Hei vaan taas pitkästä aikaa... Mä oon täällä varsin synkissä tunnelmissa kamppaillut, mutta nyt on taas jotenkin ihmeen hyvä päivä. Kroppa tosin kiukuttelee ja jotain flunssaa pukkaa. Jäin ihan kotio sitä potemaan, koska viime viikko oli niin rankka töissäkin, että todennäköisesti mun kroppa juuri siksi yrittää vihjata, että pitäis vähän hellittää...
heppura: Iso lämmin voimahali sinne.
Elämä osaa sitten olla niin kovin epäreilua.
Sannuinen: Aika hurjalta kuulostaa, että tollai vaan voidaan napata yksi munis pois. Helpottavaa kuulla, että selvisit siitä kohtuu kivutomasti. Siinä IVF:n liittyvässä punktiossa varmaan menee kauemmin ja ehkä siinä siksi annetaan niin paljon mömmöjä. Muistaakseni se lääkäri puhui tosin vain jostain 10-15 minuutista... Mulla viimeksi papakoekin sattui niin, että vedet nousi silmiin. Luulen kyllä, että se johtui enemmän siitä ottajasta, koska ei se aina ole tehnyt niin kipeää... Ja tuosta henkisestä puolesta... Ite oon kyllä sellaisessa tunteiden vuoristoradassa koko ajan. Sitä on nyt takana jo reilu neljä vuotta... Sillon, kun mä kamppailen niiden syvimpien tuntemusten kanssa, niin emmä oikein tännekään jaksa tulla niitä purkamaan... Mä varmaan kirjoittelen tästä lisää tuonne omiin kuulumisiin, mutta kyllä tää välillä on yhtä helvettiä suoraan sanottuna... Tsemppiä kovasti.
Mirmeli: Onnea tätiydestä/kummitätiydestä.
Saa nähdä antaako mun työnantaja palkkaa niiltä saikkupäiviltä sitten. Mulla olis kyllä ylityösaldoa käytettävissä viikon edestä ja voisin mä niitäkin tunteja käyttää... Pitäis kai käydä keskustelemassa esimiehen kanssa, mutta emmä tiedä haluanko... Se on kyllä nainen, joten ehkä sille vois olla helppokin puhua. Tai no, helppo ja helppo...
Musta kanssa tuntuu, että paskaa sataa niskaan ihan urakalla. Noh, se mikä ei tapa, vahvistaa... Tai sitten särkee sut pieniksi pirstaleiksi... Noi lemmikit on kyllä kuin lapsia ja kyllä niitäkin haluaa hoitaa kunnolla. Mä oon joutunut jo aika monesta lemmikistä luopumaan ja aina se tuntuu yhtä pahalta... Meillä on taas muutama kissavanhus ja mä yritän kamppailla sen kanssa joko olis niiden aika vai vieläkö mun on lupa pitää ne luonani... Pelottavaa muuten miten samanlaisia ajatuksia sulla on ku mulla. Kun haluaisi vielä elää ja nauttia, mutta jotenkin vaan työntää kaikki pois ja vajoaa syvemmälle... Joskus se luovuttaminen auttaa, mutta kun mä en halua luovuttaa! Pakko uskoa, että se IVF on ratkaisu. Tai sulle mä kyllä vielä toivon sitä tärppiä ennen IVF:ää. Toi on kyllä ihanaa, kun joskus kaikki natsaa pupuilussa kohdalleen ja pystyy heittäytymään kunnolla mukaan.
Toivottavasti noi haittavaikutukset ei iskis suhun. Hullua miten eri ihmiset voi reagoida niin eri tavalla samaan lääkkeeseen...
Jaicalle ja
Sissille: Ihanaa odotusta.
Jaksamista vaivojen kanssa.
Gatusa: Kovasti taas tsemppiä sinne. Toivottavasti pikkuinen malttaa vielä pysytellä kyydissä.
Della: Kiitos. Kiva, kun säkään et oo meitä unohtanut. On se varmaan vaativaa hoitaa kahta pientä, mutta toisaalta se varmaan antaa myös paljon. Mä oon saanut siitä sellaisen "maistiaisen", kun oon ollut hoitamassa mieheni siskon lapsia. :)
hattarainen: Toivottavasti siellä oviksen hyödyntäminen tuottaa tulosta.
Ajna: Myöhästyneet synttärionnittelut.
Mulla on kanssa vähän niin, että kun tänne kirjoittaa, niin pystyy jotenkin pitämään itsensä paremmin kasassa eikä ne kaikkein hulluimmat/mustimmat tunteet tuu läpi siitä kirjoituksesta. Tai ehkä välillä... Ja meilläkin on alkanut olla kinaa aiheesta seksi. Mä oon aina ollut se aktiivisempi, mutta nyt en mäkään oikein jaksa innostua. Viimeksi kun yritin mun miestä houkutella, niin se kyllä sanoi ettei se uskalla, kun jos mulla onkin niitä muniksia paljon ja jotain sellaista outoa... Ehkä sitä nyt siis pelottaa tää kaikki vaikkei se siitä puhukaan. Ehkä mun pitäisi jotenkin yrittää kuunnella sitäkin eikä aina vaan velloa näissä omissa ajatuksissani... Ja kyllähän meidän rahatilannekin rassaa molempia ja välillä puhutaan siitä kuinka epäreilua on, että jotkut joutuu laittaa rahaa hirmuisia summia tähän lapsen yrittämiseen ja joillekin raha on jopa este koko yrittämiselle... Ja tunnustan, että mäkin oon joskus miettinyt, että voisinko raskautua jonkun toisen kanssa helpommin. Mutta kun mä haluan ne lapset mun miehen kanssa. Ja mussahan se vika muutenkin on...
Mun mies vois olla jo isä jonkun muun kanssa.
Tsemppiä sinne!
Ja mäkin haluan sellaisia simppakapseleita!
Eetuha: Tsemppiä olojen kanssa.
Toivottavasti pikkuinen ei enää kääntyisi väärään asentoon. Ja toivottavasti masiskin jättäis sut rauhaan. Toisaalta on tosi hyvä tiedostaa, että sellainenkin saattaa iskeä ja varautua ajoissa. Vaikka sitten kunnon lääkkeillä. Mun isä sairastaa vakavaa masennusta ja pikkusisko kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja mä oon "saanut" seurata niiden kamppailua. Joskus ne oikeat lääkkeet on järkevin apu. Mullekin on heitetty, että mulla vois olla kanssa jonkinlainen masennus, mutta mä ainakin vielä kiellän sen...
Myy: Täällä IVF lähestyy kovaa vauhtia. Nyt syön teroja, että saadaan vuoto alkamaan ja sitten alkaa pistokset. Mulla kanssa kipeytyi rinnat joissain kierroissa ja se ilmeisesti johtui keltarauhashormonista... Ja toivottavasti sun oireet liittyiskin kiinnittymiseen. Mulla kyllä kierrot on vaihdelleet hurjasti, mutta mulle se on normaalia. Tsemppiä!
Huh, kun tuli taas paljon tekstiä... Kaikille vielä hurjasti tsemppiä ja plussatuulia jne.
ON: Mä pyydän jo etukäteen anteeksi, että nyt tulee varmaan kirjoitettua aika sekavaa tekstiä... Täällä pistosten aloittaminen lähestyy pelottavaa vauhtia... Ajatukset on olleet varsin mustia, mutta pakko vaan sinnitellä. Varmaan eniten tähän oloon vaikuttaa se, että töissä on kiire ja oon tehnyt ylitöitä hullun lailla. Teen ihan toimistotöitä, mutta osa niistä hommista on tehtävä tuomioistuimen antamaan määräpäivään mennessä yms. Lisäksi siihen hommaan kuuluu asiakaspalvelua ja perjantain kruunasikin sellainen puhelu, että mä ihan vapisin sen jälkeen. Tällanen kuuluu mun ammattiin, mutta joskus ei vaan jaksais... Viime viikonloppuna olin taas hoitamassa miehen siskon lapsia ja se on kyllä niin ristiriitaisia tunteita herättävää, että välillä sekin uuvuttaa. Toisessa hetkessä saa nauraa niiden lasten kanssa ja toisessa hetkessä yritän piilotella kyyneliä, kun tajuaa kuinka iso aukko omassa elämässä on. Pelottaa, ettei kohta ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se aukko. En kyllä tiedä kestänkö sitä... Tarkoitus ei oo nyt saada aikaan mitään kilpailua, että kellä on vaikeinta, mutta mä oon jo käynyt läpi isäni sairastumisen (ja siihen liittyneet itsemurhayritykset), siskoni sairastumisen (ja siihen liittyneet itsemurhayritykset) ja mieheni sairastumisen (onneksi vain) keskivaikeaan masennukseen ja aina mun tehtävä on ollut olla se vahva... Aina ei kuitenkaan jaksais... Mä kuitenkin ymmärrän miltä tuntuu rämpiä syvällä suossa ja taistella mustaakin mustempia ajatuksia vastaan. Mä en viitsi noista menneistä hirveästi puhua, koska tuntuu jotenkin epäreilulta kaataa niitä muiden niskaan. Välillä vaan mä pelkään jopa itse omia ajatuksiani. Mä haluan uskoa, että se IVF tuo avun, mutta toisaalta pelkään, että olenko valmis äidiksi ja entä se vastuu... Just nyt mä oon jumissa sellaisessa tunteiden vuoristoradassa... Tänään on ihan hyvä päivä, mutta huominen jo mietityttää... Eikä tätä kaikkea voi käydä kukaan muu mun puolesta... Ja ehkä mua jo hetken kuluttua kaduttaa, että tuli edes kirjoitettua tällainen sekava ajatusten virta tänne, mutta pakko saada tämä kaikki nyt ulos... Nyt mä kuitenkin lopetan, koska tässä on jo enemmän kuin tarpeeksi mun sekavaa pään sisältöä.
Eilen oli menkkamaista jomotusta alavatsalla ja tänään aamulla tuli joku verikökkövalkovuoto. Ja tänään vasta kp 23.
Mäkin olin pitkään lääkevastainen ja menin asenteella kyll mä pärjään... no joo en vain pärjännyt ja sit tuli seinä vastaan... Samassa rytäkässä erokin jne. edellisestä miehestä. 