Heissan pitkästä aikaa!
Mulla on vihdoin aikaa ja voimia ilmoittaa teille, että meidän pieni tyttö (2375 g ja 46,5 cm) syntyi 2.1.2016 klo 12:15. Meitä oli varoiteltu jo jonkin aikaa, että synnytys voidaan joutua käynnistämään ennen laskettua aikaa ja 30.12.15 lääkäri huomasi lapsiveden vähentyneen huomattavasti ja kaikki muutkin asiat huomioon ottaen, hän teki päätöksen passittaa mut osastolle synnytyksen käynnistykseen. Heti silloin tiistaina aloitettiin ja vaikka käytettiin vaikka mitä keinoja (tabletteja, ballongia, tippaa, kalvot puhkaistiin) päivien kuluessa, ei synnytys edennyt. Tipalla saatiin kyllä aikaan säännöllisiä kipeitä supistuksia, mutta kolmea senttiä enempää en avautunut. Vauvan sykkeet alkoivat tipahdella supistusten aikana ja mulla alkoi tulehdusarvot nousta. Kyllähän mä sen jo arvasin mitä oli seuraavaksi tiedossa. Tyttö tuli lopulta maailmaan kiireellisellä sektiolla. Mutta niin kuin oon jo tässä joillekin todennut, niin kyllä mä sektiosta toivun, mutta jos meidän vauvalle olis jotain käynyt, niin sitä mä en edes halua ajatella. Nytkin valuu kyyneleet pitkin poskia pelkästä ajatuksesta. Ja mulla on oikeastikin toipuminen lähtenyt vauhdilla käyntiin. Vähän tuli takapakkia, kun mulle tuli merkkejä tulehduksesta, mutta sekin saatiin hallintaan nopeasti. Tytönkin kohdalla seurattiin sokereita ja tulehdusarvoja jonkin aikaa. Ja vähän jouduttiin tutkimaan sydämestä kuulunutta sivuääntä. Lääkäri tosin heti sanoi niiden olevan varsin yleisiä ja niin kuin hän ennustikin, seuraavassa kuuntelussa parin päivän kuluttua se sivuääni oli kadonnut. Hänen pienikokoisuuttaan viikkoihin nähden (hän syntyi siis rv 38+6) on myös ihmetelty, mutta luultavasti syytä oli istukan toiminnassa ja lisäksi mä ja mun mies ollaan oltu pienikokoisia syntyessämme. Hänen kokonsa aiheuttaa oikeastaan vain sen, että syöttövälit saavat olla korkeintaan kolme tuntia siihen asti, että kolme kiloa menee rikki. Tosin tän sektiohaavan kanssa oon ollut ihan tyytyväinen, että tyttö ei oo mikään iso. :-) Imetyksen kanssa on myös sellainen haaste, ettei pieni aina jaksa kovin kauaa rinnalla, mutta sitten hän saa lisäksi pumpattua maitoa pullosta. Mulla nousi maito jo toisena päivänä leikkauksesta vaikka sektion jälkeen voi helposti mennä viisikin päivää maidon nousuun. Edes jossain asiassa mun kroppa yllätti positiivisesti. :-) Nyt ollaan kotona oltu kolmisen vuorokautta ja kyllä tää on sellaista uuden opettelua kaikille meille kolmelle. :-)
Ihan hirmuisesti tsemppiä vielä sitä omaa nyyttiä odottaville. <3 Itekin olin jo lähes varma, että musta ei ikinä äitiä tule...