Heissan pitkästä aikaa... Mulla on ollut töissä niin hirmuinen kiire, etten ole ehtinyt tänne kirjoittelemaan. Ja silloin, kun olisi ollut aikaa, olen ollut aivan loppu ja halunnut vain olla/nukkua... Pitäisi kai vähän yrittää rauhoittua, mutta kun siihen ei vielä oikein olisi mahdollisuutta. Välillä kyllä huimaa oikein kunnolla ja on huono olo, mutta onneksi olen päässyt varsin helpolla. :) Neljä viikkoa olisi vielä töitä ennen kesälomaa ja sitten olisikin enää kolmisen kuukautta äippälomaan... Hurjaa...
Ensiksikin kiitokset kaikista kauniista sanoistanne.
Juntturalle ihan hirmuisesti plussatuulia!
Della: Kamala, kun aika kiitää. Mullakaan ei varmaan ole mahdollisuutta olla ihan kamalan kauaa kotona. Hiukan se harmittaa jo etukäteen, mutta voi olla ettei mun miehellä jatku työt syksyllä, joten hän saa sitten olla pikkutyypin kanssa kotona, kun mä joudun palaamaan äippälomalta töihin. Pakko jonkun on tuoda leipä pöytään... Meillä se nyt vaan oon mä, jolla on parempi työ. Tai ylipäätään vakityö... Nauttikaa kunnolla tästä kuukaudesta.
Gatusa: Toivottavasti pöpöt on jo jättäneet sut rauhaan. Todella kauniita noi sun neulomat vaatteet. Mulle on vaan jo useampi ilmoittanut kutovansa kaikenlaista...
Tai siis meitin talvivauvalle.
Eetuha: Tsemppiä opintoihin. :)
Mirmeli: Jaksamista viimeisille viikoille.
Sissi: Täytyy komppaa Mirmeliä. Ihan hurjaa miten aika kiitää... Toivottavasti teillä on mennyt hyvin.
Tulikin tohon alkuun jo vähän kirjoiteltua omia kuulumisia, mutta jatketaan nyt vähän vielä... Mulla oli nt-ultra 29.6. ja siellä oli kaikki hyvin. Pikkutyyppi taitaa olla tulossa isäänsä, kun siellä se vain rennosti köllötteli vaikka kätilö välillä töni niin, että koko kuva meni sumeaksi. Pikkutyyppi näytti vain hieman heristävän nyrkkiään, että antakaa mun nyt nukkua rauhassa, mutta jatkoi sitten pötköttelyään eikä oikein suostunut kääntymään. Toivottavasti olisi siis rauhallinen ja helppo vauva tulossa. Saahan sitä ainakin toivoa.
Ultran mukaan tää raskaus olisi nelisen päivää pidemmällä, mutta la pidettiin samana, koska tämä raskaus on alkanut IVF:llä.
Nyt uskallan olla ihan julkisesti raskaana ja mun äitikin saa nyt ihan luvan kanssa kertoa olevansa tulossa mummaksi.
(Meidän äiti itse haluaa tulla kutsutuksi mummaksi.) Kyllähän se joutui tunnustamaan, ettei se ihan täysin ollut saanut pidettyä tätä salaisuutta, mutta emmä enää jaksa sellaisesta hermostua. Itekin olis toisaalta halunnut kertoa heti koko maailmalle...
Mulla on melkoisen korkea riski saada raskausmyrkytys, joten nyt sitten mun pitää jaksaa pysyä tarkkana painon ja verenpaineen kanssa. Ja kyllähän mua seurataankin ja ultran jälkeen tapasin lääkärin, joka tutki mun kohtuvaltimot (vai mitkä ne nyt onkaan...) ja ne oli ok, mutta joku hormoni taas viittasi isompaan riskiin saada raskausmyrkytys. No, turha sitä kai on etukäteen kamalasti pelätä. Mä vaan teen parhaani niiden asioiden osalta mihin voin itse vaikuttaa. Stressiä pitäisi kyllä saada vähennettyä, mutta tämän hetkisessä työtilanteessa se on kyllä melkoisen hankalaa.
Me ollaan miehen kanssa yritetty jo miettiä nimiä, mutta se keskustelu päättyi sellaiseen kinasteluun, että päätettiin palata asiaan joskus myöhemmin.
Eiköhän me vielä päästä yhteisymmärrykseen. Onhan tässä vielä aikaa... Muissa asioissa me sentään ollaan varsin hyvin löydetty yhteiset linjat. :) Varmaan siksi, että monesta asiasta ehdittiin tässä vuosien varrella jo keskustella...
Täytyy kyllä todeta, että hemmetin hormonit... Mä oon muutenkin melkoisen herkkä, mutta yleensä rauhallinen enkä hermostu kovin helposti. Nyt mä tunteilen ihan hölmöistäkin asioista ja meinaan välillä hermostua helpostikin.
Mun äiti "lohdutti" mua, että mun kannattaa varautua siihen, että tätä jatkuu vielä pitkään.
Eilenkin yht´äkkiä mulle tuli mieleen mun edesmennyt mummuni ja oli tosi lähellä, etten alkanut itkeä siinä keskellä rautatieasemaa...
Ja lapset ja raskaana olevat naiset saa kanssa mun tunteet pintaan. Välillä omaksi hämmästykseksenikin ne on niitä vanhoja aika ikäviä tunteita, mutta sitten mä muistan, että nyt mäkin oon vihdoin raskaana ja että mustakin tulee vihdoin äiti... Ei nuo yritysvuodet mihinkään unohdu, mutta nyt niitä on jo vähän helpompi muistella. Ei kai tälle(kään) tunteilulle mahda mitään...
Kyllä tämänkin kestää, kun vihdoin ollaan päästy tähän tilanteeseen...
Tulipas nyt vuodatettua oikein kunnolla.
tähän asti oon ollut siinä kunnossa että sängystä raahaudun sohvalle ja siinä menee loppupäivä. Kotona oon ollut jo kesäkuun alusta. Nyt alkaa olemaan vähän virtaa ja voimia hääräillä, jee, mutta alkaa tulla fyysiset rajoitteet vastaan :D
