitten taas pistoksilla jatketaan. Saa nähdä tarjotaanko meille nyt inssiä... Ainakin ne miehen verikokeiden tulokset on tulleet ja ne on varmaankin olleet ok, koska mitään muutakaan tietoa ei olla saatu.
Huomenna on taas tiedossa lastenvahtihommia... Voi, kun vielä joskus saisi omaakin hoitaa eikä aina vaan sukulaisten muksuja...