Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari


Välillä se toki on helpommin sanottu kuin tehty...
Vai mahtaako ne olla vauvaperheessä turha toive... 
Osanottoni koiran menetyksen vuoksi.
Jouduin itse viemään meidän kaksi kissavanhusta viimeiselle matkalle muutama kuukausi sitten ja se oli kyllä yksi elämäni raskaimmista päätöksistä. Edelleen tulee itku sitä ajatellessa... 
Mikä on Mirmelin vointi, onko ne kivut jo hävinneet näin pidemmän päälle?


Ei toikaan kuulosta kohtuulliselta, mutta kun nää meidän kehot toimivat niin kuin tykkäävät...
Mutta eiköhän sitä tosiaan melkoisesti kestä, kun sillä pienellä ihmistaimella kaikki vaan on hyvin.
Mulla täti onneksi ilmoitteli niin vahvasti tulostaan jo sunnuntai-iltana ja maanantaiaamuna, että uskaltauduin varaamaan sen poliajan jo silloin maanantaina aamulla. Se lääkäri oli sitä mieltä ettei se kysta (toivottavasti) olis enää hormonaalisesti aktiivinen tms. eli silloin sen ei kai pitäis lähteä enää kasvamaan, mutta sen näkee varmuudella sitten vasta maanantaina... Jotenkin yritän siihen mahdolliseen hoidon keskeyttämiseen valmistautua, mutta varmaa on, että itkuhan sitten pääsee, jos taas joudutaan lopettamaan tässä vaiheessa...
Mä oon ite yrittänyt opetella löytämään asioista niitä positiivisia puolia ja olemaan toiveikkaampi, mutta *piip* sentään, kun se välillä on niin vaikeaa... :arghh: Paranemista teille. 
Lähetellään nyt näitä hyviä ajatuksia toisillemme, kun ainakin tänne suuntaan se tuntui tepsivän.
Se kysta edelleen on ja pysyy, mutta jatkaa kuitenkin kutistumistaan. Lääkäri totesi ettei se haittaa jatkoa. Perjantaina taas katsotaan tilanne ja punktio on näillä näkymin ensi viikon alussa. Vähän oli vielä kohdun limakalvo ohut ja munikset pieniä, mutta vihdoin vaikuttaa varsin lupaavalta.
Sen tarkemmin en tilannetta muista (eikä se lääkäri ollut kirjannut mun hoitosuunnitelmaan niitä munisten kokoja yms.), koska sen jälkeen, kun lääkäri oli todennut, että hoitoa voidaan jatkaa, niin mä en juurikaan enää kyennyt keskittymään sen puheisiin.
Onneksi mun miehen sisko jo rauhoitteli mua. Ei kai tässäkään asiassa auta kuin toivoa parasta ja elää päivän kerrallaan. Niin kliseistä kuin se onkin... 