Voi
Junttura... Oon tosi pahoillani, mutta samalla en voi kuin ihailla sun asennettas. Toivottavasti pääsisitte pian yrittämään uudelleen ja sitten pian saisitte pysyvän plussan.
Myy: Kiitos. Toivottavasti nyt vihdoin saisit kunnon hoitoa noihin kystiin. Pakkohan ne on jotenkin hoitaa... Jospa se auttaisi teitä myös plussaamaan. Tsemppiä!
Kiitos teille kaikille muillekin taas.
Mua vaivaa hirmuinen väsymys ja hetkittäin hieman huono olo ja jotain muuta pientä, mutta välillä mä jopa unohdan koko alkaneen raskauden, kun niitä oloja ei juurikaan ole... Aika tuntuu nyt etenevän varsin hitaasti kohti sitä ekaa ultraa. Välillä on tosi ristiriitainen olo tai sitten yritän työntää koko asian taka-alalle, koska edelleen pelkään tämän päättyvän kyyneliin. Enkä siis tarkoita onnen kyyneleitä... Mutta ei tässä auta kuin edetä päivä kerrallaan toivoen parasta... Toisaalta on ihan hyväkin tiedostaa myös se, ettei kaikki aina mene täydellisesti. Niille, joille oon jo kertonut plussasta, oon kaikille muistuttanut, että tämä on vielä ihan alussa ja mitä vaan voi vielä tapahtua... Mutta emmä kyllä oikein vielä uskalla ajatella tulevaisuutta oikein tosissani... Meillä on ne kaksi huurunenää olemassa, mutta ei ne nyt juurikaan tuo varmuutta tai lohtua... Lueskelin noita mun polilta tulleita papereita, niin siinä punktiossa oli oikealta puolelta löytynyt 5-6 rakkulaa, mutta vain yksi solu. Ne neljä muuta solua löytyi sitten sieltä toiselta puolelta. Tämä siis vain vahvistaa sitä, että mä tuotan paljon myös ihan vaan tyhjiä rakkuloita... Juuri nyt/enää sillä ei ole niin merkitystä, mutta selittää varmaan tätä meidän pitkäksi venähtänyt yritystä... Onneksi lääketiede on nykyään niin kehittynyttä, että tällainenkin tapaus voi saada apua. Vaikka emmä usko, että kaikki on kiinni pelkästä biologiasta. Joku kutsuu sitä sattumaksi, joku kohtaloksi, joku joksikin korkeammaksi voimaksi tms..... Elämä on kyllä ihmeellistä ja yllättävää... Niin hyvässä kuin pahassakin...